fbpx

Jippo Joensuu ja Autotalo Hartikainen ovat sopineet kaksi (2) vuotisesta pääyhteistyökumppanuudesta. Neljä autotaloa Joensuussa, Kuopiossa, Kajaanissa ja Iisalmessa omistava Hartikainen tulee uutena yhteistyökumppanina mukaan erityisesti Peugeot-mallistollaan.

– Paikallisen urheilun tukeminen on meille tärkeää ja uusi yhteistyö Jipon kanssa sopii erinomaisesti kumppanuusportfolioomme. Seuran toiminta on selvästi menossa oikeaan suuntaan ja uskon, että kumppanuus tukee molempien osapuolten tavoitteita, kommentoi Autotalo Hartikaisen myyntijohtaja Teemu Hartikainen. 

Yhteistyö tulee näkymään tulevalla kaudella monin eri tavoin, muun muassa Jipon kotiotteluissa ja Tekoja-kampanjassa. Kaupungilla yhteistyöhön muotoihin saattaa törmätä Jippo-logoilla varustetuissa Peugeot-autoissa, jotka ovat kummipelaajien (Topi Pasi & Jere Kähkönen) käytössä erityisesti kotiotteluviikonloppuisin. Lisäksi maalirikkaita otteluita toivova Autotalo Hartikainen haluaa olla tukemassa Jippo-junioreiden toimintaa ja lahjoittaakin jokaisesta Jipon edustusjoukkueen sarjaottelussa tekemästä maalista 15 euroa Jippo-junioreille vähävaraisten toiminnan tukemiseen.

– Peugeot oli luonnollinen valinta yhteistyöbrändiksi, sillä merkin uusiutunut mallisto on paremmassa iskussa kuin vuosikausiin ja puhuttelee entistä laajempaa ostajakuntaa. Uusi 208 valittiin juuri vuoden autoksi Euroopassa ja mallisto myös sähköistyy kovaa vauhtia. Tavoitteenamme on lähivuosina kasvattaa merkittävästi Peugeotin markkinaosuutta Pohjois-Karjalassa ja siihen tämä yhteistyö tarjoaa hyvät mahdollisuudet. Peugeot-mallistoon voi kauden mittaan tutustua Jipon kotiotteluissa ja nyt jos koskaan kannattaa pyörähtää liikkeessä koeajolla, Hartikainen jatkaa.

JIPPO:n puolelta ollaan erittäin tyytyväisiä uudesta pääyhteistyökumppanuudesta, jossa pyritään molemmin puoliseen hyötyyn.

– Loistavaa saada Hartikainen ja Peugeot mukaan meidän pääyhteistyökumppaniksi. Löysimme nopeasti yhteisen sävelen yhteistyön muodoista ja uskon että tämä tulee olemaan molemmin puolin hyödyllinen juttu, joka tuo myös lisäarvoa JIPPO:n katsojille ja seuraajille. Hyödyllisyys pitää totta kai todistaa myös käytännössä, joten hienoa lähteä toteuttamaan hyvin valmisteltu yhteistyö tulevan kauden aikana. Näin aluksi suosittelenkin kaikkia jippolaisia suuntaamaan Autotalo Hartikaiseen ja koeajamaan uusin Peugeot-mallisto, näyttää ainakin minun silmään tyylikkäiltä menopeleiltä, Jipon toiminnanjohtaja Timo Tahvanainen toteaa tyytyväisenä.

Käy tutustumassa Autotalo Hartikaisen Peugeot-mallistoon verkkosivuilta.