fbpx

JIPPO:n valmennus uusiutuu kauteen 2016 lähdettäessä. Päävalmentajaksi on valittu Jouni Lehtimäki, joka saa avukseen Hannu Kraftin ja Tero Tahvanaisen. Myös fysiikkavalmennukseen ja muihin taustaryhmiin on panostettu aiempia kausia enemmän.
Lehtimäki on toiminut viimeiset kolme vuotta JIPPO:n ja JIPPO-junioreiden toiminnanjohtajana, ja jatkaa tehtävässä mahdollisesti myös päävalmentajana toimiessaan. Osa toiminnanjohtajan tehtävistä ohjataan toisille henkilöille. Oman toimensa ohessa Lehtimäki on toiminut vapaa-ajallaan JIPPO-junioreiden P00-joukkueen päävalmentajana viimeiset 7 vuotta sekä Jipon B-junioreiden päävalmentajana kausina 2012 ja 2013. Kokemusta JIPPO:n edustusjoukkueen päävalmentajan tehtävistä löytyy kaudelta 2003, jolloin hän hyppäsi valmentajaksi kesken kauden.
Hannu Kraft valmensi päättyneellä kaudella JIPPO:n B-junioreita, joiden kausi päättyi menestyksekkäästi joukkueen yllettyä hienosti SM-karsintaan. Kraftin rooli on edustusjoukkueen valmentamisen lisäksi toimia linkkinä edustuksen ja B-junioreiden välillä, ja hän jatkaa myös B-junioreiden valmentajana ensi kaudella.
Tero Tahvanainen täydentää valmennusryhmää. Tahvanaisen nimi on varmasti tuttu kaikille joensuulaisille jalkapallon ystäville, ja viime ajat hän on toiminut JIPPO-junioreiden päätoimisena valmentajana, jossa hänen työnsä on myös jatkossa. Vapaa-ajallaan “Pide” konsultoi muuta JIPPO-valmennusta, mutta ei ole fyysisesti läsnä joukkueen harjoituksissa.
JIPPO pyrkii panostamaan aktiivisesti myös fysiikkavalmennukseen tulevaan kauteen valmistautuessa: Antti Alamäki on liittynyt joukkueen fysiikkavalmentajaksi. Alamäellä on vuosien kokemus fysiikkavalmennuksesta, ja aisaparikseen fysioterapeutiksi hän saa Vesa Martiskaisen, joka niinikään on erittäin kokenut ammattilainen. Heidän johdollaan JIPPO:n nuoret ja vanhemmatkin pelaajat saavat varmasti arvokasta oppia.
Joukkueen taustaryhmään kuuluvat pelaajien ja valmennuksen tärkeimmät taustavoimat; Huoltajana jatkava pelaajien ja valmentajien arvostama JP. Härkönen sekä joukkueenjohtajat Antti Tolonen ja Rauno Vainikainen, joista ensimmäinen hoiti vastaavaa tehtävää viime kaudella B-junioreissa ja jälkimmäinen edustusjoukkueessa. JIPPO:n puheenjohtaja Jorma Karttunen puolestaan jatkaa seuran lääkärinä.
JIPPO julkaisee lähiviikkojen aikana lisää pelaajasopimuksia tulevalle kaudelle. Sopimuspelaajia on tällä hetkellä kolme: Nuutti Tykkyläinen, Jere Hiltunen ja Joona Hiltunen, jotka tekivät pidemmät sopimukset ennen viime kautta. Joukkueen harjoitukset käynnistyvät marraskuun puolivälissä, ja jo marraskuun lopulla on luvassa ensimmäinen harjoitus-/ tryout-ottelu, mikäli sää sallii.