fbpx

Jipon kausi jatkuu huomenna kahden viikon tauon jälkeen vierasottelun merkeissä. Joukkue matkustaa Mikkeliin, jossa ottelua isännöi Mikkelin Palloilijat. Joukkueet kohtasivat Joensuussa toukokuun alussa, jolloin Jippo oli parempi Teemu Hallikaisen ja Miko Mäkirinteen maaleilla 2-0.
MP on ennen viikonlopun kierrosta sarjassa kolmantena viisi pistettä kärjestä ja kaksi pistettä Jippoa edellä. Joukkue on pelannut miltei kaksi kuukautta putkeen tappioitta, mutta kahdessa edellisessä ottelussa Gnistania ja PKKU:ta vastaan mikkeliläiset ovat jääneet tasapeleihin. MP:n miehistössä on tapahtunut hiljattain muutoksia. Maalivahti Sammy Ndjock siirtyi Etelä-Afrikkaan, mutta sen jälkeen joukkue on myös hankkinut kaksi uutta pelaajaa: Hakassa ja KTP:ssä Veikkausliigaakin pelannut irlantilainen keskikenttäpelaaja Shane McFaul sekä Ykkösessä ja Kakkosessa kymmeniä maaleja AC Kajaanin sekä OPS:n paidassa takonut nigerialaishyökkääjä Michael Nzekwe ovat takuulla kovia vahvistuksia mikkeliläisille ja vaikeita pideltäviä joensuulaisille. Lisäksi joukkueiden edellisestä kohtaamisesta pelikiellon takia puuttunut Lucas Dos Santos on päässyt vahvaan vireeseen ja tehnyt jo kuusi maalia.
Jippo pelasi ennen kahden viikon taukoa kauden huonoimman ottelunsa, jossa MYPA vei Mehtimäeltä pisteet maalein 0-3. Joukkueella on kuitenkin takanaan ehjä treeniviikko loman jälkeen, ja huomiseen otteluun saadaan vahvistuksia sairastuvalta. Zakaria Abahassine on vielä sivussa, kuten myös armeijassa oleva Tuomo Tolonen, mutta kapteeni Antti Åke sekä Irakli Sirbiladze palaavat kokoonpanoon. Sirbiladze iski sarja-avauksessa kaksi maalia, mutta on ollut sen jälkeen alaraajavamman takia sivussa liki kolme kuukautta. Nyt georgialaishyökkääjä uhkuu pelihaluja.
– Minulla on erittäin hyvä fiilis kentille palaamisesta ja kovat pelihalut. En tiedä olenko vielä sataprosenttisessa kunnossa, mutta olen valmis pelaamaan. Luulen, että edessä on vaikea ottelu, mutta meillä on kaikki mahdollisuudet voittaa, Sirbiladze tuumii.
Ottelusta on tarjolla jälleen livelähetys, johon pääset käsiksi tilaamalla Jipon uutiskirjeen täältä. Viimeksi lähetys Mikkelistä pätki pahasti, mutta nyt nettiyhteyden pitäisi olla parempi ja sen myötä kuvan laadukkaampi.
MP – JIPPO sunnuntaina 22.7. klo 18.30 Mikkelin urheilupuistossa