fbpx

Jipon upea loppukausi päättyi tänään tyylikkäästi, sillä joukkue haki Nurmijärven Jalkapalloseuran vieraana 2-4 (1-3) -vierasvoiton. Jipon maalit viimeistelivät kahteen kertaan Aleksi Ikonen sekä maalit mieheen viimeistelleet Aleksi Nissinen ja Tuomas Kettunen. Kotijoukkueelta onnistuivat Bob Diasonama ja Niko Aittasalmi.
Jipon ottelu alkoi jälleen samalla kaavalla, kuin kaksi edellistäkin: jo kolmannella minuutilla Aleksi Ikonen vei Jipon 0-1 -johtoon. Vain muutama minuutti tästä ja NJS tuli tasoihin, kun keskitykseksi tarkoitettu kynttiläpallo lipsahti Paavo Jarvan käsien läpi maaliin. Tämän jälkeen hienokseltaan ottelua hallinnut kotijoukkue laukoi muutamasta omasta paikastaan ohi, mutta Jippo ei. Ikonen vei Jipon uudestaan johtoon puolen tunnin pelin jälkeen, maaliin upean esityön teki oikealta laidalta Aleksi Nissinen. Vielä ennen taukovihellystä maalattiin kertaalleen, kun Nissinen itse sijoitti pallon maalin takakulmaan.
Toinen jakso oli Jipon hallintaa. Keskikentällä loistavan ottelun pelannut Sauli Kettunen voitti irtopalloja omille ja hyökkäykset alkoivat pidentyä. Tässä vaiheessa Jipon penkillä oli tiedossa, että mahdollisesti yksi maali auttaisi meidät sarjassa kolmen joukkoon. Jippo sai kun saikin piiskattua pallon neljännen kerran kotijoukkueen maaliin ottelun lisäajalla, kun ensimmäisen maalinsa Jipon edustuksessa viimeistellyt Tuomas Kettunen suti pitkän Timo Tahvanaisen sivurajaheiton lähietäisyydeltä maaliin. Jippo ehti jo juhlia sijoituksen kohentumista, kunnes NJS rokotti heti seuraavasta hyökkäyksestä. Maalin jälkeen ottelu päättyi, mutta samalla tuli kuitenkin tieto FC Vaajakosken kavennusmaalista ja sarjasijoituksen nousemisesta kolmanneksi.
Jipon kausi päättyi tähän otteluun loppukauden ollessa suorastaan loistava: viisi viimeistä voitettiin, viimeisestä seitsemästä kuusi voittoa ja viimeisestä yhdeksästä saldo 6-2-1. Keskikesän vaikeuksien jälkeen sarjassa kolmen joukkoon sijoittuminen ja joukkueen asettaman tavoitteen saavuttaminen maistuu joukkueen ja myös seuran riveissä hyvälle. Kausi analysoidaan tarkemmin vielä ensi viikon aikana ja kirjoitamme siitä tekstiä myös tänne nettisivuillemme. Kausi on nyt ohi. Ottelu oli myös päävalmentaja Jouni Lehtimäen viimeinen Jipon peräsimessä, KIITOS JONE!
 
Avaus:

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Vaihdot:
73´ Zakaria Abahassine -> Miika Vainikainen
81´ Miko Mäkirinne -> Teemu Hallikainen
87´ Aleksi Nissinen -> Markus Swahne