fbpx

Kauden toisessa kotiottelussaan helatorstaina Jippo kohtaa sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuvan Mikkelin Palloilijat. Vaikka Keskuskentän luonnonnurmi alkaa näyttää jo pelottavan hyvältä, niin ottelu pelataan edelleen Mehtimäen tekonurmella.

Viime kausi oli mikkeliläisille melkoista tervanjuontia. MP onnistui säilyttämään paikkansa Kakkosessa täpärästi Kouvolan Susia paremman maalieron turvin, jääden sarjaan nousseen paikallisvastustaja MiPK:n taakse. Nyt joukkue on kuitenkin vahvistunut: uusia pelaajia ovat mm. neljä vuotta sitten Kamerunin MM-kisajoukkueeseen mahtunut maalivahti Sammy Ndjock, Ndjockin maanmies, Sveitsin ja Romanian pääsarjoissa pelannut toppari Vincent Bikana sekä KTP:stä tullut brassi Lucas Dos Santos, joka on kuitenkin tästä ottelusta pelikieltoisena sivussa. Jo entuudestaan joukkueessa ovat pelanneet mm. kokenut toppari Ozeias Graciano, taitava keskikenttäpelaaja Onuray Köse sekä kahden viime kauden aikana yhteensä 23 maalia Kakkosessa takonut hyökkääjä Juuso Liukkonen. MP:n päävalmentajaksi palasi viime syksynä kaudella 2011 mikkeliläisiä viimeksi valmentanut Janne Wilkman.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa yksitoista kertaa, viimeksi Suomen Cupissa 2013. Jippo on voittanut otteluista kuusi, MP neljä ja kerran on pelattu tasan, maalieron ollessa kuitenkin MP:n hyväksi 17-22. Tällä kaudella MP on pelannut Jipon tavoin kaksi ottelua, kun se on kohdannut kahdessa kotiottelussaan NJS:n sekä PKKU:n. Ensimmäisen ottelun MP hävisi lukemin 1-2 ja toisen ottelun se voitti lukemin 1-0. Ensimmäisessä ottelussa MP:n maalin viimeisteli Janne Kuhmonen ja viime sunnuntain voitokkaassa ottelussa kokenut ja kova Miikka Oinonen. Jippo saa olla torstaina tarkkana etenkin Oinosen kanssa, sillä mies taitaa paikan saadessessaan viimeistelyn.

Jippo on kerännyt kahdesta ensimmäisestä ottelustaan voiton ja tasurin myötä yhden pisteen MP:tä enemmän, mutta sarjataulukkoa ei liene tässä vaiheessa kautta vielä kovin tarpeellista tuijottaa. Jippo sai MYPA-ottelun alla hieman ikäviä uutisia, kun kävi ilmi, että hyökkääjämme Irakli Sirbiladze tulee olemaan alaraajavamman vuoksi sivussa jonkun aikaa. Sirbin lisäksi Jipon kokoonpanosta puuttuu huomenna Tuomo ja Jussi Tolonen, sekä Miika Vainikainen. Muut miehet ovat joko joukkueen käytettävissä, tai reservijoukkue LehPa yj:n mukana.

Vaihdosta kahdessa ottelussa vahvasti sisään tullut ja uransa kahteen ensimmäiseen Kakkosen otteluun tehot 1+1 tehnyt Aleksi Nissinen on valmiina kohtaamaan MP:n.

– Kakkosen taso tähän mennessä on ollut odotetun kova, sillä tässä sarjassa pelataan jo hyvätasoista jalkapalloa. Jos pystymme pelaamaan ehjän 90-minuuttisen omaa peliä ja käyttämään omat tilaisuudet hyväksi, niin uskon meidän olevan vahvoilla MP:tä vastaan. Luvassa on varmasti viihdyttävä ja vauhdikas futismatsi. Ensimmäisessä kotiottelussa oli hyvin yleisöä, joten toivottavasti tulisitte tähänkin peliin sankoin joukoin. Teidän tuki on meille pelaajille erittäin tärkeää, kommentoi Nissinen.

JIPPO – Mikkelin Palloilijat to 10.5. klo 16 Mehtimäen tekonurmi. Liput portilta 8/6e, JIPPO-kioski palvelee.