fbpx

Jippo joutui tekemään eilen todella kovan työn 1-2 (1-0) –voiton eteen Joensuun Palloseurasta. JoPS meni ottelussa johtoon ensimmäisen jakson Iiro-Pekka Naakan kaukaa lähteneellä todella komealla vapaapotkulla. Jippo nousi toisen jakson Teemu Hallikaisen ja Elias Tolvasen maaleilla kuitenkin ohi ja nappasi kolme pistettä itselleen.
Ensimmäinen jakso eteni Jipon hallitessa palloa, sillä JoPS tyytyi puolustamaan kurinalaisesti omalla kenttäpuoliskollaan. Jippo sai ensimmäisen jakson parhaan maalipaikkansa Hallikaisen vapaapotkusta noin 20 minuutin kohdalla. Hallikainen keskitti ja Zakaria Abahassine pääsi puskemaan vapaasti kohti takanurkkaa, mutta JoPS-vahti Mikko Sokkanen venytti sormensa väliin. Tämän jälkeen vasemmalta laidalta lähteneen Jere Kähkösen keskityksen paluupallo ajautui Sauli Kettuselle 16-rajalle, joka tälläsi pallon voimalla yläriman kautta maahan. Siitä kävikö pallo maalissa voi olla varmasti montaa eri mieltä, mutta maalia siitä ei kuitenkaan Jipon sarakkeeseen merkattu. Minuutille 40 mennessä JoPS ei ollut päässyt lähentelemään Jippo maalia, eikä pääässyt oikeastaan vielä siinnäkään vaiheessa, vaan sai ainoastaan vaarattoman näköisen vapaapotkun 35 metristä. Kaikkien yllätykseksi Naakka tykitti pallon voimalla maalin yläkulmaan ja vei Jopsin johtoon. Näistä lukemista mentiin tauolle ja Jipon leirissä tiedettiin pukukoppiiin kävellessä, ettei tämä tulos riitä.
Toiselle jaksolle kentälle asteli vaarallisempaa peliä esittänyt Jippo. Heti jakson alkuun vasemmalta tullut keskitys oli ensin tavoittaa etutolpalta Abahassinen pään, ja vielä sen jälkeen takatolpalta Kähkösen, mutta kumpikaan ei yltänyt palloon. Jippo vaihtoi toisen jakson edetessä ensin kentälle Erkka Sjöblomin ja Elias Tolvasen, joiden tuoreiden jalkojen ansiosta Jipon peli alkoi tuottaa lisää tilanteita ja myös useita erikoistilanteita. Yksi näistä tuli oikealta laidalta minuutilla 69, ja pallon taakse asteli vasemman jalkansa kanssa Hallikainen, joka toimitti pallon maalin edustalle. Palloon ei kuitenkaan osunut kukaan Jipon pelaajista, vaan se pomppi suoraan maalin takakulmaan. Jippo sai tästä osumasta rutkasti lisää virtaa ja uskoa voittomaalin hakemiseen, jonka kruunuksi kentälle vaihdettiin vielä lisää juoksuvoimaa Aleksi Nissisen muodossa. Tällä kertaa Nisupulla tarvitsi yhden minuutin voittomaalin järkkäämiseen: Nissinen puikkelehti vasemmalta puolesta kentästä saakka aina rangaistusalueelle ja keskitti loistavan pallon maalin takatolpalle. Sinne juoksun tehnyt Tolvanen viimeisteli pallon maaliin tyylikkäästi suoraan ilmasta. Ottelun viimeiset 20 minuuttia Jippo onnistui pitämään paljon palloa, eikä JoPS päässyt enää aloittamaan kunnon kiriä. Ottelu päättyi näihin 1-2 –lukemiin.
Tämä ottelu oli ennakoitu vaikeaksi otteluksi, jonka voittamalla Jippo saisi pedattua itselleen loistavat lähtökohdat viimeisen kierroksen kotipeliinsä Kurkimäen Kisaa vastaan. JoPS osoitti tässä ottelussa, että pystyvät omaa taktiikkaansa noudattamalla tekemään ennakkosuosikin pelistä todella vaikeaa. Paikallispelit ovat paikallispelejä, ja eilen siitä saatiin oiva maistiainen. Jippo otti kuitenkin vaikeuksien kautta kolme pistettä, joiden myötä sarjajohto FC Vaajakoskeen ennen viimeistä kierrosta on kaksi pistettä. Jännittävän viimeisen kierroksen ennakointia luvassa tällä viikolla lisää, mutta lienee tässä vaiheessa todettava, että viikon päästä lauantaina Joensuun Keskuskentällä pelataan isoista asioista.
Avaus:
Henkilön JIPPO Joensuu kuva.
Vaihdot:
62′ Elias Palpatzis -> Erkka Sjöblom
66′ Nelson Appiah -> Elias Tolvanen
76′ Jere Kähkönen -> Aleksi Nissinen
89′ Teemu Hallikainen -> Aapo Makkonen