fbpx

Jipon pari viikkoa kestänyt ottelutauko päättyy lauantaina, kun joukkue matkaa Mikkelin Pallokissojen vieraaksi harjoitusotteluun. Joukkueet kohtaavat Urpolan tekonurmella, eli kyseessä on Jipolle vuoden ensimmäinen ulkona pelattava ottelu.

MiPK sijoittui Kakkosen A-lohkossa viime kaudella neljänneksi, Jipon noustua viimeisellä kierroksella maalierolla ohi. Keskinäisissä otteluissa pisteet menivät Jipolle 4-1. Mikkelissä joukkueet pelasivat tasan 1-1, Timo Tahvanaisen iskettyä Jipon ainoan osuman. Joensuun ottelu oli Jipon näytöstä: loppulukemat kirjattiin 3-0 Miika Vainikaisen, Tahvanaisen sekä Markus Swahnen osuttua tolppien väliin.

Mikkeliläisten rosteriin on talvikauden aikana liittynyt kaksi joensuulaisille tuttua nimeä. Viime kauden Jipossa pelannut laitapuolustaja Ville Teräsranta palasi kasvattajaseuransa riveihin. Testijakson kautta MiPK:iin sopimuksen sai myös kolme edellistä kautta Jippoa edustanut tuulennopea ghanalainen Nelson Appiah. Ex-joensuulaisten lisäksi joukkueen uusiin vahvistuksiin lukeutuvat mm. japanilainen keskikenttäpelaaja Keito Tonami, JJK:sta tullut laitapuolustaja Jarkko Heimonen ja KTP:ssä viime kaudella hyökännyt Aleksis Lehtonen. MiPK menetti Sami Ekmarkin TamU:un, mutta Miika ja Tommi Ekmark jatkavat mikkeliläisten puolustuksen tilkitsemistä. Myös ikinuori brassihyökkääjä Rafael jatkaa joukkueessa.

Jipolla on takanaan kaksi viikkoa kestänyt ottelutauko, jonka ensimmäisen puoliskon pelaajat olivat lomalla joukkueharjoituksista. Kuluvalla viikolla joukkue on palannut töihin.

– Loman jälkeen ollaan laitettu haalarit niskaan ja ruvettu kehittämään peliä, ja uskon että kauden avaukseen mennessä se on kärkisijojen vaatimalla tasolla. Lauantain MiPK-otteluun lähdetään totta kai voitto mielessä. Tiistain videopalaverista otetaan repullinen oppia mukaan, mikä varmasti auttaa meitä sen voiton hakemisessa ja pelin kehittämisessä, maalivahti Jirko Sorsa uskoo.

Joensuulaisten hieno Cup-rupeama päättyi katkerasti Gnistanin kammettua kiihkeässä ja tasaisessa ottelussa Risto Kahelinin johtomaalin jälkeen Jipon rinnalle ja lopulta ohi toisen puoliajan rangaistuspotkumaalilla.

– Cupista putoaminen harmittaa edelleen. Olisi ollut hienoja otteluja vähintään pari kappaletta lisää tiedossa, mutta se on nyt historiaa. Futis on tällaista, nyt keskitytään tulevaan yksi ottelu kerrallaan alkaen lauantaista ja Mikkelin-reissusta, josta toivottavasti tarttuu mukaan paljon hyvää, Sorsa toteaa.

Pitkään loukkaantuneena Jipon kokoonpanosta sivussa ollut hyökkääjä Jere Kähkönen on palannut joukkueen treenivahvuuteen, mutta ei vielä pelaa. Hyökkäyspään leveää poissaololistaa täydentävät Miko Mäkirinne, Irakli Sirbiladze, Markus Swahne sekä Aleksi Nissinen.

 

MiPK – JIPPO lauantaina 16.3. klo 13.00 Urpolan tekonurmella, Mikkelissä