fbpx

Itä- ja Keski-Suomen Kolmonen jatkuu huomenna kärkikamppailulla, kun sarjan kaksi suurinta ennakkosuosikkia kohtaavat Joensuun keskuskentällä; Jippo saa kotikentällään vastaansa jyväskyläläisen FC Vaajakosken. FCV on vuonna 1993 perustettu seura, jonka edustusjoukkue on sahannut 2000-luvulla Kakkosen ja Kolmosen väliä useampaan otteeseen. Edelliset kaksi kautta joukkue pelasi Kakkosessa, mutta viime syksynä edessä oli putoaminen.
FCV on aloittanut kautensa kolmella voitolla ja yhdellä tasapelillä, minkä myötä sijoitus sarjataulukossa on toinen, paremmalla maalierolla edellä olevan KuKin perässä. Kotonaan vaajakoskelaiset voittivat JoPS:n 2-1 ja jäivät maalittomaan tasapeliin Warkaus JK:n kanssa. Vierasotteluista ensimmäinen sujui vakuuttavasti, kun SaPa kaatui 0-5-lukemin. Toinenkin vierasottelu päättyi voittoon, FCV:n haettua Äänekosken Huimalta pisteet maalein 1-2. Joukkueen paras maalintekijä tässä vaiheessa kautta on Peetu Lintinen kolmella osumallaan, Toni Järvisen pitäessä kakkossijaa kahdella maalillaan. FCV:n ykkösmaalivahti on JJK:ta viime kaudella Veikkausliigaan nostamassa ollut Ville Viljala.
Jippo jatkaa Kolmosessa puhtaalla pelillä, mutta muita kärkijoukkueita ottelun vähemmän pelanneena sijoitus sarjassa on kolmas, pisteen edellä olevaa kärkikaksikkoa perässä. Viime viikolla voitokasta virettä pidettiin yllä KuKia vastaan Regions’ Cupin ottelussa, joka vei Jipon ko. turnauksessa jo kuudentoista parhaan joukkoon.
Huomisesta ottelusta Jipolta on sivussa Jussi Tolonen, Abdirahman Abdalle sekä Markus Swahne. Miko Mäkirinteen pelaaminen on epävarmaa. Edellisestä ottelusta poissa olleet Zakaria Abahassine ja Topi Sormunen palaavat kokoonpanoon.
– Vaajakoski on vaarallinen joukkue, hyökkäysvoimaa löytyy hyvien yksilöiden muodossa. Me pääsemme tähän otteluun hyvästä tilanteesta, sillä saamme tärkeitä miehiä takaisin riviin. Kyllä tässä tekisi jo saman tien mieli pelaamaan, mutta odotellaan huomiseen. Mukava korkata myös Keskuskenttä, toivottavasti otteluun tulisi paljon yleisöä, toivoo kapteeni Antti Åke.
 
JIPPO – FC Vaajakoski, sunnuntaina 4.6. klo 17.00 Joensuun keskuskentällä
Liput 5€/3€