fbpx

Miesten Ykkösen alempi loppusarja jatkuu viikonloppuna kolmannen ottelukierroksen merkeissä. JIPPO pelaa loppusarjan kotiottelunsa poikkeuksellisesti Rantakylän Liikuntahallissa, jossa joukkue kohtaa lauantaina HJK Klubi 04:n. Ottelu vihelletään käyntiin klo 15.00, ja lipun siihen voit ostaa jo nyt JIPPOn verkkokaupasta.

JIPPO kohtasi edellisellä kierroksella viime lauantaina MuSan Porissa. Joukkue sai räjähtävän lähdön otteluun, kun Risto Kahelin runnoi Joona Hiltusen antaman kulmapotkun jälkitilanteesta kauden avausmaalinsa jo seitsemännellä peliminuutilla. Maali oli JIPPOlle ensimmäinen lähes 400 minuuttiin. Joukkue näytti etenevän johtoasemassa tauolle, mutta 43. minuutilla MuSan Juho Heikkinen iski puun takaa tasoituksen. Toisella jaksolla kotijoukkue otti ohjat käsiinsä ja meni 68. minuutilla 2-1-johtoon Fareed Sadatin maalilla. Tämän jälkeen JIPPO haki riskilläkin tasoitusta, mutta turhaan. Hieman ennen täyttä aikaa Sadat pääsi lyömään vastahyökkäyksestä loppulukemiksi 3-1.

– Aloitimme ottelun hyvin, mutta maalin jälkeen emme saaneet ulosmitattua itsestämme tarpeeksi. Hävisimme kakkospalloja, emmekä saaneet pallollista pelaamistamme missään vaiheessa rullaamaan, laitapuolustajana tutusti pelannut Nuutti Tykkyläinen toteaa.

JIPPOlle viides peräkkäinen tappio tiesi sitä, että mahdollisuudet sarjapaikan säilyttämiseen karkasivat viittä vaille olemattomiin, sillä kolmella viimeisellä kierroksella joukkueen pitäisi voittaa kaikki ottelunsa, ja MP saisi kerätä käytännössä maksimissaan yhden pisteen. Lisäksi nyt kolme pistettä JIPPOn edellä oleva MuSa pitäisi pitää takana. JIPPO taistelee kuitenkin loppuun saakka, ja teoreettiset mahdollisuudet säilymiseen aiotaan pitää hengissä vielä ensi sunnuntain jälkeenkin voitolla helsinkiläisvieraista.

JIPPO kohtasi HJK Klubi 04:n Rantakylän Liikuntahallissa keväällä Suomen Cupin karsintalohkon ottelussa, joka päättyi 1-0-kotivoittoon Nuutti Tykkyläisen toisen jakson maalilla. Ykkösessä joukkueet kohtasivat toukokuussa Mehtimäen jalkapallostadionilla, jossa JIPPO repi 1-0-voiton Wilterlynd Inalienin maalilla. Heinäkuun lopussa Töölön pallokentällä pelattu vierasottelu Klubi 04:ää vastaan päättyi niin ikään joensuulaisten juhliin yhden maalin marginaalilla, kun Nuutti Tykkyläinen iski jälleen.

– Meillä on ollut hyviä otteluita Klubia vastaan, ja olemme pystyneet hankkimaan niistä myös pisteitä. Meidän pitää pysyä myös ensi sunnuntaina omissa periaatteissamme kiinni koko ottelun ajan, puolustaa hyvin ja hoitaa pallolliset jaksot maltilla, niin sitä kautta seuraa myös tulos, Tykkyläinen ennakoi.

Mehtimäen tekonurmi on remontissa, ja Joensuun kaupunki on jo siirtämässä keskuskentän luonnonnurmea talviteloille, joten JIPPO joutuu pelaamaan loppusarjan kotiottelunsa poikkeuksellisesti sisällä Rantakylän Liikuntahallissa.

– Totta kai harmittaa, ettemme voi pelata ulkona. Olen itse aina tykännyt syksyisistä otteluista. Hallissa on kuitenkin hyvät olosuhteet, ja olemme ehtineet treenata siellä jo jonkin aikaa, joten ainakaan mitään yllätyksiä ei pitäisi meille olla luvassa kentän suhteen, Tykkyläinen pohtii.

 

Vieraatkin pyrkivät katkaisemaan tappioputkensa

 

Liigaseurojen farmijoukkueilla ei yleensä ole helppoa Ykkösessä, eikä Mika Väyrysen luotsaaman HJK Klubi 04:n kausi ole ollut poikkeus sääntöön. Nuori joukkue on ottanut hienoja yksittäisiä voittoja ylemmänkin kastin vastustajista, mutta perusvire sarjassa on ollut tappioiden hallitsema. Elokuussa joukkue näytti kuitenkin tarraavan kiinni Ykkösen sarjapaikasta ensi kaudelle, kun se voitti muutaman viikon sisään kotonaan MuSan 4-0, VPS:n 1-0 ja EIF:n 5-3. Vierasotteluiden vire pysyi kuitenkin tappiollisena, ja kotiotteluidenkin pistetahti tyrehtyi syyskuulle mentäessä. Helsinkiläiset ovat hävinneet nyt kuusi viimeisintä otteluaan, ja joukkue on sarjataulukossa viimeisenä pisteen verran JIPPOa perässä.

Klubi 04 aloitti loppusarjan toissa viikolla vierasottelulla paikallisvastustajaansa PK-35:ttä vastaan Helsingin Pihlajamäessä. Tilanne oli pitkään 1-0 kotijoukkueen tehtyä rangaistuspotkumaalin heti ottelun alussa, kunnes reilun tunnin kohdalla Klubi-hyökkääjä Agon Sadiku viimeisteli tasoituksen. PK-35 meni kuitenkin vartti ennen täyttä aikaa 2-1-johtoon, ja ottelu päättyi näihin lukemiin.

Viime kierroksella Klubi 04 kohtasi kotonaan KPV:n. Kotijoukkue sinnitteli kokkolalaisten vauhdissa 40 minuuttia ennen KPV:n johtomaalia. Vieraat menivät ratkaisevan tuntuiseen 0-2-johtoon tunnin kohdalla, mutta laitapuolustaja Kalle Wallius iski kavennuksen vain muutama minuutti myöhemmin. Helsinkiläisten kiri jäi kuitenkin tähän, joten KPV vei pisteet mukanaan 1-2-voitolla.

Klubi 04:n otteluissa on tehty keskimäärin selvästi enemmän maaleja kuin JIPPOn otteluissa, molemmissa päissä kenttää. Helsinkiläisten parhaita maalintekijöitä ovat olleet laitahyökkääjä Samuel Anini jr sekä kärkipelaaja Kai Meriluoto, joista kumpainenkin on kirjauttanut tililleen seitsemän maalia. HJK vahvisti ennen siirtoikkunan umpeutumista farmijoukkueensa vuotanutta puolustusta hankkimalla Italian Serie B:ssä pelaavan SPAL 2013:n organisaatiosta 20-vuotiaan porilaistaustaisen Patrik Raitasen sekä pari vuotta sitten Veikkausliigan tähdistöön valitun, mutta sittemmin sivuraiteille Ilveksessä ajautuneen ghanalaisen Baba Mensahin, jotka ovat syksyn aikana muodostaneet Klubi 04:n vakituisen toppariparin.

Helsinkiläiset joutuvat lähtemään sunnuntain otteluun ilman alle 19-vuotiaiden EM-karsintaturnauksessa Suomea parhaillaan edustavia pelaajiaan: maalivahti Elmo Henrikssonia, Kalle Walliusta, Agon Sadikua, Casper Terhoa ja Kai Meriluotoa.

 

Tiesitkö

 

JIPPO on ennen sunnuntain kierrosta Ykkösen alemman loppusarjan taulukossa viidentenä 21 pisteessä, ja vastustaja HJK Klubi 04 on kuudentena eli viimeisenä 20 pisteessä. Viime viikolla JIPPOn kaatanut MuSa on ensimmäisen putoajan paikalla neljäntenä 24 pisteessä. Viimeisen säilyjän paikalla kolmantena on MP 28 pisteessä, ja ykkös- ja kakkossijoja miehittävät PK-35 sekä KPV ovat karanneet jo tavoittamattomiin 36 ja 35 pisteen turvin.

Säilyttääkseen Ykkösen sarjapaikkansa JIPPOn täytyisi voittaa ensin kotonaan Klubi 04, sitten PK-35 sekä päätöskierroksella vielä vieraissa MP. Mikkeliläisten pitäisi kerätä sunnuntain vierasottelustaan KPV:tä vastaan ja ensi viikon vierasottelustaan Klubi 04:ää vastaan maksimissaan yksi tasapelipiste ennen päätöskierrosta. JIPPOn ja MP:n välissä sarjataulukossa oleva MuSa pelaa vielä vieraissa PK-35:ttä ja KPV:tä vastaan sekä kotonaan Klubi 04:ää vastaan. MuSa saisi kerätä näistä otteluista korkeintaan kuusi pistettä, eikä se saisi nostaa maalieroaan JIPPOa paremmaksi.

 

 

 

 

JIPPO – HJK Klubi 04 sunnuntaina 10.10. klo 15.00 Rantakylän Liikuntahallissa

Irtoliput 10 € aikuiset / 8 € erityisryhmät (lapset 7-15v, varusmiehet, opiskelijat, työttömät, eläkeläiset). Kausikortilla ilmaiseksi sisään ilman ennakkovarausta. Lipun voit ostaa ennakkoon verkkokaupasta tai ottelutapahtumasta portilta. Lapset alle 7 vuotta ja yli 75-vuotiaat ilmaiseksi otteluun suoraan portilta. Yli 75-vuotiaille ilmaisen sisäänpääsyn tarjoaa Suomen Seniorikodit. Palloliiton vapaakortit (Kultamerkki- ja Suomen Mestarikortti, Palloliiton kultakortti, Uefa:n Pro-kortti ja erotuomarikortti) käyvät tulevassa ottelussa. Rantakylän Liikuntahallin maksimikapasiteetti yleisön osalta on tässä ottelussa 450.

OTTELUTAPAHTUMAN TURVALLISUUSOHJEET

– Älä saavu sairaana tai oireisena ottelutapahtumaan.
– Suosittelemme kasvomaskin käyttöä.
– Huolehdi turvaväleistä mahdollisuuksien mukaan seurueesi ulkopuolisten kanssa katsomossa, jonottaessa ja muualla ottelutapahtuma-alueella.
– Jos ilmenee tarve yskäistä, tee se kertakäyttöiseen paperinenäliinaan tai hihaasi.
– Suosittelemme korttimaksun käyttöä mahdollisuuksien mukaan.

Tervetuloa Rantakylään – Kannustetaan JIPPO voittoon!

Ottelupallot tarjoaa: verkkouutiset.fi

Ottelua voi seurata myös kotikatsomoista suorana Ruutu+:n selostetusta lähetyksestä. Suora linkki otteluun: https://www.ruutu.fi/stream/3951528

 

Kuva: Mikko Kalavainen