fbpx

Suomen Cup jatkuu JIPPOn osalta lauantaina Helsingissä. Karsintalohkovaiheen toisen kierroksen ottelua Talin jalkapallohallissa isännöi IF Gnistan. Voimassa olevien koronarajoitusten vuoksi paikan päälle ei oteta yleisöä, mutta ottelua voi seurata kotikatsomoista Ruutu+:n kautta.

JIPPO avasi Cupin voitokkaasti kaatamalla viime sunnuntain kotiottelussaan HJK Klubi 04:n maalein 1-0. Ottelun ainoan osuman iski kotijoukkueelle vartti ennen loppua Jere Hiltusen komeasta esityöstä pallon etuyläkulmaan pommittanut Nuutti Tykkyläinen. Nuori ja tekninen vierasjoukkue pyöritti syöttöpeliään vauhdikkaasti ottelun alusta asti, mutta JIPPO-puolustus ei suonut vastustajalleen montaa maalipaikkaa, ja ne vähätkin paikat nollasi varmasti maalivahti Aleksi Honka-Hallila. Honka-Hallilalle ottelu oli ensimmäinen JIPPOn edustusjoukkueen paidassa, mutta myös ensimmäinen ottelu syksyllä tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen.

– Siinä meni hetki, että pääsin peliin sisälle, mutta oma tekemiseni parani suht nopeasti pelin rytmin löytämisen jälkeen. Otin muutaman hyvän torjunnan ja nolla säilyi omissa, joten omaan pelaamiseeni voin olla ihan tyytyväinen. Joukkueena pelissä oli paljon hyvää, mutta myös kehitettävää jäi. Puolustimme hyvin, mutta emme meinanneet saada kontrollia omaan pallolliseen pelaamiseen. Toiselle puoliajalle sekin parantui huomattavasti, ja sitä kautta meidän maalimmekin tuli, Honka-Hallila kertaa.

– Ottelu oli maalivahdille tavallaan helppo, mutta samalla haastava. Tilanteita oli tosi vähän, mutta Klubi painosti pitkiä jaksoja aika syvällä kenttäpuoliskollamme, jonka vuoksi piti olla koko ajan valmiina torjumaan.

Honka-Hallila on JIPPOn oma kasvatti, joka siirtyi B-juniori-ikäisenä KuPS:n organisaatioon. Kolmella viime kaudella miehelle on kertynyt peliaikaa Kakkosen SC KuFu98:ssa, ja tammikuussa KuPS ja JIPPO sopivat Honka-Hallilan siirtymisestä lainasopimuksella Joensuuhun kaudeksi 2021. Honka-Hallila kehuu ensimmäisiä viikkojaan uuden joukkueen kanssa.

– Treeneissä on ollut hyvä ja määrätietoinen meininki, ja olen päässyt joukkueeseen hyvin sisään. Joukkuehenki ja yleinen ilmapiiri joukkueen sisällä on rento, ja tekeminen on yhtenäistä, Honka-Hallila näkee.

Gnistan aloitti oman Cup-taipaleensa tasapelillä kotiottelussaan MP:tä vastaan. Kotijoukkue hallitsi ensimmäistä jaksoa, mutta tehottomasti. MP:n vastaiskut purivat, ja tauolle mentiin 0-2-lukemissa. Gnistan tuli toiselle jaksolle sisuuntuneena ja Akseli Lehtojuuri puski joukkueelle pian kavennuksen. Vain muutama minuutti myöhemmin oikeana laitahyökkääjänä pelannut JIPPO-kasvatti Rony Huhtala toi Gnistanin tasoihin Lehtojuuren esityöstä. Ottelun viimeinen puolituntinen oli tasaista vääntöä, mutta loppulukemiksi kirjattiin 2-2.

Gnistania valmentaa portugalilainen Ricardo Duarte. Joukkueen brassitähdet Lucas Morais ja Douglas Cae eivät työlupaongelmien vuoksi ole olleet vielä tänä talvena Gnistanin mukana, ja hyökkäyksessä roolia ensimmäisessä Cup-ottelussa ottivatkin Akseli Lehtojuuri ja Rony Huhtala. Keskikentällä joukkueen peliä pyörittää monipuolinen ja työteliäs Omar Jama. Puolustuksesta Cup-avauksessa eniten edukseen erottui hyvin hyökkäyksiä tukenut oikea laitapuolustaja Ilmari Hieta.

– Odotan melko tiukkaa ja tasaista ottelua. Aika vähän tiedän Gnistanista joukkueena, mutta veikkaan, että voimasuhteet ovat melko tasan 50/50. Ottelu on ehdottomasti voitettavissa, jos pystymme omaan tasaisen varmaan suoritukseemme joukkueena, Aleksi Honka-Hallila uskoo.

 

Tiesitkö

 

JIPPO ja Gnistan pelasivat samassa Kakkosen A-lohkossa kaudella 2018. Joukkueet mittelivät voimiaan kahdessa tasaisessa ja dramaattisia vaiheita sisältäneessä ottelussa, joista Gnistan voitti Joensuun Mehtimäellä pelatun 1-2, ja Helsingin Oulunkylässä pelattu ottelu päättyi tasalukemiin 1-1. Sarjataulukossa JIPPO sijoittui lopulta kolmanneksi ja Gnistan kuudenneksi. Kaudella 2019 Gnistan sijoitettiin lohkoon B, jonka se voitti ylivoimaisesti nousten Ykköseen kaudeksi 2020. Ykkösessä Gnistanin kausi alkoi surkeasti joukkueen hävittyä ensimmäisestä kahdeksasta ottelustaan kuusi voittamatta ainuttakaan. Valmentajanvaihdon ja usean pelaajahankinnan jälkeen otteet kuitenkin paranivat, ja upean loppukauden päätteeksi Gnistan säilytti sarjapaikkansa tulevallekin kaudelle.

 

Gnistan – JIPPO 13.2. klo 16.15 Talin jalkapallohallissa

Ottelua voi seurata kotikatsomoista suorana Ruutu+:n selostetusta lähetyksestä. Suora linkki otteluun: https://www.ruutu.fi/stream/3776254

Kuva: Mikko Kalavainen