fbpx

On aika esitellä neljäs pelaaja Nousujunassa oli tilaa, hyppäsin mukaan –juttusarjassamme. Jos kuulet joukkueemme reeneissä luokattoman vitsin ja sen jälkeen iloisen naurunrämäkän, on molempien takana hyvin todennäköisesti sama mies, Zakaria Abahassine. Tämä Marokon sukujuuret omaava 28-vuotias luonnonlapsi kantaa joukkueessa lempinimiä Zakke, Apa Hassinen, Tohtori… Mutta voisimmeko kauden jälkeen mahdollisesti kutsua sinua Joensuun tarkimmaksi kirurgiksi?
– Kirurgin nimen otan mielellään omiin nimiini, mutta ennen sitä titteliä on laitettava muutaman kerran pallo maaliin. Mielummin olisin kuitenkin Kolmosen mestari kuin kirurgi. Toivottavasti molemmat nimet osuisivat minuun tulevan kauden päätteeksi, kommentoi Abahassine.

Abahassine on Jyväskylän Jalkapalloklubin kasvatteja ja on pelannut kasvattiseurassaan aina vuoteen 2010 saakka. Jyväskylän vuosien aikana mies kävi läpi kaikki juoniori-ikäluokat aina B- ja A-SM-sarjoihin saakka. Miesten tasolla Abahassine edusti JJK:ta yhteensä viiden kauden ajan, joista kaudella 2006 joukkue saavutti nousun Kakkosesta Ykköseen. Vertailuna muistutettakoon Jipon pelanneen jo samaisena vuonna ensimmäisen kautensa Ykkösessä. Nousun jälkeen Abahassine pelasi JJK:ssa kaksi kautta Ykköstä ja kaksi kautta Veikkausliigaa. Kaudelle 2011 hän siirtyi kovaan myllerrykseen joutuneen Veikkausliigassa pelanneen Rovaniemen Palloseuran riveihin, jossa mies pamautti myös uransa ensimmäiset osumat maan korkeimmalla sarjatasolla.
– Paljon on jäänyt hienoja ja hauskoja muistoja, sekä kavereita noilta vuosilta. Olen nähnyt kaksi Veikkausliigaympäristöä ja tietenkin jälkeenpäin ajateltuna se on ollut hienoa. Jos miettii parasta muistoa noilta vuosilta, niin vuonna 2011 sain pelata RoPS:n paidassa erittäin kovaa HJK:n nippua vastaan. Silloin klubissa pelasivat mm. Teemu Pukki, Aki Riihilahti ja Jari Litmanen. Samana vuonna tein myös ensimmäisen liigamaalini vierasottelussa Myllykosken Palloa vastaan, muistelee Abahassine liigauraansa.

Abahassine hakee mielellään oikean jalkansa vapaaksi maalipaikoissa.


Rovaniemen keikan jälkeen joukkue tippui Veikkausliigasta ja myös Abahassine vaihtoi maisemaa, vaikka alla olikin henkilökohtaisella tasolla ehjä kausi. Suunnaksi valikoitui yllättäen Savonlinna ja pelipaikaksi Savonlinnan Seudun Palloseura. Savonlinnassa Abahassine aloitti opiskelemaan lastentarhaopettajaksi ja valmistui koulusta keväällä 2015. STPS:n riveissä Kolmosen kausia kertyi yhteensä viisi kappaletta, joista viimeisimmällään eli viime kaudella Abahassine kirjautti 15:llä osumallaan sarjan maalikuninkuuden. Jatkokouluttautuminen erityislastentarhaopettajaksi ja laaja-alaiseksi erityisopettajaksi on tuonut nyt miehen Joensuuhun ja Jippoon. Millainen pelaaja olet Jipolle tulevalla kaudella?
– Tavoitteena on olla mahdollisimman hyvä joukkuepelaaja eli olla mahdollisimman hyvin hyödyksi joukkueelle. Henkilökohtaisia tavoitteita en ole määrittänyt, mutta varmasti joukkueen tulokset kertovat myös sen miten yksilöillä peli kulkee, muotoilee Abahassine tulevaa kauttaan.

Abahassisen olemuksessa on silmiinpistävää, kuinka positiivinen ja muut huomioon ottava pelimies on kyseessä. Tällä olemuksella on varmasti paljon annettavaa Jipon nuorehkolle joukkueelle tulevalla kaudella niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Olet varmasti nähnyt samankaltaisia esimerkillisiä pelimiehiä oman urasi aikana, keneltä olet itse oppinut eniten jalkapallourasi aikana?
– Vaikea nimetä yhtä yksittäistä pelaajaa, jolta olisi eniten oppinut jalkapallosta. Paljon on pelimiehiä keneltä olen oppia ammentanut ja saanut, mutta paljon on myös pelaajia keneltä ei olisi tarvinnut oppia ottaa, naureskelee Abahassine muiden pelaajien antia itselleen.

Kun Zakke pääsee kääntymään pallon kanssa, niin silloin painetaan tukka putkella eteenpäin.


Zakarian pikkuveli Jasin Abahassine pelaa tällä hetkellä JJK:ssä Veikkausliigaa ja taistelee siellä hyökkääjän tontista yhdessä mm. Jipolle tutun miehen Toni Tahvanaisen kanssa. Laitetaanpa kolme kovaa kysymystä koskien teitä veljeksiä. Veljesi lempinimi on uhmakkaasti Alligaattori, mikä eläin sinä voisit olla? Kynttiläpallo rangaistusalueen sisälle ja olette eri puolilla, kumpi vie pääpallon? Kumpi teistä on sinun mielestäsi parempi ihminen ja miksi?
– Olisin lentokala, koska se on puoliksi kala ja puoliksi melkein lintu. Luulen, että lentokala vie pallon aika korkealta, koska se osaa lentää. Eli eiköhän alligaattori jäisi siinä pääpallotaistossa siis kakkoseksi. Kysymys on vaikea, koska ihmisyyttä on vaikea mitata. Jos sitä meidän välillä mittaisi, niin katsottaisiinko ihmisen paremmuutta yhteiskunnan osallisena toimijana vai eettisenä toimijana. En osaa sanoa… ehkä minä, olen ehtinyt maksaa ikäni ansiosta enemmän veroja, veistelee sanavalmis Abahassine pilke silmäkulmassa.

Olet uusi pelaaja Jipossa, mutta pääsit jo viime perjantain voitokkaassa sarja-avauksessa hieman huudattamaan pelin jälkeen fanejamme. Kerro terveisesi Jippo-faneille.
– Tehdään tästä kaudesta yhdessä hieno kausi. Kiitos kaikille, nähdään kentillä, päättää Abahassine.

 

 
Zakaria Abahassine
– syntynyt vuonna 1988 Jyväskylässä
– asunut Jyväskylässä perheensä kanssa aina vuoteen 2011 saakka
– opiskelee Itä-Suomen Yliopistossa erityislastentarhaopettajaksi ja laaja-alaiseksi erityisopettajaksi
– tavoitteet jalkapalloilijana: pelata niin kauan kun on hauskaa ja paikat kestää
Joukkueet:
2017- JIPPO Joensuu
2012-2016 Savonlinnan Seudun Palloseura, STPS (Kolmonen)
2011 Rovaniemen Palloseura, RoPS (Veikkausliiga)
2006-2010 Jyväskylän JalkapalloklubiJJK (Kakkonen, Ykkönen ja Veikkausliiga)
1998-2005 JJK juniorit