fbpx

JIPPOn edustusjoukkueen taustatiimi koki ison menetyksen, kun pitkään joukkueenjohtajan tittelillä erilaisia töitä joukkueen ja seuran eteen paiskinut Antti Tolonen lopetti tehtävänsä tähän syksyyn. “Ato” työskenteli edustusjoukkueessa seitsemän kauden ajan 2016–2022 ja oli mukana myös seuran johtokunnan toiminnassa.

– Seitsemän vuotta riitti minulle. Harkitsin asiaa vakavasti jo vuosi sitten, ja nyt katsoin, että minun osuuteni JIPPOn hengissä pitämiseksi on tehty. Kiitoksia JIPPOn johtokunnalle ja toiminnanjohtajalle sekä kaikille niille, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä näinä vuosina. Erityiskiitokset Laukkasen Markulle, jonka kanssa on ollut mukava puuhastella. Olen saanut paljon uusia “hyvänpäivän tuttuja”, etenkin kotiotteluiden järjestelyiden kautta, Tolonen kiittelee.

Tolosen kaksospojat Jussi ja Tuomo kävivät JIPPOn junioriputken läpi ja olivat kaudesta 2016 viime syksyyn asti edustusjoukkueen ringissä vaihtelevalla peliajalla. Nyt päättyneeksi kaudeksi puolustajaveljekset vaihtoivat isoon rooliin JIPPOn Kolmosessa pelaavan yhteistyöseuran LehPan riveihin. Isä-Tolonen ajautui aikoinaan JIPPOn taustoille poikiensa kautta.

– Poikani aloittivat tammikuussa 2006 JIPPOn -98-ikäluokan junioreissa. Olin siellä aluksi pelkästään kentän reunalla kannustava vanhempi, mutta ajauduin siitä sujuvasti huoltajaksi ja lopulta joukkueenjohtajaksi. Toimin joukkueen taustoilla syksyyn 2015 asti, jolloin pojat nousivat Hannu Kraftin valmennuksessa mainion kauden päätteeksi B-junioreiden SM-karsintasarjaan, Tolonen kertoo.

– Tuon syksyn jälkeen -98-ikäluokka tuli B-junioreissa yli-ikäiseksi, eikä JIPPOssa ollut A-junioreita, joten tie vei suoraan edustusjoukkueeseen. Pojat pääsivät sinne omien näyttöjensä ansiosta, mutta minä soitin JIPPOn silloiselle “kaiken tekijälle” eli Jouni Lehtimäelle ja kysyin, että olisikohan siellä jotain tekemistä minulle. Vastapäässä oli hetken hiljaista, kunnes “Jone” sanoi, että “kyllä sitä on”.

Tekemistä tosiaan oli. Vielä kaudella 2014 Ykkösessä pelannut JIPPO oli pudonnut kauden 2015 päätteeksi Kolmoseen, ja Tolosen tullessa edustusjoukkueen mukaan seura oli sekavassa tilassa.

– Alkuvuosina tehtäviini kuului kaikkea mahdollista, koska tekemistä oli aivan kauheasti, että saatiin JIPPO nousemaan sekä taloudellisesti että toiminnallisesti toimivaksi seuraksi. Sittemmin JIPPOssa on saatu organisoitua toimintaa hieman paremmin.

Elokuussa 2017 Tolonen valittiin Palloliiton Itä-Suomen piirin kuukauden seuratoimijaksi. Samana syksynä JIPPOn noustua Kolmosesta Kakkoseen Tolonen sai kauden päättäjäisissä joukkueen pelaajilta Sisupuukko-palkinnon kunnianosoituksena hänen tärkeydestään seuralle ja joukkueelle. Tekemistä kuitenkin on riittänyt myös viime vuosina, vaikka seura oli noussut aallonpohjasta jo aikaa sitten.

–  Parina viimeisenä vuotena tehtäviini kuului kotiotteluiden turvallisuudesta vastaaminen (lähtien yleisötapahtumailmoituksen tekemisestä viranomaisille), huolehtiminen varustehankinnoista, (ml. asujen painatukset), vieraspelimatkojen kyydeistä, matkasuunnitelmista ja ruokailuista, toimiminen toisena joukkueenjohtajana Ari Niskasen kanssa (vieraspelimatkat suunnilleen tasan), toimiminen talkoovastaavana, vastaaminen katujunan toimintakunnosta, katujunan- ja kentänlaitamainosten valmistuttaminen ja kiinnittäminen sekä JIPPOn yleisenä ”voisitko hoitaa tämän” -miehenä toimiminen, Tolonen listaa hengästyttävästi työtehtäviään.

JIPPO pelasi Tolosen aikakaudella kolmella eri sarjatasolla. Seitsemän vuoden aikana ehti sattua ja tapahtua kaikenlaista.

– Mieleenpainuvimpia muistoja on se, kun kävimme puolisoni kanssa valitsemassa ja ostamassa Irakli Sirbiladzelle lakanoita silloin, kun Irakli tuli JIPPOon. Johtokunnan käskystä, tietenkin. Mieleen on jäänyt myös muutamien otteluiden jälkeiset ”rettelöasiat”, joihin on tarvinnut kirjoitella vastineita Palloliitolle. Joskus joukkueenjohtajana vieraspeleissä, joskus järjestyksenvalvonnan vastaavana kotipeleissä.

– Yksi erikoisimpia tapauksia oli Ykkösen kaudella 2021, kun Rovaniemelle mennessä toinen bussin oikeanpuoleisista takarenkaista poksahti. Siinäpä kuski-Hannun kanssa vaihdoimme renkaan, ja matka jatkui. Aikaa renkaan vaihtoon taisi mennä noin 15 minuuttia, Tolonen muistelee.

Tolonen teki korvaamatonta työtä seuran ja joukkueen eteen vuosien ajan. Kiitos Ato!

 

Artikkelin kansikuva: Marko Pennanen