fbpx

Kaksi peräkkäistä kotiottelua pelannut Jippo lähtee huomenna lauantaina taas reissuun. Kauden kolmannessa vierasottelussa vastaan asettuu Järvenpään Palloseura. JäPS on perustettu vuonna 1947, ja se on pelannut Kakkosessa yhtäjaksoisesti kaudesta 2011. Kaudella 2012 järvenpääläiset etenivät Ykkösen nousukarsintoihin asti, joissa AC Kajaani oli niukasti parempi. Viime vuosina JäPS on vakiinnuttanut paikkansa Kakkosen ylemmän keskikastin joukkueena.
JäPS:n kausi on alkanut varsin erikoisella tavalla. Avauskierroksella joukkue hävisi FCV:lle kotonaan peräti 0-5, kun taas viimeisimmällä kierroksella joukkue kaatoi PKKU:n Keski-Pohjanmaan derbyssä 2-7. Välissä JäPS ehti mm. voittaa MYPA:n 4-5 ja hävitä MP:lle 0-3. Joukkueen maaliero onkin kuuden ottelun jälkeen muhkea 16-17. Järvenpääläiset ovat hävinneet kaikki tähänastiset kotiottelunsa yhteismaalein 1-10 ja voittaneet kaikki vierasottelunsa yhteismaalein 15-7.
JäPS:n paras maalintekijä alkukaudella on ollut hyökkääjä Tuure Nummi, jonka viidestä osumasta kolme syntyi viime kierroksella PKKU:n verkkoon. Laitapelaajat Daniel Pensasto sekä FC Lahden paidassa yhden ottelun verran Veikkausliigaa pelannut Justus Kauppinen ovat iskeneet kaksi maalia mieheen. Ylhäältä peliä rakentava Ville Ahola on syöttänyt useamman maalin. Joukkueen avainpelaajiin kuuluu myös topparina ja keskikentän pohjalla viihtyvä kapteeni Roope Autio.
Jippo on pelannut edellisillä kierroksilla vahvasti sarjan kärkijoukkueita vastaan, vaikka voittosarake ei peleissä karttunutkaan. Vierasotteluun lähdetään kuitenkin hieman haastavista lähtökohdista, sillä loukkaantuneiden hyökkääjien Irakli Sirbiladzen ja Zakaria Abahassinen lisäksi joukkueen sisäisen maalipörssin ykkönen Miko Mäkirinne on sivussa kokoonpanosta. Edellisen ottelun missannut Jere Kähkönen on sen sijaan päässyt takaisin pelikuntoon.
– Mahtava fiilis päästä takaisin painamaan hommia. Enää ei nivunen vaivaa, olen täydessä tikissä, Kähkönen vakuuttaa.
– Täytyy keskittyä enemmän valmistautumiseen, jotta saadaan itsestämme kaikki irti kentällä.
JäPS on fyysinen joukkue, mutta niin olemme mekin. Täytyy olla vain kovempia tilanteissa, niin eiköhän sieltä 3 pojoa lähde Joensuuhun, Kähkönen uskoo.

Ottelu lähetetään myös livelähetyksenä netissä. Lähetykseen pääset käsiksi tilaamalla Jipon uutiskirjeen täältä.
 
JäPS – JIPPO lauantaina 2.6. klo 17.00 Järvenpään keskuskentällä