fbpx

JIPPO valmistautuu reilun kahden viikon kuluttua käynnistyvään Kakkoseen pelaamalla tällä viikolla kaksi harjoitusottelua. Tiistaina kohdataan Mikkelissä MP ja lauantaina Kuopiossa vastassa on SC KuFu-98.
Mikkelin Palloilijoiden kaavailtiin alunperin pelaavan samassa Kakkosen lohkossa JIPPO:n kanssa, mutta MYPA:n luovuttua kilpailutoiminnasta MP nostettiin Ykköseen. Niinpä Mikkelissä valmistaudutaan kauteen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla muutaman vuoden tauon jälkeen, sillä viimeksi MP nähtiin Ykkösessä kaudella 2010. Viimeaikaisissa harjoitusotteluissa MP on esiintynyt pirteästi, voittaen muun muassa Kakkosessa pelaavan Kultsun tennislukemin 6-0 ja Veikkausliigaan nousseen KTP:n cupissa rangaistuspotkujen jälkeen. MP:n cup-juna kuitenkin pysähtyi edelliselle pysäkille, kun Kakkosessa pelaava P-K Keski-Uusimaa oli parempi jatkoajan jälkeen maalein 2-1.
JIPPO:n edellisestä ottelusta on vierähtänyt puolitoista viikkoa, kun viimeviikkoinen ottelu AC Kajaania vastaan jouduttiin perumaan Kajaanin pelaajapulan vuoksi. Tämän viikon ottelut ovat tällä haavaa viimeiset ennen sarjakauden alkua, tosin on mahdollista että joukkue pelaa vielä yhden harjoitusottelun ensi viikolla. Joka tapauksessa molemmat viikon ottelut ovat tärkeitä Kakkosta silmällä pitäen.
JIPPO:n sopimuspelaajista poissa ovat ainakin Aapi Helvelahti sekä loukkaantumisten ja sairastelujen jälkeen pikku hiljaa pelikuntoa lähestyvä Roope Keskitalo. Myös sopimuksettomia pelaajia nähdään edelleen joukkueen mukana.