fbpx

JIPPO matkaa lauantaina toista kertaa tällä kaudella Poriin, jossa joukkue kohtaa Musan Salaman. Alemman loppusarjan toisen kierroksen ottelu Porin stadionilla alkaa klo 16.00 ja sitä voi katsella Ruudusta.

Loppusarja alkoi JIPPOn osalta tuloksellisesti siitä, mihin runkosarjan lopussa jäätiin. Joukkue koki KPV:n vieraana elo-syyskuun kahdeksannen ja neljännen peräkkäisen 0-1-tappionsa. KPV meni JIPPOn vahvasta alusta huolimatta johtoon vajaan kymmenen minuutin kohdalla Kristian Andersenin suoralla vapaapotkumaalilla. Tämänkin jälkeen vahvasti prässännyt joensuulaisjoukkue onnistui horjuttamaan vahvaa kokkolalaisryhmää aivan toiseen tapaan kuin joukkueiden aiemmissa kohtaamisissa. Joona Hiltusen komea maali hylättiin kuitenkin paitsiona, ja heti perään KPV heilutti toisessa päässä verkkoja hieman selvemmässä paitsiotilanteessa.

Reilun puolen tunnin kohdalla nähtiin ottelun puhuttanein tilanne, kun Samuli Hölttä puski Timo Tahvanaisen kulmapotkun maaliin, mutta tuomari näki vahvan ottelun pelanneen Risto Kahelinin rikkoneen tilanteessa ja hylkäsi osuman. Toisella jaksolla JIPPO otti yhä selvemmin hallinnan, mutta liukuhihnalta tulleista erikoistilanteista huolimatta palloa ei saatu maaliin ja KPV vei kolme pistettä.

– Olimme parempi joukkue, ja teimme kaksi kyseenalaisesti hylättyä maalia, joten pettymys oli totta kai suuri, Joona Hiltunen myöntää.

Neljän peräkkäisen tappion myötä JIPPOn tilanne loppusarjassa on vaikea. Ykkösen sarjapaikan säilyttäminen vaatii JIPPOlta useampaa voittoa ja samalla reilusti apuja muilta, sillä ennen neljää viimeistä ottelua sarjataulukossa viimeisenä putoamisviivan yläpuolella oleva MP on seitsemän pistettä viivan alapuolella olevaa JIPPOa edellä.

– Keskitymme ainoastaan seuraavaan otteluun, ja katsomme viimeisen ottelun jälkeen, mikä on lopputulos, Hiltunen vakuuttaa.

Lauantain vastustaja MuSa on sarjassa pykälän JIPPOa alempana tasapisteissä, mutta huonommalla maalierolla. Joukkueet pelasivat Ykkösen avauskierroksella Porin stadionilla maalittoman tasapelin, ja kohtasivat toisen kerran Mehtimäellä 10. heinäkuuta. JIPPO johti ensimmäisen jakson jälkeen 1-0 Joona Hiltusen maalilla, mutta hyökkääjäkolossi Matias Koskinen puski vieraat tasoihin toisen jakson alussa. Ottelu päättyi 1-1-lukemiin, joten kummassakin joukkueiden runkosarjakohtaamisessa tasattiin pisteet.

– Lauantain ottelusta tulee kova taistelu. MuSa on fyysinen ja suoraviivainen joukkue, joka on vaikea vastus kotikentällään, Joona Hiltunen huomauttaa.

Miro Turunen sai KPV:tä vastaan kauden neljännen varoituksensa ja on siten lauantaina sivussa pelikiellon vuoksi.

 

Isännät kokeneet romahduksen

 

Musan Salama keräsi runkosarjan ensimmäisellä puoliskolla pisteitä varsin hyvään tahtiin ja kävi kauden tasaisimmassa vaiheessa hetkellisesti jopa Ykkösen kärkipaikalla. Heinäkuussa joukkue ajautui kuitenkin neljän ottelun mittaiseen tasapeliputkeen, jota seurasi peräti kuuden ottelun tappioputki. Näin kärkikastin sijoitukset vaihtuivat taisteluun sarjapaikasta alemmassa loppusarjassa.

MuSa päätti pitkän tappioputkensa elokuun lopussa yllättämällä kotonaan KPV:n joukkueeseen siirtoikkunan lopulla AC Oulusta palanneen afgaanihyökkääjän Fareed Sadatin maalilla 1-0. Tämän jälkeen porilaiset hävisivät hurjavireiselle TPS:lle vieraissa 3-0 ja ylsivät MP:n vieraana maalittomaan tasapeliin. Runkosarjan päätöskierroksella MuSa pelasi kotonaan FF Jaroa vastaan, tuloksenaan 1-5-tappio.

MuSa aloitti alemman loppusarjan viime viikolla vieraissa MP:tä vastaan. Porilaiset menivät laitapuolustaja Joonas Rantalan maalilla johtoon 15. minuutilla, mutta aivan ensimmäisen jakson lopussa MP käänsi salamamaaleillaan taukotulokseksi 2-1. Fareed Sadat tasoitti toisen jakson alussa, mutta MP meni lopulta menojaan voittaen ottelun 5-2.

Porilaisten rosteri on hieman elänyt edellisten JIPPO-kohtaamisten jälkeen. Färsaarelaisjätti John Frederiksenin ja japanilaisen Mitsuru Tanidan poistuttua kesällä joukkueen hyökkäyksestä on MuSa hankkinut muutamankin vahvistuksen. Jyri Kiuru liittyi joukkueeseen jo aiemmin, mutta elokuussa hyökkäys vahvistui vielä Fareed Sadatilla ja portugalilaisella Wadirilla. Kesällä joukkueen rinkiin palannut puolustava keskikenttäpelaaja Juho Montola debytoi tämän kauden osalta Mehtimäellä JIPPOa vastaan vaihdosta, mutta on sittemmin ottanut vakiopaikan porilaisten avauskokoonpanosta.

 

Tiesitkö

 

Alemman loppusarjan muissa toisen kierroksen otteluissa HJK Klubi 04 kohtaa lauantaina kotonaan KPV:n ja MP sunnuntaina kotonaan PK-35:n. Jos JIPPO voittaa MuSan ja MP häviää PK-35:lle, kutistuu joensuulaisten piste-ero viimeisen säilyjän paikalle neljään pisteeseen. Mikäli JIPPO häviää ja MP voittaa, kasvaa ero saavuttamattomaan kymmeneen pisteeseen. Muilla tulosyhdistelmillä joukkueiden ero ennen kolmea viimeistä kierrosta voi olla viidestä yhdeksään pistettä.

MuSa lähtee lauantain otteluun putoamistaiston kannalta käytännössä samasta tilanteesta kuin JIPPO, koska joukkueet ovat tasapisteissä, ja kummankaan maaliero ei ilman ihmeitä nouse MP:tä tai muita ylempänä sarjassa olevia joukkueita KPV:tä ja PK-35:ttä paremmaksi. KPV:n ja PK-35:n etumatka putoamisviivan alapuolella oleviin joukkueisiin nähden on sen verran iso, että joukkueet ovat jo käytännössä turvassa putoamiselta. HJK Klubi 04 on tukalimmassa tilanteessa, sillä joukkue on sarjassa viimeisenä pisteen verran JIPPOn ja MuSan takana.

 

 

 

MuSa – JIPPO lauantaina 2.10. klo 16.00 Porin stadionilla

Ottelua voi seurata myös kotikatsomoista suorana Ruutu+:n selostetusta lähetyksestä. Suora linkki otteluun: https://www.ruutu.fi/stream/3940168

 

Kuva: Mikko Kalavainen