fbpx

Lauantai oli hieno päivä Joensuun jalkapallolle ja etenkin Jipolle, sillä nousun ratkaiseva ottelu Kurkimäen Kisaa vastaan päättyi hyvän esityksen jälkeen 4-1 (2-1) –kotivoittoon. KuKi shokeerasi ottelun alussa Jipon nousuhaaveita Riku Roivaisen johtomaalilla, mutta loppujen lopuksi sarjan maalikuninkuuden voittanut Jere Kähkönen astui esiin välittömästi tämän jälkeen viimeistelemällä kaksi tyylikästä maalia seuraavan 10 minuutin aikana. Jipon kolmannen maalin viimeisteli toisella jaksolla Zakaria Abahassine ja ottelun päättäneen neljännen osuman iski Aleksi Nissinen. Ottelua oli saapunut seuraamaan noin 500 katsojaa.
Jipon ottelun alkuhetket tuottivat hyvin nopeasti laadukkaan maalipaikan, kun Teemu Hallikainen keskitti Kähköselle rangaistusalueen sisään, mutta pusku osui ylärimaan. Myös puolustuslinjan Topi Sormunen ja Antti Åke pääsivät kokeilemaan erikoistilanteista, mutta kumpikaan ei osunut paikastaan. Jippo myös sekoili ensimmäisen 15 minuutin aikana muutamien helppojen syöttöjensä kanssa, mutta KuKi ei onnistunut hyödyntämään Jipon tötöilyjä maalien muodossa. Kun pelikello näytti 20 minuuttia, niin KuKi kuitenkin onnistui maalinteossa, kun takatolpalla pääpallon voittanut Riku Roivainen survoi pallon päällään maaliin. Jippo ei tästä lannistunut, vaan alkoi vyöryttää välittömästi maalin jälkeen vahvasti KuKi-maalia kohti. Ajassa 26 minuuttia Nelson Appiah keskitti korkean pallon takatolpalle, josta Kähkönen viimeisteli todella tyylikkäästi suoraan ilmasta pallon maaliin. Tästä minuutti ja Miko Mäkirinne puski Hallikaisen keskityksen maaliin, mutta tilanne liputettiin paitsioksi. Lisäosuma saatiin kuitenkin jo heti tämän tilanteen perään, sillä Elias Palpatzis keskitti oikealta matalan pallon taas kerran Kähköselle, joka ohjasi Jipon maalin johtoasemaan. Ensimmäisen jakson loppu oli Jipon hallintaa, mutta loput osumat osattiin järkevästi säästää vielä toiselle jaksolle.
Toinen jakso oli Jipolta ehjempää tekemistä molempiin suuntiin, ja mitä pidemmälle ottelu eteni, niin sitä todennäköisemmäksi Jipon voitto ja nousu-unelma alkoivat muuttua. Kun ottelua oli pelattu 59 minuuttia, niin Zakaria Abahassine sai Hallikaisen keskityksen etutolpalle, josta hän jatkoi sen tyylikkäästi ulkosyrjällään takakulmaan sytyttäen samalla tuuletuksensa myötä koko katsomon iloitsemaan kahden maalin johtoasemaa. Mitä pidemmälle ottelu eteni, niin sitä enemmän kentällä alkoi näkyä hymyileviä Jippo-pelaajia, koska kaikki kyllä tiesivät mitä tuleman pitää. Sarjan maalikuningas Kähkösen minuutilla 77 korvannut Aleksi Nissinen sulki Jipon tämän kauden ympyrän todella tyylikkäästi. Ensimmäinen peli päättyi lisäaikamaaliin Nissisen toimesta, mutta niin myös kauden viimeinen peli. Aapi Helvelahti otti ensin väkevän katkon keskialueella ja syötti pallon Nissiselle, joka purjehti kolmen pelaajan läpi ja käynnisti Jipon juhlat. Tuomari Ilpo Simonen vihelsi saman tien maalin jälkeen kolmesti pilliinsä, mutta sitä ei kukaan pelaajista juhlinnan keskeltä kuullut. Ottelu kuitenkin päättyi ja Jipon nousu Kakkoseen kaudelle 2018 oli sen myötä tosiasia.
Jippo pääsi viimeiselle kierrokselle loistavista asemista, sillä tammikuun alussa asetettu yhteinen tavoite noususta Kakkoseen oli omissa käsissä. Loppujen lopuksi myös tasapeli olisi riittänyt Jipolle, sillä lopulta toiseksi sarjassa jäänyt FC Vaajakoski voitti oman viimeisen kierroksen ottelunsa liian pienellä maalierolla Jippoon nähden. Jippo oli punamustien lasien läpi katsottuna monellakin mittarilla tämän sarjan paras joukkue, mutta tämä kausi todellakin opetti, ettei nouseminen ole helppoa. KuKin johtomaali lauantaina piti Jippoa hetken aikaa poissa nousiijan tontilta, mutta joukkue osoitti vielä viimeisen kerran mitä se tällä kaudella haluaa ja ansaitsee. Joukkue halusi oikeasti nousta ja toivottavasti se on myös näkynyt kauden aikana pelejä katsomoissa seuranneille. Hatunnosto lauantain mukavalle yleisömäärälle. Hatunnosto myös kannattajaryhmä JNS Rednecks, sillä lauantaina jalkapallokannattaminen oli isointa, mitä se on joensuussa ikinä ennen ollut. Kaudesta tulee vielä lisää yhteenvetoa nettisivuillemme seuraavan viikon aikana. KIITOS!
Anna palautetta menneestä ja vaikuta tuleviin kotipeleihin tämän kyselyn kautta!
Avaus:
Henkilön JIPPO Joensuu kuva.
Vaihdot:
71′ Nelson Appiah -> Elias Tolvanen
77′ Jere Kähkönen -> Aleksi Nissinen