fbpx

Puhtaalla pelillä Kakkosen A-lohkoa johtava JIPPO matkustaa sunnuntaina toista kertaa tällä kaudella Helsinkiin. Joukkue kohtaa Töölön pallokentällä klo 17 alkavassa ottelussa perinteikkään FC Kiffenin.

JIPPO otti viime sunnuntaina viidennen peräkkäisen voittonsa Kakkosessa, kun sarjanousija FC LaPa saapui vieraaksi Joensuun keskuskentälle. Kotijoukkue aloitti vauhdikkaasti, sillä Topi Kela puski Lari Liukkosen antaman kulmapotkun maaliin ottelun kuudennella minuutilla ja Toni Tahvanainen lisäsi johtoa Ryohei Fujimuran esityöstä vain muutama minuutti myöhemmin. Toisella jaksolla Tahvanainen epäonnistui rangaistuspotkussa, mutta laukoi hieman myöhemmin pallon LaPa-puolustajan jalan kautta maaliin. Lisäajalla Veeti Piiparinen jatkoi keskityspallon päällään boksin sisään Miika Vainikaiselle, joka viimeisteli loppulukemiksi 4-0.

– Näytimme selvän eron meidän ja vastustajamme rutiinitasoissa. Emme kuitenkaan voi olla otteluun täysin tyytyväisiä, sillä siihen mahtui myös heikompia jaksoja. Koen sen johtuneen enimmäkseen kolmen pelin viikon kokonaisrasituksesta, vaikka pelillisiinkin asioihin jäi kehitettävää. Saimme jälleen hyvän muistutuksen siitä, että pelimme ei toimi, ellemme paina duunia ja ole läsnä pelissä sataprosenttisesti, kommentoi toppari Jens Harju ottelua.

Joukkueen kokeneeseen osastoon kuuluva, heinäkuussa 34 vuotta täyttävä Harju kärsi talven ja kevään aikana loukkaantumisista ja sairasteluista missaten ison osan harjoituskauden otteluista ja treeneistä. Kauden alettua pelikuntoon toipunut puolustaja ei ole selvinnyt kolhuitta sarjakaudestakaan, mutta pääsi viime viikolla urakoimaan kentällä kaksi ysikymppistä putkeen.

– Toinen nilkkani pyörähti ikävästi KuPS Akatemiaa vastaan, ja olen joutunut painamaan vähän kipurajoilla alkukaudesta. Mutta nyt sekä nilkka että vire ovat hyviä, ja lähden hyvällä fiiliksellä kohti Kiffen-ottelua, Harju kertoo.

JIPPO kohtaa sunnuntaina Kiffenin, jota mm. joensuulaisten päävalmentaja Sami Okkonen ennakoi ennen kautta yhdeksi lohkon suosikeista. Helsinkiläisjoukkueella on kuitenkin ollut hankaluuksia kääntää tasaisia otteluita voitoiksi, ja viime kierroksella se hävisi vieraskentällä KäPalle heikon esityksen jälkeen. “Bollikselta” ei pisteitä kuitenkaan helpolla haeta.

– Kiffen on vaarallinen joukkue ja iso haaste vieraskentällä. Heillä on laadukkaita yksilöitä, hyvin organisoitu pelitapa ja yleensä erinomainen joukkuehenkikin. Eiköhän Kiffen siis jotain kikkoja meitä varten keksi, siinä on ainakin yleisöllä ihmeteltävää paikan päällä ja striimin ääressä, Harju ennakoi.

 

Isäntien kausi on alkanut alavireisesti

 

Helsingin Kruununhaasta lähtöjään oleva KIF ehti voittaa neljä Suomen mestaruutta ennen virallisen nimensä vaihtamista Kiffen-muotoon jo vuosikymmeniä sitten. Viime vuosina Töölöön asemoituneen seuran edustusjoukkue on pelannut nyt Kakkosessa yhtäjaksoisesti kaudesta 2015 asti, taistellen yleensä sarjapaikastaan loppuun asti. Neljättä kauttaan Marko Tukiaisen luotsaama Kiffen on nostanut parin viime vuoden aikana profiiliaan niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin, ja viime kaudella se sijoittui Kakkosen A-lohkossa kuudenneksi.

Kiffen-miehistö vilisee rutinoituneita Kakkosen pelaajia. Joukkueen puolustuspään kulmakiviä ovat maalivahti Niko Tervonen, pitkään joukkueessa pelanneet veljekset Pyry ja Antti Korhonen sekä JäPS:stä täksi kaudeksi Kiffeniin siirtynyt, pitkistä rajaheitoistaan tunnettu toppari Valtteri Karlsson. Kokemusta ja laatua löytyy myös Kiffenin keskikentältä mm. kapteeni Severi Murron sekä liigakokemustakin omaavien Riku Heinosen ja Bob Diasonaman muodossa.

Hyökkäyksen isoin nimi on 11 maalia viime kaudella viimeistellyt senegalilaiskärki Cheikh Toure, jonka maalitili on kuitenkin vielä avaamatta tämän kauden osalta. Alkukaudesta verkkoja ovat heiluttaneet useimmin vakavasta loukkaantumisesta toipunut kärkimies Samuli Heiska, KäPasta Kiffeniin täksi kaudeksi siirtynyt laitahyökkääjä Peik Koskinen sekä keskikentän Riku Heinonen, joista jokainen on osunut maalipuiden väliin kahdesti. Yhden maalin on tehnyt tuulennopea sierraleonelainen laitahyökkääjä Tejan Deen.

Kiffen eteni kevään aikana Suomen Cupissa JIPPOn tapaan viidennelle kierrokselle pudotettuaan sitä ennen vieraskentillä KäPan rangaistuspotkukilpailun kautta sekä Kolmosen FC Espoon selvästi 0-4. Viidennellä kierroksella helsinkiläiset joutuivat jälleen vieraisiin, ja putosivat hävittyään Kakkosen B-lohkon HJS:lle Hämeenlinnassa 2-0.

Sarjakauden Kiffen aloitti 1-1-vierastasapelillä useamman liiga-avun vahvistamaa KuPS Akatemiaa vastaan, ja kotiavauksessaan joukkue jätti NJS:n jalkoihinsa vakuuttavin 3-0-lukemin. Sen jälkeen Kiffenin vire on ollut laskemaan päin, sillä joukkue jäi PPJ:n vieraana 2-2-tasapeliin ja jakoi pisteet myös PeKaa vastaan kotona 1-1-lukemilla ennen cup-tappiotaan HJS:lle.

Maanantaina se koki ensimmäisen tappionsa sarjapeleissä, kun KäPa meni paikalliskamppailussa menojaan. Jo ottelun ensimmäisellä minuutilla johtoon menneet käpyläläiset hallitsivat ensimmäistä jaksoa mielin määrin, ja lisäsivät johtoon toisen jakson alussa. Samuli Heiskan kavennusmaali kymmenen minuuttia ennen loppua jäi laihaksi lohduksi, ja KäPa pääsi lisäajalla viimeistelemään loppulukemiksi 3-1. Viiden ottelukierroksen jälkeen Kiffen on kuudella pisteellään sarjassa yhdeksäntenä.

 

Tiesitkö

 

JIPPO ja Kiffen pelasivat samassa Kakkosen itälohkossa kaudella 2015. Joukkueet kohtasivat ensin Joensuun keskuskentällä, jossa päädyttiin 1-1-tasapeliin Joona Rämön vietyä vieraat alussa johtoon ja Miko Mäkirinteen tasoitettua vielä ensimmäisen jakson aikana. Joukkueiden toinen keskinäinen pelattiin Helsingin Talissa, jossa JIPPO johti ensimmäisen jakson jälkeen Teemu Hallikaisen maalilla, Eetu Koponen tasoitti heti toisen jakson alussa ja Jakeem Johnson toi loppuminuuttien maalilla JIPPOlle vierasvoiton 1-2. Loppukaudesta joukkueet kohtasivat vielä kertaalleen Joensuussa, jossa päädyttiin taas 1-1-tasapeliin. Kotijoukkueen maalin teki Jakeem Johnson ja vieraille osui Cheikh Toure.

JIPPOn helsinkiläislähtöinen päävalmentaja Sami Okkonen edusti Kiffeniä pelaajana kaudella 2016. Okkonen pelasi hyökkäyksessä Kiffeniä vielä tälläkin kaudella edustavan Cheikh Touren kanssa ja teki kymmenessä Kakkosen ottelussa kolme maalia.

Kaudella 2019 joukkueet kohtasivat jälleen, nyt Kakkosen A-lohkossa. Kiffenin kotiottelu pelattiin alkukaudesta Töölön pallokentällä, ja se päättyi maalittomana. Ottelusta muistetaan parhaiten sen ikävin hetki, kun Teemu Hallikainen loukkaantui muutaman minuutin pelin jälkeen vakavasti ja kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan. JIPPOn kotiottelu pelattiin heinäkuussa Mehtimäellä, ja se päättyi kotijoukkueen selvään 3-0-voittoon Aapi Helvelahden, Miko Mäkirinteen ja Henrik Hellstènin maaleilla.

Kauden 2019 kohtaamisissa pelasi liuta JIPPOa tänäkin vuonna edustavia pelaajia: Timo Tahvanainen, Sauli Kettunen, Santeri Saarenkunnas, Aleksi Nissinen, Miika Vainikainen, Niko Niemeläinen sekä Toni Tahvanainen. Kiffeniä edustavat edelleen puolustajat Antti ja Pyry Korhonen, keskikentällä kipparoiva Severi Murto sekä joukkuetta jo tuolloin valmentanut Mako Tukiainen.

 

 

 

 

FC Kiffen – JIPPO sunnuntaina 5.6. klo 17.00 Töölön pallokentällä, Helsingissä

Kotijoukkue toteuttaa ottelusta maksullisen livelähetyksen, joka on katsottavissa osoitteessa instat.tv. Tarkemmat ohjeet striimin katsomiseen liittyen löytyvät Kiffenin verkkosivuilta.

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen