fbpx

JIPPO löysi kauan kaivatun maalintekovireen eilen SaPaa vastaan. Joukkue johti jo puoliajalla 3-0, mutta liian usein tällä kaudella selväkin johto on vaihtunut tasatulokseen tai jopa tappioon. Tällä kertaa niin ei käynyt, vaan JIPPO nakutti toisella jaksolla vielä viisi maalia lisää. Loppulukemat näin 8-0, ja joka maalille löytyi vielä eri tekijä.
JIPPO aloitti maalinteon jo seitsemännellä minuutilla, kun Topi Sormunen puski vapaapotkun maaliin. Kuvaavaa ottelun alulle oli, että JIPPO oli saanut ennen tätä tilannetta jo neljä kulmapotkua. Ensimmäisellä jaksolla maalinteossa onnistuivat vielä Jere Kähkönen läpiajosta sekä Miika Vainikainen komealla kaukolaukauksella. Lukuisia paikkoja lisäosumiinkin oli, mutta tällä kertaa tuloksena oli kolme maalia.
Ensimmäisen jakson lopulla JIPPO:n ote hieman herpaantui, ja kopissa painotettiinkin keskittymisen säilyttämistä. Toisen jakson ensimmäisellä vartilla JIPPO iskikin kaksi maalia, ensin osui Joona Pussinen läpiajosta ja hetkeä myöhemmin Aapi Helvelahti puski kulmapotkusta lukemiksi jo 5-0. Jakson loppupuolella JIPPO iski vielä kolme maalia: ensin osui Elias Tolvanen, jälleen läpiajosta, ja Aapo Makkonen sekä Teemu Hallikainen viimeistelivät kaksi viimeistä maalia lähietäisyydeltä. Molempiin näihin maaleihin loistavat syötöt tarjosi edustusjoukkueessa debytoinut Abdalle Abdirahman.
Murskaavalla voitolla JIPPO paranteli maalieroaan huomattavasti, ja säilytti hyvät asetelmat taistelussa sarjan kakkospaikasta. Seuraavan kerran JIPPO pelaa puolentoista viikon päästä lauantaina, jolloin vastassa on rakas paikallisvastustaja JoPS. Ensimmäisestä ottelusta jäi sen verran paljon hampaankoloon, että kentälle astelee varmasti ärsytetty JIPPO.
JIPPO – SaPa 8-0
7′ 1-0 Topi Sormunen
13′ 2-0 Jere Kähkönen
26′ 3-0 Miika Vainikainen
51′ 4-0 Joona Pussinen
57′ 5-0 Aapi Helvelahti
66′ 6-0 Elias Tolvanen
80′ 7-0 Aapo Makkonen
90+1′ 8-0 Teemu Hallikainen
JIPPO: Paavo Jarva; Aapo Makkonen, Topi Sormunen, Tuomas Kettunen, Nelson Appiah; Miika Vainikainen (73. Abdalle Abdirahman), Aapi Helvelahti; Teemu Hallikainen, Miko Mäkirinne, Elias Tolvanen (82. Veeti Lehtimäki); Jere Kähkönen (45. Joona Pussinen)
Ottelupöytäkirja