fbpx

Jippo otti viime sunnuntaina tärkeän voiton vierasottelussaan Äänekosken Huimaa vastaan Itä- ja Keski-Suomen Kolmosessa. Ottelu päättyi Jipon hallitessa kenttätapahtumia selkeisiin 0-7 (0-4) lukemiin. Jipon maalit merkattiin kolmesti osuneelle Jere Kähkoselle, Miko Mäkirinteelle, Elias Tolvaselle, Erkka Sjöblomille ja Aapi Helvelahdelle.
Jippo lähti otteluun hyvällä ilmeellä ja siirtyi ottelussa jo 6 minuutin pelin kohdalla 1-0 –johtoon, kun keskikentän keskellä jälleen täydet minuutit pelannut Sauli Kettunen syötti Kähkösen vasemmalta läpi. Kähkönen sijoitti pallon vasemmalla jalallaan maalin etualakulmaan. Toinen maali syntyi ajassa 20 minuuttia, kun Nelson Appiah ja Kähkönen järjestelivät oikealta puolelta pallon maalille Mäkirinteelle, joka laukoi pallon maalinedusruuhkasta verkkoon. Kähkösen toinen maali näki päivänvalon ajassa 31 minuuttia, kun Teemu Hallikainen pelasi pallon vasemmalta Mäkirinteelle keskelle, joka syötti Kähkösen läpiajoon. Kähkönen sijoitti pallon jälleen vasemmallaan ohi vastaantulleen Huiman maalivahdin Mika Wacklinin. Aivan ensimmäisen puoliajan lopussa Mäkirinne vapautti nostollaan linjan taakse Elias Tolvasen läpiajoon, josta hän nosti pallon yli Wacklinin ja Jippo pääsi puoliajan viettoon jo turvallisen tuntuisessa neljän maalin johdossa.
Toinen jakso alkoi siitä, mihin ensimmäinen jäi Jipon vyöryttäessä hyökkäyksiään kohti Huiman maalia. Jipon viides ja Kähkösen kolmas osuma syntyi ajassa 50 minuuttia, kun Appiah laukoi ensin Kettusen matalan keskityksen maalivahtia päin. Paluupalloon ehti Kähkönen, joka sijoitti pallon maalin kattoon. Tämän jälkeen Jipon peli hieman sekosi, eikä oikeastaan loppupelin aikan nähty suurempia hienouksia virheiden näytellessä isointa roolia kentällä. Toki Jippo pääsi tasaisesti maalipaikoille, mutta ruuti oli vuorotellen jokaisella yrittäjällä melko märkää. Ajassa 85 minuuttia kuitenkin saatiin pallo maaliin, kun Mäkirinne syötti kentälle vaihdetulle Erkka Sjöblomille vapaan tontin sijoittaa pallo läheltä keskelle maalia. Aapi Helvelahti kaunisteli vielä kulmapotkusta päällään juuri ennen päätösvihellystä loppulukemat 0-7.
Ennen ottelua oli selvää, että joukkueiden pelit olivat kulkeneet aivan päinvastaisilla tavoilla läpi kauden. Jippo ei kuitenkaan antanut sen vaikuttaa asenteeseensa, sillä etenkin ensiummäisellä jaksolla joukkue esiintyi kentällä omalla hyvällä tasollaan ratkaisten ottelun käytännössä jo taukoon mennessä. Tämän voiton myötä Jipon sarjajohto kakkosena olevaan FC Vaajakoskeen on jälleen neljä pistettä, kun pelaamatta on vielä kolme kierrosta. Mutta työnteko jatkuu, ja seuraavaksi Jippo kohtaa kotonaan Warkaus JK:n tulevana lauantaina.
Avaus:
Henkilön JIPPO Joensuu kuva.
 
Vaihdot:
60′ Elias Palpatzis -> Tuomo Tolonen
70′ Jere Kähkönen -> Markus Swahne
70′ Teemu Hallikainen -> Erkka Sjöblom
70′ Nelson Appiah -> Aapo Makkonen
83′ Elias Tolvanen -> Jussi Tolonen