fbpx

JIPPOn kilpailullinen kausi 2021 starttaa sunnuntaina Suomen Cupin avauskierroksen merkeissä. Rantakylän Liikuntahallissa pelattavaan kotiotteluun joensuulaisia vastaan asettuu Suomen mestari HJK:n kakkosjoukkue Klubi 04. Voimassa olevien koronarajoitusten vuoksi paikan päälle ei oteta yleisöä, mutta ottelua voi seurata kotikatsomoista Ruutu+:n kautta.

Klubi 04 saavutti viime syksynä JIPPOn tapaan sarjanousun Ykköseen kuljettuaan Kakkosen B-lohkossa voitosta voittoon häviämättä otteluakaan. Näin ollen myös Suomen Cup alkaa joukkueilla samasta pisteestä, Ykkösen alkulohkovaiheesta. JIPPO ja Klubi 04 kohtasivat toisensa viimeksi kaudella 2019, jolloin kumpikin joukkue pelasi Kakkosen A-lohkossa. Kauden molemmissa kohtaamisissa päädyttiin tasapeliin; Joensuussa 0-0, Helsingissä 1-1.

Kuten aina ennenkin, on Klubi 04:n kokoonpanoa sunnuntain otteluun vaikea ennustaa. Entisen huippupelaajan Mika Väyrysen valmentaman joukkueen laajaan rosteriin kuuluu lukuisia HJK:n juniorimyllyn läpi käyneitä ja muualta haalittuja lahjakkuuksia, joiden ohessa kokemusta edustaa lähinnä uusiseelantilainen ex-Veikkausliigatähti Chris James. Lahjakkuuksista mainittakoon esimerkkinä Kakkosessa viime kaudella 15 ottelussa 14 maalia iskenyt Kai Meriluoto, joka täytti vastikään 18 vuotta.

– Klubi 04 on aina täynnä nuoria lupauksia, joiden pelaajaurat ovat vasta alkumetreillään. Vastassa on varmasti taitava joukkue, joka haluaa pitää palloa ja hallita sitä kautta ottelua. Meidän täytyy löytää keinot horjuttaa heidän pelaamistaan, JIPPO-toppari Topi Pasi näkee.

JIPPO aloitti joukkueharjoitukset tammikuun alussa ja on pelannut talvikaudella yhden harjoitusottelun. Kahden viikon takainen koitos MP:tä vastaan Rantakylässä päättyi joensuulaisten 2-0-voittoon Miro Turusen ja Teemu Hallikaisen maalien myötä.

– Olemme treenanneet nyt reilun kuukauden tosi kovaa ja käyneet paljon meidän pelaamisen periaatteita läpi. Yhtään päivää ei ole hukattavaksi, ja paljon meillä on vielä opittavaa ennen Ykkösen alkamista. Cupiin olemme kuitenkin valmiina, Pasi uskoo.

JIPPOn joukkue on täydentynyt talven aikana kolmella uudella pelaajalla. Paikkaa sunnuntainkin ottelun kokoonpanossa tavoittelevat KuPS:sta lainalle tullut JIPPO-kasvatti, maalivahti Aleksi Honka-Hallila, joukkuetta aiemmin jo kausina 2012-2014 edustanut puolustaja Jens Harju sekä kokonaan uutena pelaajana joukkueeseen JS Herculeksesta siirtynyt toppari Samuli Hölttä.

Topi Pasille sunnuntain ottelu on sikäli erityinen, että kotkalaislähtöinen toppari valittiin hiljattain joukkueen kapteeniksi, ja mies johdattaakin nyt JIPPO-miehistön kentälle nauha kädessä.

– On totta kai tosi iso kunnia toimia JIPPOn kapteenina ja olen siitä ylpeä! Toisaalta ihan samana ihmisenä ja pelaajana edelleen toimin osana joukkuetta, Pasi muistuttaa nöyrästi.

 

Tiesitkö

 

Koronan vuoksi miesten Suomen Cup pelataan tänä keväänä poikkeuksellisesti tiivistettynä versiona lohkovaiheen osalta. Sekä Veikkausliigan että Ykkösen joukkueet on jaettu viime vuoden tapaan kolmeen neljän joukkueen alkulohkoon, jotka kuitenkin pelataan yksinkertaisina sarjoina, eli joukkueet kohtaavat toisensa vain kerran, ja otteluita per joukkue tulee lohkovaiheessa kolme.

Ykkösen karsintalohkojen voittajat ja kaksi parasta lohkokakkosta etenevät ensimmäiselle varsinaiselle cup-kierrokselle eli neljännesvälieriin. Kuudentoista parhaan joukossa nähdään kahdeksan liigajoukkuetta, kuusi Ykkösen joukkuetta ja Kakkosen Cupin finalistit. Koko Suomen Cup on tarkoitus vetää läpi kevään aikana päättyen toukokuussa pelattavaan finaaliin.

Kaikki Veikkausliigan ja Ykkösen joukkueiden miesten Suomen Cupin ottelut aina lohkovaiheesta finaaleihin asti näytetään suorina lähetyksinä Ruudussa maksullisen Ruutu+:n kautta.

JIPPOn ja Klubi 04:n lisäksi Ykkösen karsintalohkossa D pelaa toinen helsinkiläisjoukkue Gnistan sekä Mikkelin Palloilijat, jotka kohtaavat toisensa tänä lauantaina Helsingissä. Seuraavana viikonloppuna MP isännöi Klubi 04:ää Mikkelissä ja Gnistan JIPPOa Helsingissä, ja lohkovaiheen viimeisellä kierroksella Klubi 04 ja Gnistan kohtaavat Helsingissä MP:n ja JIPPOn kamppaillessa Mikkelissä.

 

JIPPO – HJK Klubi 04 sunnuntaina 7.2. klo 15.00 Rantakylän Liikuntahallissa

Voimassa olevien koronarajoitusten vuoksi paikan päälle ei oteta yleisöä, mutta ottelua voi seurata kotikatsomoista suorana Ruutu+:n selostetusta lähetyksestä.

Ottelupallot tarjoaa: verkkouutiset.fi

Kuva: Väinö Leppänen