fbpx

Jipon toinen peräkkäinen kahden ottelun viikko saa päätöksensä huomenna lauantaina, kun joukkue matkustaa Keski-Suomeen Jyväskylän Seudun Palloseuran vieraaksi. Ottelu Viitaniemen kentällä alkaa klo 15.30. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran toukokuussa, jolloin Jippo oli kotonaan parempi maalein 3-0.
JPS majailee ennen viikonlopun kierrosta sarjassa neljännellä sijalla kahdeksan pisteen päässä sarjakärki Jiposta. Joukkueen puolustusta ei toistaiseksi ole murrettu kovin helposti, mistä kertoo vain kahdeksan päästettyä maalia kymmenessä ottelussa. JPS on ollut vahva kotijoukkue, sillä se on voittanut neljä viidestä kotiottelustaan. Jyväskyläläisten tehokkaimpia maalintekijöitä ovat olleet Arttu Seikkula neljällä ja Joel Restuccia kolmella maalillaan. Siinä missä Jipolla on menossa ottelusuma, lähtee JPS lauantain koitokseen kuukauden mittaiselta kesätauolta palaten.
Jippo palasi keskiviikkona voittojen tielle, kun JoPS jäi jalkoihin lopulta 8-0 päättyneessä ottelussa. Kauden kuudennen ja seitsemännen maalinsa iskenyt Zakaria Abahassine nousi osumiensa myötä sarjan maalipörssin kakkoseksi. Miko Mäkirinne ja Jere Kähkönen nostivat kauden maalisaldonsa neljään.
Abahassine ja Aleksi Nissinen ovat henkilökohtaisten syiden takia sivussa kokoonpanosta huomenna, loukkaantumisia Jipolla ei ole.
– Saatiin katkaistua edellisessä pelissä tappioputki, joten nyt lähdetään käynnistämään voittoputkea. Meillä on varmasti hyvät mahdollisuudet voittoon, kunhan vain pelaamme taas omalla tasollamme. Viime pelistä ollaan nyt pari päivää treeneissä palauteltu, joten eiköhän huomenna taas jalka liiku. Kiva myös päästä pitkästä aikaa bussiin ja vieraskentälle, iloitsee Jipon keskikentältä paikkansa sementoinut Elias Palpatzis.

 
JPS – JIPPO, lauantaina 5.8. klo 15.30 Viitaniemessä, Jyväskylässä