fbpx

JIPPO B:n kausi paketissa!
220 harjoitusta ja 29 peliä. Sen verran tapahtumia on mahtunut tänä vuonna B-junioreiden kauteen, joka alkoi joulukuussa ja päättyi lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Keväällä pelattiin alueellista 2. divisioonaa, josta noustiin ansaitusti syksyksi valtakunnalliseen 1. divisioonaan. Pitkä matka, joka on sisältänyt uskomattoman paljon hienoja hetkiä joukkueen kanssa. Joukkueesta muodostui matkan aikana ennen kaikkea JOUKKUE, jossa oli motivoituneita sekä sitoutuneita pelaajia kehittämään itseään kohti omia tavoitteitaan ja ennenkaikkea joukkueessa oli uskomaton yhteishenki, kuten Jipon joukkueissa yleensä on.
Kevään yhdeksän ottelun voittoputken myötä, pelit jatkuivat syksyllä 1. divisioonassa. Odotettavissa oli, että 1.ja 2. divisioonan välinen ero on suuri, mutta lopulta se miten suuri ero oli, yllätti ainakin allekirjoittaneen.
Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui toinen sarjanousija OTP Oulusta. Ei saatu paikoista sisään ja vastustaja vei pisteet mukanaan Ouluun 1-2 voitolla. Ei paras mahdollinen startti, mutta onneksi pelejä oli vielä edessä. Tämän jälkeen aloitettiin 3 ottelun vieraspeli putki.
Ensimmäisessä vieraspelissä Vaasassa kyyti oli kylmää hyvän alun jälkeen ja VPS voitti lopulta selvän 4-0.
Seuraavana viikonloppuna pelit jatkuivat Oulussa, jossa vastassa oli Tervarit yj. Viime hetken maalilla avattiin pistetili ykkösessä ja vietiin 2-3 tuloksella 3 pistettä mukana Joensuuhun.
Kolmas peräkkäinen vieraspeli pelattiin Rovaniemellä RoPS:a vastaan. Omasta mielestä sarjan ylivoimaisesti paras joukkue voitti ottelun lopulta 4-0 ja kotiin lähdettiin ilman pisteitä.
Neljän pelin jälkeen saldo oli siis 1 voitto ja 3 tappiota. Tuloksellisesti ei ehkä paras mahdollinen startti, mutta jokainen pelaaja varmasti huomasi, että tämä sarja on kuitenkin se jota meidän kuuluu pelata.
Kolmen vieraspelin jälkeen päästiin takaisin kotikentälle, jonne saapui Ilves/2 Tampereelta. Joukkueelta kauden ylivoimaisesti paras ja tasapainoisin esitys osui tähän peliin. Lopulta hurjasteltiin ansaitusti tulostaululle 5-0 loppulukemat. Seuraavassa kotiottelussa vieraaksi saapui SJK-j Seinäjoelta. Ei ihan päästy samalle tasolle kuin edellisenä viikonloppuna ja SJK vei pisteet mukanaan Seinäjoelle 1-3 voitolla. Kolmannessa peräkkäisessä kotipelissä vastaan tuli VIFK Vaasasta. Kauden ensimmäinen tasapeli lukeminen 1-1 ja pistesarakkeeseen yksi piste lisää.
Kauden toiseksi viimeisessä kotipelissä vastassa oli Jaro/2 Pietarsaaresta. Näytti jo, että marssittaan selvään voittoon ottelussa, mutta yli-innokas hyökkääminen lopussa meinasi kostautua. Lopulta kuitenkin pisteet jäivät Joensuuhun lukeminen 3-2. Sitten olikin taas aika lähteä kahden ottelun vieraspeli kiertueelle.
Kauden neljännessä vieraspelissä vastassa oli PJK Pirkkalasta. Voittamalla ottelun varmistaisimme paikan seuraavaksi kaudeksi B-junioreiden 1.divisioonaan. Edellisenä päivänä seuran edustusjoukkue varmisti nousun kakkoseen ja seuraavana päivä oli meidän vuoro varmistaa paikka myös ensikaudeksi ykköseen. Puhdas 0-3 vierasvoitto, vähän haastavista lähtökohdista oli joukkueelta hieno suoritus.
Kauden viimeinen vieraspeli pelattiin Kokkolassa GBK:ta vastaan. Vaikean ensimmäisen puoliajan jälkeen saatiin juonesta kiinni ja vietiin lopulta pisteet Joensuuhun 1-4 tuloksella. Viimeisessä pelissä kotona vastassa oli KePS, jonka kanssa tasattiin vaisun esityksen jälkeen pisteet lukemin 2-2.
Kauden alussa joukkueen kanssa asetettiin tavoitteeksi ensimmäiseksi voittaa keväällä 2. divisioona ja sen jälkeen Syksyllä nostaa joukkue talveksi Sm-karsintaan. Ihan ei jälkimmäiseen pystytty, SM-karsinta paikka jäi lopulta muutaman pisteen päähän.
Kokonaisuudessaan pelattiin kuitenkin hyvä kausi tuloksellisesti 14 voittoa, 2 tasapeli ja 4 tappiota. Sarjasijoitus lopulta kuudes syksyn P17 1.divisioonassa.
Kokonaisuudessaan tehtiin kauden aikana paljon asioita hyvin harjoituksissa ja peleissä, mutta paljon jäi myös parannettavaa. Tuloksia tärkeämpänä pidän sitä, että koko kauden ajan harjoituksissa oli hyvä meininki ja jokaisesta pelaajasta oli havaittavissa halu kehittyä pelaajana kohti omia tavoitteita. KIITOS PELAAJILLE ja TAUSTOILLE kaudesta!
Tästä jatketaan pienen tauon jälkeen kohti seuraavaa kautta ja sen tuomia haasteita ja mahdollisuuksia!
Ville Naumanen
Vastuuvalmentaja
JIPPO B