fbpx

Jippo on tehnyt ensimmäiset pelaajasopimukset kaudelle 2018, kun puolustaja Antti Åke (29) ja hyökkääjä Jere Kähkönen (19) laittoivat nimet paperiin. Viime kaudella joukkueen kapteenina toimineen Antti Åken sopimuksessa ollut kautta 2018 koskeva optio käytettiin, joten Åke aloittaa ensi kaudella jo seitsemännen kautensa Jipon edustusjoukkueessa. Polvijärven Palloseuran kasvatti Åke tuli Jippoon kaudeksi 2010, mutta pelasi kauden 2013 Iisalmen PK-37:ssa ja kauden 2016 Lappeenrannan PEPO:ssa.
– Vajaa vuosi sitten syksyllä tein päätöksen palata Jippoon ja tavoitella tosissaan joukkueen kanssa nousua takaisin Kakkoseen. Jo silloin mietin, että mikäli nousu toteutuu, niin olen Jipon miehiä jatkossakin. Nousu tuli, eli Jippo oli ehdoton ykkösvaihtoehtoni tulevalle kaudelle. Hoidimme jo menneellä kaudella hommia niinkuin pelaisimme Kolmosta korkeammalla, joten viime kaudesta voimme ottaa varmasti paljon hyviä asioita mukaan myös ensi kaudelle. Minun mielestäni ensi kaudella meidän tulee tavoitella joukkueena Kakkosen kärkipään toiminnan tasoa niin harjoituksissa, kuin peleissäkin. Oma henkilökohtainen tavoitteeni on olla yksi sarjan parhaista puolustuspään pelaajista, kommentoi Åke sopimustaan.
 

Kähkönen voitti menneellä kaudella Kolmosen maalikuninkuuden.


Åken lisäksi sopimuksen Jippoon kirjoitti myös viime kaudella upeasti Kolmosen maalikuninkuuden 17:llä osumalla voittanut Jere Kähkönen. Kähkönen on 19-vuotias Jipon oma kasvatti ja hänen sopimuksessaan on optio kaudesta 2019. Jere pelasi ensimmäiset pelinsä edustuksessa edellisellä Kakkosen kaudella 2015, jonka jälkeen hän onkin ollut useimmiten vakiokasvo Jipon avauskokoonpanossa. Viime kausi oli röyhkeän pelityylin omaavan Kähkösen todellinen läpimurto miesten sarjoihin, mutta nuori mies haluaa vielä osoittaa tasonsa kovemmissa sarjoissa.
– En nähnyt mitään muuta mahdollisuutta kuin jatkaa Jipossa. Siitä jatketaan mihin joukkueena viime kaudella jäätiin, eli jokaista ottelua lähdetään voittamaan. Mennyt kausi meni tietenkin maalinteon suhteen hyvin, mutta haluan onnistua maalien muodossa myös sarjaporrasta ylempänä. Tavoitteenani on säilyttää avauksen paikka, pysyä kunnossa ja tehdä paljon maaleja, kommentoi Kähkönen tavoitteitaan.
Jipolla on näiden edellisten sopimusten lisäksi jo voimassa olevat kauteen 2018 päättyvät sopimukset vuonna 2000 syntyneiden omien kasvattien Aleksi Nissisen ja Tuomas Kettusen kanssa. Nissinen viimeisteli menneellä kaudella Jipolle 3 maalia.