fbpx

Jipon ensimmäinen seurakyselyn tutkimus on saatu valmiiksi. Jipon seuraajille suunnatussa tutkimuksessa pyrittiin muun muassa tutustumaan Jipon seuraajiin entistä paremmin, tutkimaan seuran imagoa ja arvoja, saamaan argumentteja yhteistyökumppanuuksien kehittämiseen sekä selvittämään parhaat viestintäkanavat tavoittaa seuran ihmiset. Päätavoiteena oli kuitenkin saada seuraajien ääni ja mielipiteet kuuluville, jotta seuran toimintaan voidaan kehittää jatkossa seuraajat huomioiden.
Kyselyn vastaajamäärää voidaan pitää hyvänä, sillä vastauksia tuli yhteensä 120 kappaletta. Tutkimuksen tuloksista voidaan todeta, että seuran imagoa pidetään kokonaisuudessaan hieman keskinkertaista parempana (3,45/5). Parhaiten seuran arvoista välittyi paikallisuus, jota seuraajat pitivät melko hyvänä (4,2/5). Seuran muut arvot eli yhteisöllisyys, luotettavuus ja tavoitteellisuus välittyivät imagon tavoin hieman keskinkertaista parempana, eli ei hyvin muttei huonostikaan. Seurana Jiposta tuli vastaajille ensimmäisenä mieleen ominaisuudet taisteleva, nuori/nuorekas ja paikallinen (Joensuu/Pohjois-Karjala).
Kyselyn perusteella Jipon seuraajista voidaan sanoa yleisellä tasolla seuraavaa:

  • Noin 80% on miehiä.
  • Vastaajista 75% asuinpaikka on Joensuussa, 13% Joensuun lähialueella/muualla Pohjois-Karjalassa ja loput 12% asuvat muualla Suomessa.
  • Iältään JIPPO-seuraajat ovat monen ikäistä porukkaa, suurimman ikäryhmän ollessa 26-35 vuotiaita (29,2%).
  • Suurin osa (62,8%) seuraajista on parisuhteessa (avoliitto tai avioliitto) eläviä ihmisiä.

 
Suosituimmat kanavat seurata Jippoa ovat järjestyksessä Facebook, seuran kotisivut ja Sanomalehti Karjalainen. Seuran oman viestinnän viimeaikaiseen kehitykseen oltiin tyytyväisiä, mutta erilaista videomateriaalia, kuten haastatteluja ja pelaajaesittelyjä toivottiin lisää. Moni kyseli myös alkukaudesta puuttuneita koosteita koti- ja vierasotteluista, joita tällä hetkellä siis toteutetaan. Näiden lisäksi yleisön toivomuksessa oli vierasotteluiden osalta jonkinlaista seurantaa, joko livelähetyksinä tai tekstiseurantana esim. Twitterissä. Erityisesti vierasotteluiden netti-tv -livelähetyksien järjestäminen yhteistyökumppanin tiloissa sai sen verran kannatusta, että seura pyrkii selvittämään mahdollisuutta lähetysten toteuttamiseksi jo tulevalle Kolmosen syyskierrokselle. Muutenkin seuraajien toiveita pyritään toteuttamaan jatkossa resurssien puitteissa eli vapaaehtoisvoimin mahdollisimman hyvin. Jos sinulta löytyy halua toimia seuran vapaaehtoistoiminnassa ja olla mukana toteuttamassa esimerkiksi edellä mainittuja seuraajien toiveita, ilmoittaudu seuran vapaaehtoiseksi tästä linkistä.
Yleisesti seuran toiminnassa toivottiin erityisesti ottelutapahtumaviestinnän ja seuran yleisen tiedottamisen kehittämistä, parempaa yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa, ottelutapahtumien kehittämistä ja lisää ottelutapahtumien ulkopuolisia tapahtumia, esimerkiksi hyväntekeväisyys- ja koko seuran yhteistapahtumien muodossa. Kaiken tämän lisäksi vastaajilta tuli monia hyviä yksittäisiä ehdotuksia ja ideoita seuran toiminnan kehittämiseksi, jotka seura käy tarkasti läpi mahdollisimman pian.
Seuran puheenjohtaja Jorma Karttunen oli kokonaisuudessaan tyytyväinen kyselyn tuloksiin ja siitä saatuun palautteeseen.
– Kiitän kaikkia Jipon seurakyselyyn osallistuneita. Pyrimme huomioimaan saadun palautteen mahdollisuuksien mukaan loppukauden aikana ja erityisesti seuraavan vuoden toimintoja suunniteltaessa. Toivotamme kaikki Jipon futistoiminnasta kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi mukaan myös seuratoiminnan eri tehtäviin. Seuran kehittäminen yhdessä on palkitsevaa ja antaa hienoa futishenkistä sisältöä arkipäivän elämään, Karttunen toteaa.
 
Seurakyselyn arvonnan voittajat:

  1. Dolly-lahjakortti: Tuomo Turunen
  2. Dolly-lahjakortti: Toni Kämäräinen
  3. Ottelulippupaketti (2 henkilölle): Tuukka Tiainen
  4. Ottelulippupaketti (2 henkilölle): Roope Heikkinen
  5. JIPPO-huivi: Sampsa Jääskeläinen
  6. JIPPO jäätelökioskilippu: Kimmo Hyppönen
  7. JIPPO jäätelökioskilippu: Keijo Kurvinen
  8. JIPPO jäätelökioskilippu: Tommi Lankinen
  9. JIPPO jäätelökioskilippu: Marko Pennanen
  10. JIPPO jäätelökioskilippu: Satu Räsänen

 
Onnea voittajille ja kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille!