fbpx

JIPPO on rustannut vuoden mittaisen jatkosopimuksen puolustaja Jens Harjun (34) kanssa. Ensi kausi on takalinjojen kokeneelle luottomiehelle kolmas peräkkäinen ja kaiken kaikkiaan jo kuudes kausi JIPPO-paidassa.

– Loistavat fiilikset jatkaa Jippolaisena. Jatkopäätös oli helppo, eikä siitä ollut päättyneen kauden aikana epäselvyyttä. Odotan jo innolla tulevia pelejä ja päästä kehittämään meidän hommaa eteenpäin, Harju hehkuttaa.

Kaarinan Nappuloissa jalkapalloilun aikoinaan aloittanut Harju edusti A-junioreihin asti Turun Palloseuraa, mutta on pelannut lähes koko aikuisuransa itäisessä Suomessa. Harju on pelannut urallaan 88 ottelua Ykkösessä, joista JIPPO-paidassa 72 ottelua kausina 2012-2014 ja 2021 sekä 16 ottelua FC Jazzissa kausina 2015-2016. Kakkosta Harju on pelannut Lappeenrannan PEPOssa kausina 2010 ja 2017-2020, Kouvolan Susissa kaudella 2011 ja JIPPOssa tänä vuonna.

Harju kärsi viime keväänä loukkaantumisista ja sairasteluista päästen lopulta täyteen iskuun Kakkosen sarjakauden jo alettua. Hän nousi vakituiseen avauskokoonpanoon toukokuun lopulla pitäen paikkansa elokuun LaPa-vierasottelussa sattuneeseen vammaan saakka, jonka vuoksi mies oli pelaamatta aina syyskuun loppupuolelle. Nousukarsintasarjassa Harju missasi ensimmäisen ottelun Reipasta vastaan pelikiellon vuoksi, mutta sitä seuranneissa Kiffen- ja KäPa-otteluissa hän oli taas avauksessa. Harju teki yhden maalin pelaamassaan 17 ottelussa.

– Kausi päättyi raakaan viimeisen ottelun pettymykseen, ja se pettymys toimii erinomaisena polttoaineena meidän ensi kaudelle. Kokonaisuudessaan päättynyt kausi sisälsi paljon onnistumisia. Lähtökohdat kauteen olivat hankalat, ja päällimmäisenä tunteena koen ylpeyttä joukkueen ja sen sisällä monien pelaajien kasvutarinoista. Henkilökohtaisesti nautin pelaamisesta ja opin jälleen uutta, mutta nälkää jäi kovasti ensi kaudelle, Harju vakuuttaa.

Harju kuului päättyneellä kaudella Timo Tahvanaisen johtamaan JIPPO-kapteenistoon yhtenä varakapteeneista Sauli Kettusen ja Pyry Piiraisen kanssa. Tahvanaisen laitettua nappulakengät naulaan Harjun ja muiden kokeneiden pelaajien merkitys nuoren joukkueen sisällä korostuu entisestään. Hän uskoo, että JIPPO tulee olemaan ensi kaudella vahva, vaikka menettikin korvaamattoman pelaajan.

– “Tinkelle” haluan osoittaa vielä valtavan arvostuksen, hänen panostaan emme voi korvata. Ryhmädynamiikka siis muuttuu, ja meidän täytyy sopeutua parhaamme mukaan. Uskon, että JIPPO tulee olemaan ensi kaudella vahva joukkue, ja lähtökohdat ovat hyvät. Odotan, että rakennamme määrätietoisesti entistä vahvempaa toimintakulttuuria ja vaatimustasoa sekä kehitymme yksilöinä, joukkueena ja seurana. Toivottavasti yleisö jatkaa mahtavaa tukeaan, ja nähdään peleissä!

 

Sopimustilanne 2023

 

Pelaajat (6): Jens Harju, Topi Kela, Remu Koikkalainen (mv), Pyry Piirainen (mv), Niklas Sottinen, Eemil Tanninen

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen