fbpx

JIPPO avaa kauden myös kotiotteluiden osalta sunnuntaina Mehtimäellä. Vastustaja Kouvolan Sudet on jollain tasolla tuttu, sillä joukkueet kohtasivat harjoitusottelussa maaliskuussa Kouvolassa. Tuolloin ottelussa päädyttiin tasatulokseen 1-1, vaikka JIPPO joutui pelaamaan tunnin alivoimalla.
Kummallekin joukkueelle sarjataso on uusi viime kauteen nähden: kuten hyvin tiedetään, JIPPO putosi viime kauden päätteeksi Ykkösestä, kun taas Sudet nousi Kakkoseen voitettuaan Kolmosen lohkonsa. Molemmat joukkueet myös avasivat kautensa tappiollisesti. JIPPO taipui Viikingeille lopulta selvin 4-1 -lukemin, ja Sudet puolestaan kärsi niukan 1-0 -tappion Kiffenin vieraana. Avauspisteet ovat siis hakusessa molemmilla joukkueilla.
Susien nimekkäin pelaaja on Toni Lindberg, joka on pelannut useita vuosia Veikkausliigassa, viimeksi viime kaudella MYPAn riveissä. JIPPO:lle aikaisemmilta vuosilta tuttu mies on myös Janne Veija, joka on pelannut viime vuodet KTP:n riveissä. Veija pelasi ensimmäisessä ottelussa Susien riveissä, mutta Lindberg puuttui tuosta ottelusta ja puuttuu mitä ilmeisimmin myös tästä ottelusta loukkaantumisen vuoksi.
JIPPO pelasi Viikinkien vieraana huomattavasti paremmin kuin numerot antavat ymmärtää, ollen ottelussa hienokseltaan niskan päällä tunnin kohdalle saakka. Viimeisen puolen tunnin aikana joukkueen suorittamisen taso kuitenkin romahti, ja siksi pisteet jäivät ansaitusti Vuosaareen. Mikäli JIPPO pystyy säilyttämään pelaamisen tason korkeana koko 90 minuutin ajan, on ottelussa varmasti kaikki mahdollista.
JIPPO:n kokoonpanosta viime ottelussa puuttunut kokenut Sami Ahonen palaa tähän otteluun kokoonpanoon, Rony Huhtalan ja Roope Keskitalon pelaaminen ratkeaa huomenna. Varmuudella poissa ovat Miko Mäkirinne ja Jere Simanainen. 
Joukkueen harjoituksissa on tällä viikolla ollut myös uutta verta, kun yhdysvaltalainen hyökkääjä Jakeem Johnson on harjoitellut joukkueen mukana. Ainakaan tässä ottelussa mies ei kuitenkaan ole vielä mukana.
 
JIPPO – Sudet (Kouvola)
su 3.5. klo 18:30, Mehtimäen tekonurmi
Ottelun pöytäkirja (kokoonpanot julkaistaan su klo 17:30)
Facebook-tapahtuma