fbpx

JIPPOlla on keskiviikkona vuorossa jälkimmäinen joukkueen kahdesta arkiottelusta sarjakauden 2020 aikana. Joukkue matkustaa Jyväskylään JJK:n vieraaksi klo 18.30 starttaavaan vierasotteluun.

JIPPO, kuten isäntäjoukkue JJK:kin, lähtee keskiviikkoon puolentoista viikon mittaiselta ottelutauolta. Ennen taukoa toissa viikonloppuna JIPPO pelasi toisen peräkkäisen 2-2-kotitasapelin, tällä kertaa FCV:tä vastaan. FCV meni heti ottelun alussa johtoon Peetu Lintisen yksilösuorituksella, eikä JIPPO saanut yrityksistä huolimatta tehoja irti ensimmäisen jakson aikana. Heti toisen jakson alussa FCV:lle vihellettiin hieman heppoisesti pilkku, josta Lintinen upotti varmasti 0-2-maalin. JIPPO sai viimein kirivaihteen päälle, kun Aleksis Lehtonen ja Jere Kähkönen vaihdettiin kentälle. Lehtonen iski kavennuksen ja Kähkönen tasoituksen, ja lopulta voittokaan ei jäänyt kauaksi. Kähköselle ottelu oli toinen peräkkäinen, jossa mies onnistui maalinteossa. Onnistumiset ovat maistuneet kahden loukkaantumisten pilaaman kauden jälkeen.

– Tällä kaudella olen pysynyt toistaiseksi ehjänä, ja fiilis on todella hyvä. On ollut mukavaa onnistua maalinteossa nyt pariin otteeseen, mutta tärkeintä minulle on kuitenkin pysyä terveenä ja kunnossa, Kähkönen korostaa.

Kaudella 2017 Itä- ja Keski-Suomen Kolmosen maalipörssin 17 maalilla voittanut Kähkönen on löytänyt taas vaikeuksien kautta tärkeän roolin joukkueesta. Kähkönen tuli kaikissa JIPPOn viidessä elokuisessa ottelussa vaihdosta kentälle toisen jakson aikana. JJK-kotiottelussa Joona Hiltusen helpottavaa 2-0-maalia ei olisi syntynyt ilman Kähkösen vahvaa sisääntuloa, ja kahdella viime kierroksella mies on osunut maalipuiden väliin itsekin.

– Ehkä pelityylini sopii juuri vaihdosta sisään tulevalle pelaajalle. Tuon kentälle aina nopeutta ja aggressiivisuutta, joista on ollut suuri hyöty viimeisille minuuteille, Kähkönen tuumii.

Heinäkuussa pelattu JIPPOn ja JJK:n kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen päättyi Harjun stadionilla 1-1-tasalukemiin. Toinen kohtaaminen kuukausi sitten Joensuussa meni JIPPOn nimiin 2-0-lukemin, mutta myös vieraissa JJK:sta halutaan voitto.

– Edellinen tasapeli Harjulla on jäänyt hampaankoloon, joten pelkkä voitonhalu kantaa jo pitkälle, Kähkönen uskoo.

JIPPO lähtee vierasreissuun terveellä miehistöllä. Joukkueen kokoonpanoon on käytettävissä myös tuore vahvistus Jordi Lahnalakso, jonka loppukauden mittainen sopimus JIPPOon julkistettiin lauantaina.

 

Isännät janoavat tappioputkelleen loppua

 

Jyväskylän Jalkapalloklubi aloitti kauden loistavasti voittaen neljä viidestä ensimmäisestä ottelustaan. Kuudennella kierroksella JJK kohtasi kärkikamppailussa JIPPOn kotonaan. JIPPO meni tasaisessa taistossa johtoon toisella jaksolla Aleksis Lehtosen osuttua kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta kotijoukkue tuli lopussa tasoihin Olli Pöyliön kaukolaukauksella. Tasatuloksen myötä JJK johti heinäkuun lopulla sarjaa tappioitta neljän voiton ja kahden tasapelin myötä.

Elokuussa jyväskyläläisten suoritustaso romahti. Ensin JJK hävisi paikalliskamppailussa FCV:lle 3-2, vaikka ehti johtaa ottelua 0-2. Sitten joukkue matkasi Joensuuhun, jossa JIPPO peittosi vieraansa Karjalaisten Futisfestareiden yhteydessä pelatussa ottelussa 2-0 Aleksis Lehtosen ja Joona Hiltusen maaleilla. Seuraavilla kierroksilla JJK hävisi SC KuFu98:lle ensin kotonaan 0-3 ja sitten vieraissa 4-1. JJK:n saldoksi elokuun otteluista jäi siten neljä tappiota maalierolla 3-12. Sarjataulukossa jyväskyläläiset vajosivat kahdeksanneksi, kahdeksan pisteen päähän kärkipaikkaa pitävästä JIPPOsta ja neljä pistettä putoamisviivan yläpuolelle.

Heikosta vireestä huolimatta JJK:n iskukykyä ja vaarallisuutta ei ole syytä väheksyä. Esimerkiksi edellisessä tappio-ottelussa joukkueen kokoonpanosta puuttuivat molemmat joukkueen maalitykit: seitsemän maalin mies, kapteeni Robin Saastamoinen sekä neljä osumaa viimeistellyt ikinuori ex-liigajyrä Mikko Manninen. Ainakin yhden helpotuksen JIPPO saa keskiviikolle, sillä keskikenttäpelaaja Olli Pöyliö on ottelusta sivussa korttitilin täyttymisen vuoksi.

 

Tiesitkö

 

Kaudella 2020 JIPPOn ja JJK:n välisissä otteluissa varmasti tiukimmin suurennuslasin alla oleva pelaaja on JIPPO-hyökkääjä Aleksis Lehtonen. Lokakuussa 23 vuotta täyttävä Lehtonen aloitti jalkapalloilun nelivuotiaana JJK:n kortteliliigajoukkueessa, pelasi välissä Jyväskylän Nousun paidassa, mutta palasi kahdeksanvuotiaana JJK:hon. Jo 16-vuotiaana Lehtonen murtautui JJK:n Ykkösessä pelanneeseen edustusjoukkueeseen, ja oltuaan toista kertaa avauskokoonpanossa kesäkuussa 2014 iski avausmaalinsa juurikin JIPPOn verkkoon Harjulla, JJK:n voittaessa ottelun 3-0. Syksyllä JIPPOn pelatessa toistaiseksi viimeisiä otteluitaan Ykkösessä, osui nuori Lehtonen taas joensuulaisten verkkoon JJK:n voittaessa toisen kotiottelunsa JIPPOa vastaan 3-0. Lehtonen iski kausien 2014 ja 2015 aikana yhteensä 11 maalia Ykkösessä.

Vahvojen otteiden myötä Lehtonen siirtyi kaudeksi 2016 Veikkausliigassa pelanneeseen SJK:hon. Seinäjoen-vuosi meni pieleen osin loukkaantumisten takia, ja Lehtonen kirjautti kauden aikana peliminuutteja ainoastaan tutussa JJK:ssa lainasopimuksen myötä. Kun liigaura ei auennut SJK:ssa, eikä läpimurtoa tapahtunut Ilveksessäkään, jossa Lehtonen ehti pelata 16 liigaottelun verran, Lehtonen lähti hakemaan vauhtia uralleen alemmista sarjoista. KTP:n ja MiPK:n kautta mies päätyi täksi kaudeksi JIPPOon, jossa “Aksu” on pelannut taas kärjessä parin laiturina vietetyn kauden jälkeen.

Lehtonen oli kevättalven Kakkosen Cupin otteluissa JIPPOn paras maalintekijä kolmella osumallaan. Sarjakauden avausmaalia saatiin kuitenkin odottaa heinäkuun lopulle asti, jolloin Lehtonen osui, tietenkin, JJK:n verkkoon Harjulla. Elokuussa Lehtonen viimeisteli Joensuussa kauden toisen maalinsa, vastassa oli jälleen JJK. Kun Lehtosen kauden kolmas maali syntyi viime kierroksella toista jyväskyläläistä joukkuetta FCV:tä vastaan, puhutaan tuskin enää tilastollisesta sattumasta. Ottelut kotikaupungin joukkueita, ja etenkin kasvattajaseura JJK:ta vastaan sytyttävät erityisesti. Keskiviikkona Harjun stadionille astelee jälleen maalinnälkäinen mies.

 

JJK – JIPPO keskiviikkona 9.9. klo 18.30 Harjun stadionilla, Jyväskylässä

 

Kuva: Vesa-Pekka Reponen