Kotivoitto Viikingeistä – unelma elää edelleen

Aleksi Ikosen komean volleyn myötä Jipolla on viimeisellä kierroksella edelleen matemaattiset mahdollisuudet voittaa koko lohko. Tämänhetkinen sijoitus on viides ja ero kärkeen on 3p. Kuva: Marko Pennanen.

Jippo jatkoi vahvoja loppukauden otteitaan voittamalla lauantaina kauden viimeisessä kotiottelussa Vuosaaren FC Viikingit lukemin 1-0 (1-0). Jipon voittomaalin ottelussa teki vasemmalla laidalla pelannut Aleksi Ikonen. Ottelussa oli 278 katsojaa.

Ottelu alkoi lähes samalla lailla kuin edellinen LPS-kohtaaminen. Tällä kertaa ottelua oli pelattu 5 minuuttia, kun Ville Teräsranta keskitti laatupallon maalin taka-alueelle. Aleksi Ikonen laukoi keskityksestä komean vasemman jalan volleyn maalin takakulmaan. Ensimmäisellä puoliajalla ei tämän tilanteen lisäksi mässäilty maalipaikoilla, sillä mm. kova tuuli vaikeutti molempien joukkueiden pelin rakentelua. FC Viikingit ei saanut luotua yhtään vaarallista tilannetta Jipon maalille, Jippo pääsi ainoastaan laukomaan muutaman kerran boksin ulkopuolelta Miko Mäkirinteen ja Tommi Tainion toimesta.

Toinen jakso oli melko lailla samanlaista sekavaa pelaamista kuin ensimmäinenkin, eli pitkät hyökkäykset loistivat poissaolollaan ja pallo oli paljon poissa pelistä. Viikingit paransi omaa pelaamistaan ja alkoi paineistaa Jipon alakertaa hieman voimakkaammin hyökäten etenkin vasenta laitaa pitkin. Usein keskityksiin päättyneet hyökkäykset eivät johtaneet mihinkään. Vieraiden paras paikka ja Jirko Sorsan ottelun ainoa torjunta tulivat vapaapotkusta noin 20 metriä Jipon maalista. Jipon parhaat paikat olivat toisella jaksolla jälleen kauempaa lähteneet laukaukset, joista mainittakoon Tainion vasen jalka ja tolppaan hipova laukaus.

Ottelu ei kohonnut klassikoksi, sillä valtaosan pelistä kumpikaan joukkue ei ollut pallollisissa suorituksissaan parhaimmillaan. Jippo painoi läpi ottelun kuitenkin hyvällä asenteella, mikä takasi upeasti neljännen perättäisen voiton. Kautta on jäljellä vielä yksi ottelu ja se pelataan viikon päästä vieraissa Nurmijärven Jalkapalloseuraa vastaan. Jippo on tällä hetkellä sarjassa viidentenä 3p sarjaa johtavaa Myllykosken Palloa perässä. Matemaattisesti sarjan voitto on edelleen mahdollinen, mutta tämä vaatisi kuitenkin neljän edellä olevan joukkueen ”sulamista” viimeisellä kierroksella. Todennäköisyydet tähän ovat huonot, mutta joka tapauksessa viikon päästä Jippo matkaa Nurmijärvelle oman ottelun ja koko sarjan voittaminen mielessään.

Avaus:

Sorsa; Tahvanainen, Helvelahti, T. Kettunen; Ikonen, Tainio, S. Kettunen, Nissinen; Vainikainen; Mäkirinne.

Vaihdot:

66´ Vainikainen -> Abahassine
79´ Nissinen -> Swahne
90+2´ Ikonen -> Niemeläinen

 

 

Jippo haluaa kiittää kaikkia kaudella 2018 kotiotteluissamme mukana olleita: katsojat, kannattajat, taustat, vapaaehtoiset, valokuvaajat… Olette tärkeitä meidän joukkueelle ja yhdessä muodostamme tämän seuran, KIITOS.