fbpx

Jippo on solminut kaksi vuoden mittaista sopimusta Jipon omien kasvattien kanssa. Paluumuuttajina joukkueeseen liittyvät keskikenttäpelaaja Miika Vainikainen (19) ja puolustaja Johannes Mononen (26). Vuonna 1998 syntynyt Vainikainen on pelannut Jipon juonioreissa kaikki juniorivuotensa, jonka jälkeen hän pelasi kaudet 2015 ja 2016 Jipon edustusjoukkueessa. Viime kaudella keskikentän keskellä pelaava Vainikainen pelasi Kakkosen C-lohkon voittaneessa ja loppujen lopuksi Ykköseen nousseessa AC Kajaanissa. Kotikaupunki, kasvattiseura ja mahdollisesti isompi vastuu tekivät päätöksestä palata Jippoon loppujen lopuksi helpon.
– Hyvillä mielin tullaan takaisin ja onhan tuttuun joukkueseen aina helppo palata. Kajaanissa kehityin etenkin hyökkäyspelaamisessa ja fysiikkakin parantui. Jipolle aion tuoda tulevalla kaudella pallollista osaamista ja pelintekotaitoa keskikentälle, sekä auttaa joukkuetta sijoittumaan sarjassa mahdollisimman korkealle. Oma tavoitteeni ensi kaudelle on ottaa iso rooli joukkueen pelissä ja kehittyä kokonaisvaltaisesti paremmaksi pelaajaksi, kommentoi Vainikainen.

Mononen toimi kaudella 2016 Jipon kapteenina. Kuva: Marko Pennanen.


Vainikaisen ohella sopimuksen kirjoitti myös Jipon edustuksessa jo seitsemän kautta pelannut Johannes Mononen. Monosella on vyöllään kaksi kautta Veikkausliigaa Tampere Unitedissa, sekä kokemusta Ykkösessä Jipon lisäksi myös AC Oulussa, FC Hämeenlinnassa, TPV:ssä ja EIF:ssä. Keskuspuolustajana pelaava Mononen tulee Joensuuhun Jipposydän sykkien, joten annetaan tulevan kauden tekojen puhua puolestaan.
– Olen Jipon kasvatti, joten luonnollisesti haluan antaa parhaan mahdollisen panokseni tälle joukkueelle ja seuralle, kommentoi Mononen lyhyesti sopimustaan.

Vainikaisen ja Monosen myötä Jipolla on kasassa tulevalle Kakkosen kaudelle 2018 yhteensä 19 pelaajasopimusta. Kausikortit ovat myös myynnissä ja voit ostaa korttisi TÄÄLTÄ.