fbpx

JIPPO kohtaa huomenna kauden toisessa derbyssä perinteikkään Joensuun Palloseuran. Ottelu pelataan molempien joukkueiden kotikenttänä toimivalla Joensuun keskuskentällä, mutta kyseessä on JIPPO:n kotiottelu. Kiihkeä paikalliskamppailu käynnistyy klo 19.
Molemmilla joukkueilla on voitto allaan, kun JoPS voitti viikko sitten käydyssä paikalliskamppailussa SC Riverballin maalein 1-0 ja JIPPO haki pisteet Jämsänkosken Ilvekseltä samoin numeroin. Sarjassa joukkueet miehittävät sarjataulukon eri päitä, kun JIPPO on erittäin tasaisessa kärjessä viidentenä vain kaksi pistettä kärjestä, JoPS puolestaan yhdeksäntenä kerättyään viidestä ottelusta neljä pistettä. Sarjasijoituksilla ei kuitenkaan tässä ottelussa ole juuri merkitystä, vaan nyt pelataan ennen kaikkea Joensuun herruudesta.
Joukkueet vilisevät luonnollisesti toisilleen tuttuja pelimiehiä, ja molempia joukkueita ovat urallaan edustaneet esimerkiksi JoPS:n Hans Ekroos ja Erno Pennanen sekä JoPS:n Paavo Jarva ja Teemu Hallikainen. JoPS:n kapteeni Ekroos kuului pitkään JIPPO:n avainpelaajiin Ykkösessä, ja on edelleen JoPS:n tärkein yksittäinen pelaaja. Hänen lisäkseen varuillaan kannattaa olla ainakin keskikentän Mikko Alamäen kanssa.
JIPPO on viikon aikana saanut parsittua rivejään kasaan, ja pääsee otteluun varsin hyvällä kokoonpanolla. Poissa ovat varmuudella vain loukkaantumisista pikku hiljaa toipuvat Tuukka Tiainen ja Olli Muttonen. Tervetuloa keskuskentälle seuraamaan jännittävää derbyä!
 
JIPPO – JoPS pe 10.6. klo 18:30, Joensuun keskuskenttä.
Liput: 5 € / 3€
Katujunakuljetus keskuskentälle lähtee JetSetBarilta klo 18:30, paluu ottelun jälkeen.