fbpx

Jippo pelaa lauantaina kauden kolmanneksi viimeisen kotiottelunsa. Vieraaksi keskuskentän nurmelle saapuu vahvassa vireessä oleva Järvenpään Palloseura, jota vastaan Jippo pelasi 0-0-vierastasapelin kesäkuussa.
JäPS on ennen viikonlopun kierrosta sarjassa neljäntenä vain neljä pistettä kärkeä perässä. Juhannuksen alla MiPK:iä vastaan kärsitty 1-0-tappio on joukkueen ainoa tappio viimeisen yhdentoista kierroksen aikana, eli liki kolmeen kuukauteen. Edellisellä kierroksella järvenpääläiset jyräsivät PKKU:n Keski-Uudenmaan derbyssä 3-0. JäPS on tehnyt kuudessatoista pelaamassaan ottelussa peräti 43 maalia, eniten koko sarjassa.
JäPS:n hyökkääjä Tuure Nummi on takonut kauden aikana peräti 12 maalia, jolla irtoaa Kakkosen A-lohkon maalipörssin kakkospaikka. Nummi on muodostanut neljä maalia tehneen Ville Aholan kanssa tehokkaan, toisiaan tukevan kärkikaksikon. Joukkueen toiseksi paras maalintekijä on ollut puolustaja Olli Valto, joka on kuitenkin sivussa tästä ottelusta pelikiellon vuoksi. Nuori Herkko Kousa on noussut kesän aikana isoon rooliin järvenpääläisten keskikentällä. Runsaasti erikoistilannevastuutakin saanut Kousa on tehnyt itse neljä ja alustanut useita maaleja. JäPS:n tärkeimpiin pelaajiin kuuluu myös useimmiten keskikentän keskustassa pelaava kapteeni Roope Autio. JäPS on pelannut viime otteluissa Jipon tapaan niin kolmen kuin neljänkin miehen puolustuslinjalla.
Jippo on ennen viikonlopun kierrosta sarjassa seitsemäntenä neljä pistettä JäPS:iä perässä ja kuusi pistettä putoamisviivan yläpuolella. Jipolla on takanaan kaksi hienoa venymistä kovissa vierasotteluissa, joiden myötä joukkue on nyt kolmen ottelun tappiottomassa putkessa. Ensin Jippo ylsi lisäajalla 1-1-tasapeliin sarjakakkosta Gnistania vastaan Miko Mäkirinteen maalilla. Viime kierroksella joukkue haki upean 0-1-vierasvoiton sarjakärki PEPO:sta, kapteeni Antti Åken onnistuttua maalinteossa viime minuuteilla kulmapotkun jälkitilanteesta. Ottelussa debytoi Jipon uusi laiturihankinta Aleksi Ikonen, joka esiintyy nyt ensi kertaa kotiyleisön edessä. Hyvien vierastulosten myötä joukkue lähtee nyt taistelemaan kotivoitosta hyvällä itseluottamuksella.
– Tuleva ottelu on meille erilainen kuin kaksi edellistä ottelua sarjan kärkijoukkueita vastaan. Painotan sitä, että ottelu ei ole missään nimessä helppo, vaan JäPS pelaa vain erilaista futista kuin edelliset vastustajamme, Timo Tahvanainen tietää.

– JäPS osaa kyllä maalinteon, mutta meillä on mahdollisuudet olla huomenna se kurinalaisempi osapuoli. Siihen keskittymällä pisteet voivat jäädä huomenna Joensuuhun, Tahvanainen jatkaa.

Tahvanainen pelasi alkukauden ylempänä Jipon ryhmityksessä, mutta edellisissä otteluissa “Tinke” on viihtynyt vasempana puolustajana.
– Olen päässyt nyt pelipaikalle, missä olen pelannut viimeiset viisi vuotta, joten tuntuu kuin olisi kotiin palannut. Toivottavasti se näyttää siltä myös katsomoon, Tahvanainen päättää.

Jipon kokoonpanosta ovat sivussa Irakli Sirbiladze, Zakaria Abahassine, Jere Kähkönen, Iiro-Pekka Naakka sekä Paavo Jarva.
 
JIPPO – JäPS lauantaina 18.8. klo 17.00 Joensuun keskuskentällä
Liput portilta 8/6 e, ennakkoon euron halvemmalla täältä, Jet Set Bar tai Jipon jäätelökioskilta Vapaudenpuistosta.