fbpx

JIPPO ja Riverball pelasivat tiukan paikalliskamppailun, jossa JIPPO oli pallollisessä pelissä selvästi parempi, mutta Riverball puolusti omaa maaliaan uhrautuvasti. JIPPO onnistui maalinteossa vain rangaistuspotkusta, jonka Elias Tolvanen laukoi varmasti sisään.
JIPPO otti heti ottelun alusta pallonhallinnan itselleen. Pelisysteeminsä hyökkäävämpään 3-5-2 -muotoon muuttanut JIPPO ei kuitenkaan päässyt juurikaan vaarallisille maalipaikoille, sen verran tiiviisti Riverballin puolustus varjeli omaa maaliaan. Paras paikka siunaantui Elias Tolvaselle, joka ei kuitenkaan kunnolla yltänyt Antti Kuosmasen syöttöön. Lisäksi Olli Muttonen ja Eetu Koistinen pääsivät pariin otteeseen yrittämään kauempaa, mutta Riverballin maalilla Antti Jäntti hoiti tilanteet varmasti. Jakson lopussa Riverball pääsi kahdesti vaaralliseen vastahyökkäykseen JIPPO:n kulmien jälkitilanteista, ja jälkimmäisestä Perttu Rytivaara pamautti pallon tolppaan. Tauolle lähdettiin tilanteesta 0-0.
Toinen jakso alkoi yhä vahvemmalla JIPPO:n hallinnalla, ja joukkue pääsi useisiin laukaisupaikkoihin heti jakson alkupuolella. Teemu Hallikainen pääsi yrittämään pariinkin otteeseen, mutta laukaukset eivät tuottaneet toivottua tulosta. Kun jaksoa oli pelattu reilut 20 minuuttia, tuomittiin JIPPO:lle rangaistuspotku, joka JIPPO-silmin vaikutti päivänselvältä tilanteelta, mutta Riverball protestoi rankasti. Tolvanen laukoi pallon maaliin siirtäen JIPPO:n johtoon.
JIPPO:n johtomaalin jälkeen Riverball nosti painetta kohti JIPPO-maalia ja saikin luotua muutaman maalinedushässäkän, mutta maaliin asti palloa Riverball ei kuitenkaan saanut. Näin JIPPO vei ansaitut kolme pistettä varsin kuumassa ottelussa, jossa jaettiin peräti yhdeksän keltaista korttia ja lisäksi Riverballin valmentaja Jaakko Manninen passitettiin katsomoon. Kaiken kaikkiaan ottelu tarjosi hyvän paikallisväännön suhteellisen runsaslukuiselle yleisölle.
Seuraavan kerran JIPPO pelaa ensi sunnuntaina Varkaudessa Warkaus JK:ta vastaan.
 
JIPPO – SC Riverball 1-0 (0-0)
67′ 1-0 Elias Tolvanen
JIPPO: Paavo Jarva; Aapi Helvelahti, Topi Sormunen, Johannes Mononen (57. Tuomo Tolonen); Aapo Makkonen, Eetu Koistinen, Teemu Hallikainen, Olli Muttonen (74. Miika Vainikainen), Tuukka Tiainen; Antti Kuosmanen (83. Joona Pussinen), Elias Tolvanen (88. Jere Kähkönen)
Ottelupöytäkirja
Kuvia ottelusta (Marko Pennanen)