fbpx

JIPPO:n taival Respect Suomen Cupissa jatkuu neljännelle kierrokselle, kun eilisessä kamppailussa kaatui paikallisvastustaja SC Riverball maalein 2-0. Vaikka loppulukemat jäivät suhteellisen pieniksi, oli JIPPO ottelussa varsin ylivoimainen. Maalinteossa kotijoukkueelta onnistuivat ensimmäisellä edustusjoukkuemaalillaan Miika Vainikainen ja Teemu Hallikainen.
Viikonloppua varten Joensuu Areenan kenttää oli levennetty kahdeksan metriä ja pituuttakin oli normaaliin nähden hieman enemmän. Tämä näkyikin positiivisella tavalla, ja paikalle ilahduttavasti saapuneet 324 katsojaa saivat nauttia hyvätasoisesta jalkapallo-ottelusta. JIPPO otti ottelun hallinnan ensiminuuteista alkaen, mutta avausmaalia saatiin odotella lähes puoli tuntia: Miika Vainikainen laukoi terävästi rangaistusalueen ulkopuolelta, ja laukaus painui maaliin tolpan kautta. Maalin jälkeen JIPPO:n ote hieman herpaantui, ja Riverball loi ottelun selvästi parhaan paikkansa. Klaus Nevalaisen laukaus lähietäisyydeltä suuntautui kuitenkin yli maalin.
Ottelun ratkaisu nähtiin toisen puoliajan alussa, kun JIPPO siirtyi kahden maalin johtoon. Mainion ottelun pelannut Elias Tolvanen sai kun saikin pelattua pallon maalin eteen Teemu Hallikaiselle, joka sai rauhassa viimeistellä lukemiksi 2-0. Nämä säilyivät ottelun loppulukemina, vaikka JIPPO:lla olikin paikkoja lisäosumiin. Varmasti pelannut JIPPO-puolustus sen sijaan ei lopussakaan joutunut kovin tiukille, vaikka Riverball taisteli urhoollisesti loppuun saakka.
Kokonaisuutena JIPPO:n peli vaikutti huomattavasti valmiimmalta kuin edellisessä ottelussa JoPS:a vastaan. Tunnustusta täytyy antaa myös paikallisvastustaja Riverballille, joka puolusti sinnikkäästi läpi ottelun. Ottelussa nähtiin myös useita edustusjoukkuedebyyttejä: toisella jaksolla kentälle vaihdettiin Kristian Levy, Joona Pussinen ja Jussi Tolonen, jotka kaikki pelasivat ensimmäiset minuuttinsa edustusjoukkueessa.
Seuraavan kerran JIPPO pelaa kuun lopussa Iisalmessa, jossa vastassa on ensi kesän päävastustajiin lukeutuva PK-37. Cupin seuraava kierros arvotaan 22.2., ja se pelataan aikavälillä 23.2. – 18.3.
 
JIPPO – SC Riverball 2-0 (1-0)
26′ 1-0 Miika Vainikainen
43′ 2-0 Teemu Hallikainen
JIPPO: Paavo Jarva; Aapo Makkonen, Topi Sormunen, Tuomo Tolonen, Appiah Nelson; Johannes Mononen; Teemu Hallikainen (57. Jussi Tolonen), Miika Vainikainen (61. Antti Kuosmanen), Eetu Koistinen, Jere Kähkönen (57. Joona Pussinen); Elias Tolvanen (74. Kristian Levy)
Ottelupöytäkirja