fbpx

Lauantaina bussin keula otti suunnaksi Imatran ja hienon Aviasport Areenan. Vastaan asettui IPS miesten edustusjoukkue. Peli tulisi toimimaan viimeisenä “harjoitusotteluna” ennen Sm-karsintojen alkua. Lähtökohdat otteluun olivat vähintään mielenkiintoiset, sillä A-joukkue oli ollut kasassa kokonaisuudessaan viimeksi vuodenvaihteen Lehpa ja Jops peleissä.

Ensimmäistä maalia ei tarvinnut kauan odottaa. Kellossa oli 4 min, kun Mikon ja Markuksen prässi tuotti tulosta ja Markus laittoi pallon maaliin vastustajan topparin tarjoiltua pallon avopaikaan. Ensimmäisen puoliajan sävel oli selvä, Jippo piti palloa ja IPS keskittyi pitämään muodon kunnossa omalla puoliskollaan. Ensimmäinen puoliaika ei suuria hienouksia tarjonnut ja tauolle siirryttiin 0-1 tilanteessa.

Toisen puoliajan alku oli lähes identtinen ensimmäisen kanssa. Vaihdosta kentälle tuleet Nikolai ja Miko antoivat paineen vastustajan toppareilla, josta seurasi Mikon pallon riisto ja tarkka sijoitus etunurkkaan. Peli 2-0 pelikellon näyttäessä 46min.  Toiselle puoliajalle molemmat joukkueet suorittivat tukun vaihtoja. Vaihdosta puoliajalla kentälle tullut Kristian täräytti napakan laukauksen ylärimaan toisen puoliajan puolivälissä. Vartti ennen loppua vastustaja pääsi kaventamaan pelin 1-2. Laiturin vahva nousu ja laadukas keskitys löysi  kuudentoista alueelta pelaajan, joka laittoi pallon varmasti maaliin. Enempää maaleja pelissä ei nähty ja ottelu päättyi 1-2 lukemiin.
Tästä joukkueen matka jatkuu kohti 31.1 alkavia SM-karsintoja. Tietyt asiat pelissä alkavat pikku hiljaa loksahdella kohdilleen, mutta paljon omn vielä töitä edessä. Ongelmana on vain Joensuun surkeat olosuhteet, jotka eivät mahdollista 10 vs 10 harjoittelua.
SM-karsinnat
Karsinnat alkavat jo kahden viikon kuluttua. Otteluohjelmasta tuli loppujen lopuksi todella haastava. Palloliitto kielsi pelit Joensuu Areenan matolla. Syynä on sen onneton kunto, joka aiheuttaa suuren riskin loukkaantumisille. Toivottavasti matto saadaan vaihdettua ensitalveksi!! 5 kotipeliä ja 4 vieraspeliä vaihtui 7 vieraspeliin ja 2 kotipeliin. Ensimmäinen matka suuntautuu kuun vaihteessa Poriin ja sen jälkeen tutuksi tulevat Valkeakoski, Mikkeli, Jyväskylä ja Tampere. Matkakilometrejä kertyy 5000 km ja bussissa tullaan istumaan yli 60 tuntia.
Joukkueen palaset alkavat pikkuhiljaa loksahdella kohdilleen ja pelistä alkaa löytymään niitä elementtejä, mitä siellä halutaankin nähdä. Nuori joukkue, josta pyritään saamaan irti kaikki se lahjakkuus mitä sieltä löytyy. Karsinnat on yksi välietappi tulevaisuuteen, joka antaa pelaajille huikean mahdollisuuden päästä pelaamaan kovia pelejä myös talven keskellä. Uskotaan yhdessä siihen, että kesällä Joensuussa nähdään SM-tason jalkapalloa pitkästä aikaa!
Ville Jippo/A