fbpx

Eletään elokuun alkua ja Jipon kausi on kaksi peliä yli puolen välin. Sarjatilanne on se, että Jippo johtaa Itä- ja Keski-Suomen Kolmosta yhden pisteen erolla FC Vaajakoskeen. Nousujuna on siis toistaiseksi raiteillaan, joten on aika esitellä seuraava pelaaja juttusarjassamme Nousujunassa oli tilaa, hyppäsin mukaan. Jippoon täksi kaudeksi palannut Sauli Kettunen on ollut erittäin tervetullut lisä joukkueen koostumukseen. Aikaisemmin pelkästään laitapuolustajana operoinut ”Sale” on pelannut kaikissa Jipon virallisissa otteluissa täydet minuutit, mutta pelipaikka on ollut keskikentän keskellä. Miltä tämä uusi pelipaikka on maistunut?
– On ollut mukava olla koko ajan pelin ytimessä ja sen myötä paljon pallossa. Keskellä pelaaminen vaatii erilaisia ominaisuuksia laitapakkiin verrattuna. Kehittämistä on etenkin tilan löytämisessä silloin kun hakee palloa, mutta myös tilan löytämisessä syöttäessä palloa ahtaisiin väleihin ylöspäin. Pelin rytmittämistä täytyy myös kehittää eli reagoida nopeammin milloin on parasta mennä nopeasti eteenpäin ja milloin on aika vain kierrättää alakerran kautta. Ajoittain olen myös yllättynyt siitä, kuinka paljon tilaa minulla on keskellä kun hallitsemme palloa. Kokonaisuutena olen kuitenkin tyytyväinen omiin otteisiini, kommentoi Kettunen uutta pelipaikkaansa.

Kettunen on aina ollut joukkuepelaaja.


26-vuotias Kettunen on Lehmon Pallon kasvatteja, mutta siirtyminen Jipon junioreihin tapahtui jo vuonna 2002. Siitä hetkestä kauden 2012 loppuun saakka Jippo sai nauttia tämän miehen palveluksista. Jipossa saavutuksista mainittakoon nousu B-juniorina SM-sarjaan sekä yhdeksän Miesten Ykkösen ottelua. Kaudella 2011 Kettunen pelasi täyden kauden lainalla Kakkosessa Warkaus JK:ssa. Kettunen muutti kauden 2012 jälkeen opiskelemaan liikunnanohjaajaksi Kajaanin ammattikorkeakouluun, josta hän valmistui jouluna vuonna 2015. Kajaanin ensimmäisen vuoden 2013 Sale piti taukoa jalkapallosta, koska edellinen kausi Jipossa oli henkisesti raskas ja mies tunsi myös tarvetta keskittyä vasta alkaneisiin opintoihin.
– Kauden 2012 vastuu jäi omasta mielestäni lian pieneksi, joten se vei vähän mielenkiintoa koko lajia kohtaan. Maisemanvaihto opiskelujen perässä oli kokonaisuudessaan erittäin hyvä juttu minulle. Välivuoteni aikana seurasin tarkasti Jipon ja AC Kajaanin tekemistä ja kauden jälkeen olikin jo kova polte palata takaisin kentille. Ei sitä vain kestänyt pelkästään seurata sivusta. Valitsin välivuoden jälkeen Kakkosessa pelaamisen ja AC Kajaanin, koska ensinnäkin asuin Kajaanissa, mutta tiesin myös joukkueen voivan pärjätä hyvin ja taistella jopa noususta Ykköseen. Pelasin AC Kajaanissa kolme kautta, joista etenkin kaksi viimeistä kehittivät minua pelaajana ison roolin myötä paljon. Lukuisat eri valmentajanvaihdokset (Jouko Nurkkala, Jarmo Korhonen, Jari Pyykölä, Ari Koski ja Mika Lumijärvi) sekoittivat aina hieman kuvioita ja omaakin roolia. Nousu ei ikinä toteutunut, mutta jäi paljon hyviä muistoja, joista mainittakon etenkin pelaaminen Suomen Cupissa 2016 HJK:ta vastaan, kertailee Kettunen Kajaanin vuosiaan.
Viime talvena joukkueen sisältä naljailtiin Salelle lähinnä siitä, kun hän saapui harjoituksiin. Salen saapuessa harjoituksiin nimittäin tiesi pelin lähestyvän, koska työt estivät Kettusen kokoaikaisen treenaamisen joukkueen kanssa lähes koko talven. Lempinimiä tälle leppoisalle miehelle on kertynyt Salen, Saukon ja N’Golo Kanten muodossa. Kun Sauli poistuu harjoituksista, niin hän saattaa usein huikata muille joukkueen pelaajille lauseen ”ja sitten eikun klubitalolle syömään”. Muut Jipon sisällä eivät ole kuulleetkaan VIELÄ tästä Jipon klubitalosta, mutta sinne Kettunen ilmeisesti päivittäin treenin jälkeen kuitenkin suuntaa. Millainen tämä talo on ja onko siellä hyvää ruokaa?
– Talven aikana työni oli iltapainotteista, joten treenasin joukkueen mukana aina kun pystyin, mutta pääsääntöisesti omalla ajalla. Loppukeväästä lähtien olen päässyt käytännössä kaikkiin harjoituksiin ja se on helpottanut tietenkin omaa pelaamista. Klubitalo… se onkin mielenkiintoinen juttu. Itseasiassa kääntäisin koko tilanteen toisinpäin, sillä minä en todellakaan tiedä mitään tästä klubitalosta, mutta luulen sen kuitenkin olevan olemassa jossain. Lauseellani klubitalolla ruokailusta yritän vain kerta toisensa jälkeen tiedustella jätkiltä varovaisesti joko ne ottaisivat minut mukaan sinne. Olen varma, että siellä käyvät kaikki muut pelaajat paitsi minä, veistelee Kettunen toiveikkaana.

Tässäkin tilanteessa Sale pyrkii murtautumaan maalipaikalle.


Saulin jalkapallouran tehotilastolla ei todennäköisesti tulla menemään kansainvälisille kentille, sillä mies ei ole ikinä onnistunut maalinteossa virallisissa miesten otteluissa. Se on sinällään uskomaton tilasto, koska vastaavaan ei moni vuosia vääntänyt pelaaja yksinkertaisesti pysty. Mainittakoon Salen pelillisestä tekemisestä kuitenkin se, että Saulia tunnollisempaa ja tasaisempaa joukkuepelaajaa on vaikea löytää. Valmentaja tietää varmasti mitä saa, kun laittaa Kettusen kentälle. Maalit eivät siis ole se asia mistä Kettunen kentällä elää, mutta miehen itse lietsoma  maalintekoon liittyvä lause ”se on taas päivän lähempänä” kertoo kuitenkin kyltymättömästä nälästä jysäyttää nahkakuula verkon perukoille. Milloin se maali tulee ja kuinka ajattelit sitä tuulettaa?
– SaPa-pelissä Miko (Mäkirinne) olisi antanut minun vetää jo pelin ratkettua pilkun, mutta en halunnut sen maalin tulevan liian helposti. Ja lisäksi tietysti epäonnistuminen pilkusta olisi varmaan muuttanut sen apinan selässäni gorillaksi. Uskokaa tai älkää, mutta luotto maaliin on on erittäin kova ja uskon sen tulevan jo tällä kaudella. Jos se ei tule tällä kaudella, niin sitten se maali on taas kauden lähempänä. Javier Mascheranokin taisi osua Barcelonassa vasta seitsemännellä kaudellaan. Tuuletus on todennäköisesti jotain spontaania, sillä siitä touhusta minulla ei ole hirveästi kokemusta. Maalinteko saattaa olla hauskaa, mutta mieluummin tarjoilen kavereille takatolpalle tyhjiin, naureskelee Kettunen apina selässään.
Jippo uskoo vakaasti tähän maaliin ja seisoo Salen unelman takana. Jipon kausi on kulkenut tähän saakka käsikirjoituksen mukaan, sillä kaikki on nousun suhteen omissa käsissä. Mitä loppukaudella tulee tehdä saavuttaakseen nousun ja onko Jippo kykenevä mielestäsi tekemään kaiken sen?
– Pitää vain jatkaa voittojen tiellä, sillä vain tulokset merkkaavat tämän tavoitteen saavuttamisessa. Pidetään sama asenne ja nöyryys mikä meillä on läpi kauden ollut. Meillä on tällä hetkellä valmius voittaa sarjassa jokainen ottelu, mutta se vain vaatii joka ikinen kerta sen saman voittamisen halun ja peliin heittäytymisen. Nousu mielessä tähän kauteen lähdin mukaan, joten itse aion ainakin laittaa aivan kaiken likoon viimeisessä seitsemässä ottelussa, kommentoi Kettunen luottavaisena.
Jipolla on aktiivinen kannattajaryhmä, joten mitä terveisiä haluaisit sanoa vielä JNS Rednecksien suuntaan?
– On ollut hienoa nähdä kannattajia etenkin vierasotteluissa. Olen itse erittäin tyytyväinen siihen, että olette kannustamassa, mutta oma unelmani on ollut saada oma tsäntti omilta kannattajilta. Se olisi aika mahtavaa, unelmoi Kettunen vielä kannattajien suuntaan.
 

Sauli Kettunen
– syntynyt vuonna 1990 Kontiolahdella
– asunut Kontiolahden Kylmäojalla koko lapsuutensa, käynyt peruskoulun Kontiolahdella ja lukion Joensuun Yhteiskoulun lukiossa
– valmistunut liikunnanohjaajaksi Kajaanin ammattikorkeakoulusta vuonna 2015, tällä hetkellä töissä liikunnanohjaajana Enossa
– tavoitteet jalkapalloilijana: saavuttaa nousu Jipon kanssa ja tehdä maali miesten peleissä
Joukkueet
2017- JIPPO Joensuu
2014-2016 AC Kajaani (Kakkonen)
2012 JIPPO Joensuu (Ykkönen)
2011 JIPPO Joensuu -> lainalla Warkaus JK (Kakkonen)
2008-2010 JIPPO Joensuu (Ykkönen ja JIPPO/2 Kolmosessa)
2002-2007 JIPPO-juniorit
1996-2001 Lehmon Pallo