fbpx

JIPPO matkustaa huomenna kauden viimeiseen vierasotteluun JPS:n vieraaksi. Kahdessa viimeisessä ottelussa on vielä mukavasti panosta, sillä JIPPO:lla on vielä mahdollisuudet sarjan toiseen sijaan, jolla nousu voi teoriassa olla mahdollista, mikäli luopumisia Kakkosessa tulee. Tämä tosin vaatii hieman muiden joukkueiden apua ja ristiinpelaamista.
JIPPO ja JPS pelasivat tiukan kamppailun avauskierroksella, joka päättyi lopulta JIPPO:n voittoon maalein 2-1. JPS on itselleen tyypilliseen tapaan pelannut varsin epätasaisen kauden, sillä joukkueen materiaali vaihtelee paljon ottelusta riippuen. Hyvien tulosten joukossa on muutamia pahoja pohjanoteraauksia, kuten edellisen kierroksen tappio Villiketuille maalein 6-0. Joka tapauksessa hyvänä päivänä JPS on varsin varteenotettava vastustaja, joten missään nimessä joukkuetta ei saa aliarvioida.
JIPPO on kärsinyt viikon aikana varsin paljon sairasteluista, mutta pelaajatilanne näyttää olevan parempaan päin. Lopullinen kokoonpano selviää vasta huomenna, mutta iskukykyinen joukkue saadaan varmasti jalkeille.
JPS – JIPPO la 24.9. klo 17, Viitaniemen tekonurmi (Jyväskylä).
 
Sarjatilanne 16.9. (20 ottelua)

tilanne-169