fbpx

Kakkosen kausi 2015 käynnistyy vihdoin huomenna pitkän odotuksen osalta. Avausottelussa FC Viikingit isännöi JIPPO:a, ja samat joukkueet kohtasivat myös vuosi sitten avausottelussa. Tuolloin sarjatasona oli Ykkönen ja pelipaikkana Joensuu, ja ottelu jäi varmasti monille mieleen Miles Byassin huikean saksipotkumaalin ansiosta. Kauden päätteeksi molempien joukkueiden tie vei alaspäin, ja tällä kaudella joukkueet taistelevat Kakkosen itäisessä lohkossa.
JIPPO:n tapaan myös Viikinkien joukkue on muuttunut viime kaudesta erittäin paljon. Viimekautisista avainmiehistä monet ovat luonnollisesti vaihtaneet maisemaa, ja päävalmentajanakin Kalle Sorja aloittaa ensimmäisen kautensa. Joukkueessa on kuitenkin useita pelaajia, joilla on kokemusta myös Kakkosta korkeammilta sarjatasoilta, heistä voidaan mainita ainakin Christoffer Nyberg, Markus Maunu sekä Mohamed Fofana. Keskikentältä löytyy myös yksi joensuulaisille tuttu pelimies, Sebastian Veijola, joka pelasi kaudella 2012 JoPS:n riveissä ja kuului ennen kauden 2013 alkua myös JIPPO:n harjoitusryhmään.
JIPPO:n riveistä puuttuu muutama pelaaja loukkaantumisten vuoksi. Kokenut Sami Ahonen joutuu jättämään ottelun väliin lievän vamman vuoksi, kuten myös hyökkääjä Rony Huhtala. Maalivahti Nathan Stockie kuntoutuu hyvää vauhtia, mutta ei ole vielä pelikuntoinen ainakaan parissa ensimmäisessä ottelussa.
Antti Åke kapteeniksi

Antti Åke.

Antti Åke.


JIPPO:n kapteenisto kaudelle 2015 on valittu. Kapteenina toimii 27-vuotias toppari Antti Åke. Varakapteeneita ovat Teemu Hallikainen, Roope Keskitalo ja Aapi Helvelahti.
 
Näistä lähtökohdista käynnistyy äärimmäisen mielenkiintoinen kausi 2015 uudistuneella, nuorentuneella ja ennen kaikkea pohjoiskarjalaisella JIPPO-ryhmällä. Tervetuloa mukaan joukkueen matkaan!
 
FC Viikingit – JIPPO su 26.4. klo 18:30, Kartanon tekonurmi (Helsinki).
Ottelun pöytäkirja (kokoonpanot julkaistaan su klo 17:30)