fbpx

Jippo on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen maalivahti Jirko Sorsan (24) kanssa. Sorsan kasvattajaseura on Lappeenrannan PEPO, jossa hän on pelannut suurimman osan juniorivuosistaan. Sorsa on pelannut myös Lappeenrannan Lappee JK:n sekä Myllykosken Pallon B-junioreissa, joista jälkimmäisessä hän pelasi B-juniorien SM-sarjassa täydet minuutit. Aikuisiällä vuonna 1993 syntynyt Sorsa on edustanut neljän kauden ajan PEPO:a Kolmosessa, sekä kaksi kautta (2016-2017) Kakkosessa. Kaudella 2015 Sorsa edusti Kakkosessa pelannutta Joutsenon Kultsua. Sorsa muodostaa tulevalla kaudella Jipon maalivahtikolmikon jo sopimuksen tehneiden Oskari Ikosen ja Paavo Jarvan kanssa.

Tässä kuvassa kaudelta 2015 maalivahtina Kultsun paidassa Sorsa, ja hänen edessään vetoa peittämään liukuva Johannes Mononen (nro 20).


– Tulen positiivisin ja odottavaisin fiiliksin uuteen joukkueeseen mukaan. Testijakson aikana sain seurasta, joukkueesta ja valmennuksesta vakuuttavan kuvan, joten loppujen lopuksi päätös Jippoon siirtymisestä oli helppo. Harjoittelen joukkueen kanssa osittain jo tammikuussa, mutta Lappeenrannassa asumisen vuoksi joudun harjoittelemaan myös paljon omatoimisesti. Liityn täysipainoisesti joukkueen mukaan helmikuun alussa, jolloin muutan Joensuuhun, kommentoi Sorsa tuoretta sopimustaan.
– Pyrin tuomaan oman panokseni kautta Jippoon lisää asennetta ja kovaa työmoraalia päivittäiseen harjoitteluun. Uskon, että joukkueena meillä on hyvä mahdollisuus taistella sarjan kärkipään sijoituksista. Henkilökohtaisesti tavoittelen isoa roolia joukkueessa ja omien peliotteideni kautta haluan osoittaa olevani sarjan parhaita maalivahteja. Ennen kesän pelien alkua on pitkä talvi aikaa painaa hommia treenikentällä, joten nyt kaikki keksittyminen siihen, päättää Sorsa intoa puhkuen.
Päävalmentaja Jouni Lehtimäki kommentoi uuden maalivahdin sopimusta seuraavasti.
– Erittäin tervetullut lisä maalivahtiosastolle, tulee olemaan kova kilpailu silläkin pelipaikalla. Nyt meillä on laadukas maalivahtikolmikko käytösämme, joten emme anna tasoitusta sillä osa-alueella vastustajille. “Jikke” on marras- ja joulukuun aikana vakuuttanut valmennusjohdon osaamisellaan ja ennen kaikkea asenteellaan. Juuri sellaisista pelaajista joukkueemme rakennetaan, kommentoi Lehtimäki.
Sorsan sopimuksen myötä Jipolla on yhteensä 20 sopimuspelaajaa tulevalle Kakkosen kaudelle 2018.