fbpx

JIPPO on Kakkosen itäisessä lohkossa neljän ottelun jälkeen yhä pisteittä. Seuraava mahdollisuus pistetilin avaamiseen tarjoutuu huomenna Porvoossa, jossa JIPPO:a isännöi FC Futura.
Futura on pelannut sarjassa jo viisi ottelua, joista saaliina on ollut kaksi voittoa ja kolme tappiota. Maaliverkot ovat Futuran otteluissa heiluneet tiuhaan, sillä maaleja otteluissa on syntynyt yli neljän keskiarvolla maalieron ollessa 10-11. Useamman kuin yhden maalin ovat iskeneet Emil Conti (3), Anton Britschgi (2) ja pitkään Ykkösessäkin pelannut  Mikko Lönnstrom (2).
JIPPO:n viime ottelu näytti hyvältä ensimmäiset puoli tuntia, jonka jälkeen joukkue suli ja FC Myllypuro pääsi iskemään kaikkiaan kolme kertaa. Ailahtelevuus onkin seurannut JIPPO:a ottelusta toiseen, joka toisaalta on tyypillistä varsin nuorelle joukkueelle. Joukkue ei ole onnistunut pelaamaan sarjassa eikä oikeastaan harjoituskaudellakaan ehjää 90-minuuttista, joten sellainen on ilman muuta tavoitteena huomenna Porvoossa.
JIPPO:n riveistä puuttuvat loukkaantumisten vuoksi Sami Ahonen ja Tuukka Tiainen, muilta osin joukkue pääsee matkaan terveellä kokoonpanolla. Ottelu Porvoon keskusnurmella alkaa klo 18:30.
 
FC Futura – JIPPO su 24.5. klo 18:30, Porvoon keskusnurmi.
Ottelupöytäkirja (kokoonpanot julkaistaan su klo 17:30)