fbpx

JIPPO solmi tänään 7 uutta pelaajasopimusta. Nyt solmittujen sopimusten myötä JIPPOlla on kasassa ensi kesäksi 17 pelaajasopimusta.
Sopimuksen allekirjoittivat joukkueen kokeneempaan kaartiin kuuluvat pelaajat Topi Sormunen, Aapi Helvelahti, Teemu Hallikainen, Aapo Makkonen, Elias Tolvanen, Paavo Jarva sekä paluun JIPPOon tekevä Miko Mäkirinne. Viime viikolla JIPPO:n kanssa sopimuksen tehneen Antti Åken lisäksi JIPPO paidassa pelaa jo viime kesänä edustusjoukkueessa esiintyneet yhdeksän oman juniorimyllyn läpikäynyttä nuorta pelaajaa.
Joukkue alkaa olla valmiina taistelemaan ensi kauden paikallispeleistä ja noususta sarjaporrasta ylemmäs. JIPPO katsastaa joulukuun ajan muutamaa Try-Outilla olevaa kokeneempaa pelaajaa sekä omaa junioria. Jipon tavoitteena on tehdä vielä 6-8 pelaajasopimusta tammikuun alkuun mennessä. Etenkin hyökkäyspäähän etsitään vielä lisää vahvistusta ja tulivoimaa.
”Hienoa, että näiden solmittujen sopimusten myötä joukkueen runko alkaa olla kasassa ja viime kaudella JIPPOa edustaneet pelaajat haluavat jatkaa pelaamistaan JIPPOssa myös tulevalla kaudella”. Iloitsee päävalmentaja Jouni Lehtimäki.
Valmistautuminen tulevaan kauteen on alkanut marraskuun alussa. Tammikuun alusta lähtien harjoitusmäärät tuplaantuvat ja harjoitusryhmä kostuu pääosin vain sopimuspelaajista. Tavoitteena on olla valmiina heti kauden alusta.
Haasteena on talviharjoittelumahdollisuudet Joensuussa. Ensi syksynä valmistuva jalkapallohalli on merkittävä ja tervetullut lisä joensuulaisella jalkapallolle.
JIPPOn sopimuspelaajat kaudelle 2017 (Tilanne 29.11.2016)
Antti Åke
Paavo Jarva
Topi Sormunen
Aapi Helvelahti
Miko Mäkirinne
Elias Tolvanen
Teemu Hallikainen
Aapo Makkonen
Markus Swahne
Joona Pussinen
Jere Kähkönen
Oskari Ikonen
Johannes Närhi
Tuomo Tolonen
Jussi Tolonen
Abrirahman Abdalle
Aleksi Nissinen