fbpx

JIPPO jatkaa lauantaina taivaltaan Kakkosen A-lohkossa kärkikamppailun merkeissä. Joukkue kohtaa Karjalaisten futisfestareiden huipennuksessa yhtä vaille kaikki ottelunsa tällä kaudella voittaneen Lahden Reippaan keskuskentällä klo 15.00 alkavassa ottelussa.

Viisi ensimmäistä sarjaotteluaan vähintään kahden maalin erolla voittanut JIPPO koki kauden ensimmäisen pistemenetyksensä viime sunnuntaina häviämällä FC Kiffenille Helsingissä. Tasaisen ensimmäisen jakson ainoa maali nähtiin puolen tunnin kohdalla, kun Kiffen meni johtoon kulmapotkun jälkitilanteesta. JIPPO haki toisen jakson ajan aktiivisesti tasoitusta, mutta törmäsi kerta toisensa perään kotijoukkueen puolustusmuuriin. Lopulta ottelun lisäajalla joensuulaisten riskinotto kostautui omassa päässä, ja Kiffen viimeisteli loppulukemat 2-0.

– Kiffen onnistui toteuttamaan hyvin omaa ottelusuunnitelmansa, ja me emme olleet ihan terävillämme hyökkäyspäässä, ja puolustimme muutamat Kiffenin vaaralliset etenemiset ja erikoistilanteet vähän heikosti. Yritimme välillä liikaa puskea mahdollisimman nopeasti maalipaikkaan, vaikka olisi pitänyt malttaa ja liikuttaa vastustajaa enemmän. Tämän vuoksi emme päässeet luomaan ihan yhtä laadukkaita maalipaikkoja kuin aiemmissa otteluissa, Niko Niemeläinen pohtii.

Elokuussa 22 vuotta täyttävä Niemeläinen on JIPPOn oma kasvatti, joka on pelannut edustusjoukkueessa jo useamman kauden. Tällä kaudella niin keskikentällä kuin hyökkäyksessäkin pelannut mies on noussut ensimmäistä kertaa vakituiseen avauskokoonpanoon, ja on onnistunut viimeistelemään pari hienoa ja tärkeää maaliakin.

– Olen pitänyt omasta roolistani, ja maaleja on totta kai ollut mukava tehdä. Tavoitteenani on auttaa joukkuetta tehojen muodossa, oli pelipaikka mikä tahansa. Kausi on alkanut ok-tasolla, mutta pyrin etenemään nousujohteisesti, ja niin omasta kuin joukkueenkin tekemisestä tulee kyllä löytymään vielä parempi ja intensiivisempi taso kauden edetessä, Niemeläinen uskoo.

JIPPO joutui viime sunnuntaina taipumaan kauden vaisusti aloittaneelle, mutta lohkon ennakkosuosikkeihin lukeutuneelle joukkueelle. Tulevana lauantaina vastus ei helpotu, sillä keskuskentälle saapuva, niin ikään lohkon kärkisijoille ennakkoon arvioitu Lahden Reipas voitti kolme ensimmäistä sarjaotteluaan, vaikkakin kärsi viime kierroksella työtapaturman vieraissa PeKaa vastaan ottelussa, jota se hallitsi mielin määrin.

– Lauantaina meidän täytyy löytää ottelun alusta loppuun asti kestävä flow-tila. Pisteet jäävät Joensuuhun, kun pelaamme omilla vahvuuksillamme ja korjaamme ne pienet asiat, jotka menivät Kiffen-ottelussa pieleen, Niemeläinen tietää.

Reipas-ottelu on osa neljättä kertaa järjestettäviä Karjalaisia futisfestareita, joiden myötä keskuskentällä nähdään lauantaina jos jonkinlaista oheisohjelmaa joensuulaisen futisväen iloksi.

– Siitä on varmasti tulossa hieno tapahtuma. Itse ottelusta on varmasti tulossa viihdyttävä kamppailu, ja sääennusteetkin näyttävät lupaavilta. Tarvitsemme kotiyleisön tukea myös lauantaina, jotta saamme parhaan mahdollisen JIPPOn esiin, joten eikun vaan paikalle nauttimaan kesästä ja futiksesta!, Niemeläinen kannustaa.

 

Kärkisijoille hamuava vastustaja

 

Perinteitä pursuavan ja aikoinaan kolme Suomen mestaruutta voittaneen viipurilaislähtöisen Lahden Reippaan tarina miesten edustusjalkapalloilun saralla päättyi vuonna 1996 fuusioon, jonka seurauksena syntyi FC Lahti. Reipas teki kuitenkin paluun miesten sarjoihin kaudeksi 2012, ja saavutti syksyllä 2018 nousun Kakkoseen, jossa se pelaa nyt neljättä peräkkäistä kauttaan. Kaudella 2020 joukkue sijoittui Kakkosen A-lohkossa kahdeksanneksi, ja viime kaudella sijoitus oli jo neljäs.

Komealla pelaajaurallaan kaikkiaan 377 pääsarjaottelua ja yhdeksän A-maaottelua pelannut Tommi Kautonen valmentaa Reippaan edustusjoukkuetta nyt toista kauttaan. Valmennusuransa aikana ”Auge” on ehtinyt luotsata Veikkausliigassa FC KooTeePeetä, FC Lahtea sekä SJK:ta ja lisäksi alle 21-vuotiaiden maajoukkuetta ennen siirtymistään kasvattajaseuransa päävalmentajaksi.

Reipas on Veikkausliigassa pelaavan FC Lahden farmijoukkue, joten sen riveissä nähdään toisinaan myös liigajoukkueen sopimuspelaajia. Kauden alussa vakituisesti mukana on ollut nuori laitapuolustaja Daniel Koskipalo, ja maalivahdin tuulisella tontilla on nähty neljässä ensimmäisessä ottelussa FC Hongasta siirtyneen Eero Hyvärisen ohella FC Lahden nuoret Anton Munukka ja Joona Tiainen.

Reippaan leveähkön puolustusosaston luottomiehiä ovat alkukaudesta olleet Koskipalon lisäksi nuori toppari/keskikenttä, päävalmentajan poika Tuomas Kautonen sekä talvikaudella FC Lahden paidassa Liigacupia pelannut Ville Jokela. Täksi kaudeksi FCV:stä Reippaaseen siirtynyt toppari Masa Malen on ollut alkukauden sivussa. FC Lahdessa 10 liigaottelua viime kausina pelannut Lassi Forss on kunnossa ollessaan sarjan parhaita laitapuolustajia.

Viime kaudella Reippaan keskikentällä dominoinut Berat Köse tienasi otteillaan liigasopimuksen FC Lahteen, mutta on vahvistanut Reipasta kahdessa alkukauden ottelussa tehden niissä peräti kolme maalia. Vakioavaajia keskikentän keskustassa ovat olleet Beratin isoveli Onuray Köse sekä Ykkösen EIF:stä siirtynyt Joona Tapani. Berat Kösen jälkeen joukkueen parhaita maalintekijöitä ovat olleet hyökkäyksen avainpelaajat, väkkärämäinen Gullit Zolameso sekä Tim Martinen, joista kumpainenkin on viimeistellyt kaksi osumaa. Hyökkäyspään pelaajista silmällä on syytä pitää myös nuorta Liniris Haziria sekä kuusi maalia viime kaudella tehnyttä laituria Miska Verkkoa.

Reipas teki keväällä hyvää jälkeä niin harjoitusotteluissa kuin Suomen Cupissakin, ja lähti Kakkosen kauteen yhtenä lohkon ennakkosuosikeista. Joukkue aloittikin sarjakauden vakuuttavasti jyräten ensimmäisellä kierroksella FC LaPan maanrakoon 7-3 ja jättämällä sen jälkeisissä otteluissaan nollille ensin NJS:n 0-2 ja sitten PPJ:n 1-0. Viime ottelussaan lahtelaiset kokivat kuitenkin tilastotappion. Joukkue hallitsi vierasottelua PeKaa vastaan selvästi, mutta verkko heilui väärässä päässä. PeKa voitti ottelun Reippaan omalla maalilla 1-0.

Reipas on pelannut Kakkosessa vasta neljä ottelua, sillä jopa kaksi sen alkukeväälle sovituista otteluista on siirretty eri syistä myöhempään ajankohtaan. Joukkue on A-lohkon sarjataulukossa silti kolmantena, kuusi pistettä kaksi ottelua enemmän pelanneen JIPPOn perässä.

 

Tiesitkö

 

JIPPO ja Reipas ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa vain kaksi kertaa aiemmin, kaudella 2019, jolloin joukkueet pelasivat samassa Kakkosen A-lohkossa. Kesäkuun alussa joukkueet kohtasivat Mehtimäellä, jossa JIPPO paineli 2-0-voittoon Toni Tahvanaisen osuttua kahdesti. Elokuussa joukkueet kohtasivat Lahden Kisapuistossa, jossa JIPPO voitti 0-1 Aleksi Nissisen ensimmäisen jakson lopulla tekemällä maalilla. Tuolloin vasta 16-vuotias Miro Turunen debytoi vahvasti JIPPOn edustusjoukkueessa tultuaan loukkaantuneen Tommi Tainion tilalle jo ottelun alkupuolella.

Nykyisestä JIPPO-miehistöstä Toni Tahvanaisen, Nissisen ja Turusen lisäksi Timo Tahvanainen, Santeri Saarenkunnas, Sauli Kettunen ja Miika Vainikainen pääsivät kaudella 2019 Reippaan kaatamisen makuun. Reippaassa tällä kaudella pelanneista 2019 JIPPOn kohtasivat puolustajat Janne Hahl ja Lassi Forss, keskikenttäpelaajat Mikko Tuomi ja Berat Köse sekä laituri Miska Verkko.

 

 

 

 

JIPPO – Lahden Reipas lauantaina 11.6. klo 15.00 Joensuun keskuskentällä

Liput 10 € aikuiset, 8 € erikoisryhmät (opiskelijat, varusmiehet, työttömät, eläkeläiset), 5 € lapset 7-15v, kausikortilla ilmaiseksi sisään. Ottelu on osa Karjalaiset futisfestarit -tapahtumaa, jonka myötä myös kaikki pohjoiskarjalaiset jalkapallon lisenssipelaajat pääsevät oman seuran pelipaita päällä ilmaiseksi sisään. Ottelun lisäksi Keskuskentän tapahtumassa on mm. uusi maskotti Natu, pomppulinnoja, peliteltta, futisalueita, junnurankkarikisat yms. Tarkemmat tiedot Karjalaisten futisfestareiden ohjelmasta löytyvät tämän linkin takaa. Suosittelemme ostamaan lipun etukäteen verkkokaupastamme.

Mehtimäen alueella ajetaan lauantai-iltana Itärallin erikoiskoe, jonka vuoksi osa kulkuväylistä keskuskentälle on suljettu. Yliopiston päädyn parkkipaikka on käytössä, ja kulku tapahtumaan on keskuskentän yliopiston puoleisesta päädystä.

Ottelupallot tarjoaa: verkkouutiset.fi

Sanomalehti Karjalainen toteuttaa ottelusta livelähetyksen, joka on katsottavissa tilaajille maksutta lehden verkkosivuilla. Jos et ole tilaaja, voit ostaa vuorokauden tilauksen hintaan 3,90 euroa. Tilauksen pääsee tekemään täällä.

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen