fbpx

JIPPO:n viime kauden puolustuslinjassa paljon vastuuta saanut Jens Harju (33) on solminut seuran kanssa yksivuotisen jatkosopimuksen. TPS:aa A-junioreihin asti edustanut Harju palasi viime kaudeksi takaisin Joensuuhun muutaman vuoden reissultaan. Parhaiten oikean laitapuolustajan ja topparin paikalla viihtyvä Kaarinan nappuloiden kasvatti aloittaa JIPPO:ssa nyt yhteensä viidennen kautensa.

”Itselleni jatko JIPPO:ssa ei ole ollut missään kohtaa epäselvää. Olen asettunut Joensuuhun hyvin. Eli sinänsä olen tyytyväinen, että saatiin seuran kanssa asiat sovittua kuntoon”, Harju kommentoi tuoretta sopimustaan.

Viime kaudella joukkueen kapteenistoon kuulunut Harju pelasi ensimmäisen kautensa JIPPO:ssa jo vuonna 2012. Tästä kaksi seuraavaakin kautta menivät Ykkösessä JIPPO:n punaisessa paidassa, kunnes maisemaksi vaihtui länsirannikko ja porilainen FC Jazz. Porin keikan jälkeen Harju ehti edustaa lappeenrantalaista PEPO:a neljän kauden ajan ennen paluutaan viime kaudeksi Joensuuhun. Ensimmäiset harjoitukset uuden päävalmentajan Sami Okkosen johdolla ovat sujuneet hyvin.

”Kentällä on ollut energinen meno ja on saatu laadukkaita harjoitustapahtumia. Oli hyvä saada ehjä kaksi ja puoli viikkoa kestänyt harjoitusjakso tähän kohtaan, jotta ryhmäytyminen ja uuden pelitavan harjoittelu saadaan käyntiin ja pelaajat omaksuvat nopeammin uuden valmentajan valmennusprosessin.”

Tulevana kautena etelä-itä A-lohkossa pelaaminen herättää myös Harjun mielenkiinnon.

”Tässä kohtaa vuotta tietysti kiinnostavaa on ollut seurata Palloliiton lohkojakopäätöksen edistymistä. A-lohkossa on paljon mielenkiintoisia vastustajia Itä-Suomesta ja PK-seudulta. Itse joukkueen rakennuksen osalta minulla on tällä hetkellä vahva luotto, että saadaan kilpailukykyinen joukkue rakennettua.”

Joulu tulla jollotteli, oletko Jens jouluihmisiä ja mitkä ovat sinun TOP3 joulupöydän suosikit?

”Joulu tarjoaa hyvän hetken pysähtyä kaiken vilskeen keskellä. Jouluruuista jaksaa kyllä innostua joka vuosi, TOP3 tärpeiksi nostan ehdottomasti kinkun, saaristolaisleivän ja bataattilaatikon.”

Jos joululahjat jäi hankkimatta, niin mars mars verkkokauppaamme esimerkiksi kausikorttiostoksille!

Sopimustilanne 2022

 

Päävalmentaja: Sami Okkonen
Maalivahtivalmentaja: Jarkko Ojaniemi

Pelaajat (8): Remu Koikkalainen (mv), Topi Kela, Jens Harju, Niko Niemeläinen, Santeri Saarenkunnas, Niklas Sottinen, Miro Turunen, Aake Yletyinen

Kuva: Mikko Kalavainen