fbpx

Jippo on solminut vuoden mittaisen sopimuksen Erkka Sjöblomin kanssa. Hyökkääjän tontilla parhaiten viihtyvä Sjöblom pelasi viime kauden myöskin Kolmosessa, mutta SC Riverballin paidassa. Viime kaudella maaleja syntyi seitsemän kappaletta ja maalit ovat miehen mielessä myös tulevalla kaudella.
– Olen treenannut koko talven Jipon mukana ja joukkueen toiminta on tehnyt vaikutuksen. Ympärillä on laadukkaita pelaajia ja treeneissä on tekemisen meininki. Joukkueessa on hyvä henki ja se on helpottanut omaa asettumistani Jippoon. Olen tyytyväinen tulevan kauden seuravalintaan ja minulla on kova halu tehdä maaleja Jipon paidassa, kommentoi Sjöblom sopimustaan.
Erkka Sjöblom on Jippoa usean kauden Ykkösessä edustaneen Santeri Sjöblomin pikkuveli. Vuonna 1993 syntyneen Erkan oma jalkapalloura ei ole kulkenut perinteisiä polkuja pitkin, sillä miehellä voidaan sanoa olevan vankempi tausta jääkiekon kuin jalkapallon puolelta. Nyt mies on kuitenkin intoa täynnä näyttämään osaamistaan nimenomaan Jipon paidassa.
– Pelasin jääkiekkoa kevääseen 2015 saakka, mutta pelasin kaikki juniorivuoteni myös jalkapalloa Ylämyllyn Yllätyksessä. C-junioreissa pelasin yhden kauden myös Jipossa. Viime kaudella halusin kokeilla vauhtiani miesten kentillä Kolmosessa ja koen, että minulla on annettavaa myös Jipolle. Intoa olen ainakin täynnä ja kovalla asenteella vedetään, toteaa Sjöblom.
Rämäpäinen Sjöblom on tervetullut lisä Jipon hyökkääjäosastolle ja tuleva kausi tulee näyttämään onko miehen maalivainu edelleen tallessa. Treeneissä Sjöblom on ainakin todistanut osaavansa laittaa pallon maaliin. Jippo on tehnyt sopimuksen myös vuonna 2000 syntyneen oman kasvatin toppari Tuomas Kettusen kanssa. Jipolla on nyt kasassa 22 sopimusta tulevalle kaudelle.