fbpx

JIPPO on solminut kuusi sopimusta kaudelle 2016. Viime kauden pelaajista joukkueessa jatkavat Teemu Hallikainen, Tuukka Tiainen, Eemi Porento ja Miika Vainikainen, joista kahdella viimeksi mainitulla oli sopimuksessaan optio tästä vuodesta. Uusina pelaajina joukkueeseen liittyvät JIPPO-kasvatti Paavo Jarva ja Elias Tolvanen, joka on aiemmin edustanut mm. Valkeakosken Hakaa.
Teemu Hallikainen (26) aloittaa jo seitsemännen kauden JIPPO-paidassa. Vasenjalkainen Hallikainen pelasi viime kaudella 20 ottelua, joissa syntyi neljä maalia. Alkukaudesta paljon myös puolustuslinjassa ja jopa topparina pelanneen Hallikaisen ensisijainen pelipaikka on laituri. Hallikainen kuului myös joukkueen kapteenistoon viime kaudella.
Tuukka Tiainen (18) debytoi edustusjoukkueessa viime kaudella pelaten kaikkiaan 17 ottelua. Monipuolinen Tiainen pystyy pelaamaan niin laitapuolustajana kuin keskikentälläkin. Hyvästä pelimäärästä huolimatta Tiainen kärsi viime kaudella varsin paljon loukkaantumisista, joten toivotaan että nuori mies pysyy kunnossa, sillä potentiaalia erinomaiseen kauteen on varmasti.
Myös Eemi Porento (17) kärsi paljon loukkaantumisista viime kaudella, ja siksi pelasikin pääosin JIPPO:n b-junioreissa. Omiin lupaaviin junioreihin kuuluva Porento ehti alkukaudesta antamaan lupaavia näyttöjä myös edustusjoukkueessa, joten ensi kaudella kaikki on mahdollista kehityksen jatkuessa. Porennon pelipaikka on laituri.
Miika Vainikainen (17) pelasi niinikään edustusjoukkueessa jo viime kaudella, ja ensi kaudella on lupa odottaa vielä parempaa. Vaativalla keskikentän keskustan pelipaikalla pelaaavan Vainikaisen pelikäsitys ja syöttötaito ovat erinomaisella tasolla, ja kun fysiikka kehittyy vielä miesten pelien vaatimalle tasolle, on Vainikaisella kaikki edellytykset hyvään kauteen Kolmosessa.
Maalivahti Paavo Jarva (19) palaa JIPPO:on yhden JoPS:ssa vietetyn kauden jälkeen. JIPPO-kasvatti on pelannut miesten pelejä Kolmosessa jo usean kauden ajan, ja osoittanut olevansa tälle tasolle erittäin hyvä maalivahti. Jarvan viime kautta sotki hieman armeija, mutta sieltä mies vapautuu ennen ensi kauden alkamista.
Elias Tolvanen (20) on Valkeakosken Hakan kasvatti, joka debytoi Veikkausliigassa kaudella 2012 ja pelasi yhteensä kahdessa ottelussa. Viime kaudella mies pelasi Ykkösessä kaikkiaan kuudessa ottelussa, mutta pääosin hän pelas Kolmosta Pallo-Sepoissa. Tolvanen on jo muutamien harjoitusten perusteella osoittautunut taitavaksi pelaajaksi, jolta on lupa odottaa paljon maaleja tulevalla kaudella. Joensuuhun Tolvanen päätyi opintojen vuoksi.
JIPPO neuvottelee parhaillaan useiden pelaajien kanssa, ja lisää sopimuksia julkaistaan piakkoin.
 
Sopimuspelaajat 2016 >>