fbpx

Alkanut Kakkosen kausi jatkuu Jipon osalta lauantaina vierasottelulla, kun joukkue kohtaa Kouvolassa Myllykosken Pallon. MYPA on perinteikäs ja menestynyt seura, joka on voittanut kertaalleen Suomen mestaruuden (2005) sekä kolmesti Suomen Cupin, ja oli loistonsa aikoina 1990-2000-luvuilla säännöllisesti mukana myös eurokentillä.
MYPA on arvottu kahteen kertaan Jippoa vastaan Suomen Cupissa. 2012 joukkueet kohtasivat Koillispuiston tekonurmella puolivälieräottelussa, jonka MYPA vei nimiinsä 0-3 Pekka Sihvolan kahdella ja Patrick O’Shaughnessyn yhdellä maalilla. 2015 Jippo eteni pelaamatta jatkoon luovutusvoiton myötä. Seuran talousvaikeudet johtivat nimittäin konkurssiin alkuvuodesta 2015, jonka myötä MYPA:n nimi katosi hetkeksi jalkapallokartalta. Loppusyksystä 2016 MYPA Juniorit ry:lle myönnettiin kuitenkin Inkeroisten Purhalta vapautunut sarjapaikka Kaakkois-Suomen Kolmosesta, ja sen myötä MYPA palasi edustusjalkapalloiluun.
”Uuden MYPA:n” ensimmäinen kausi oli täysosuma, sillä joukkue voitti sarjansa häviämättä otteluakaan ja nousi täksi kaudeksi Jipon tavoin Kakkoseen. MYPA:n sarja-avaus viime viikonloppuna päättyi Gnistanin vieraana 3-0 -tappioon. Tämän kauden joukkue on rakenteeltaan nuori ja nälkäinen, mutta sekaan mahtuu myös muutama kokeneempi pelimies. MYPA:n puolustuksen johtajina häärivät Simo Majander ja sekä Veikkausliigassa 137 ottelua pelannut Heikki Pulkkinen. Majander on Jippoa vastaan pelikiellossa Gnistania vastaan saadun punaisen kortin myötä, mutta ensimmäisestä ottelusta poissa ollut Pulkkinen palannee kokoonpanoon.
Jipolla on kauden avauksensa tavoin käytössään lähes koko korttipakka, sillä viime pelin kokoonpanosta ainoastaan Miko Mäkirinteen pelaaminen on epävarmaa. Jipon riveistä MYPA:n paitaa ovat kantaneet maalivahti Jirko Sorsa (B-juniorit) sekä apuvalmentaja Sasha Anttilainen (Veikkausliiga). Kysytäänkin Myllykoskella useita vuosia viettäneeltä Anttilaiselta legendaarinen kysymys, mites MYPA?
– Saviniemi on yksi hienoimmista paikoista pelata jalkapalloa Suomessa. Jalkapallo on osa Myllykoskea ja sen ihmisten identiteettiä. MYPA on koko kylän seura, sillä lähes jokainen ihminen on olut jossain vaiheessa elämäänsä jossain roolissa MYPA:n toiminnassa. Tällä hetkellä joukkueessa on paljon omia kasvatteja ja uskoisin juuri tämän vuoksi heidän janoavan kotikentällään voittoa äärimmäisen kovasti. Joukkue ei toki ole kovin kokenut, joten siihen me pystymme kyllä vastaamaan. Kokonaisuudessaan MYPA:n paluu liiton sarjoihin lämmittää mieltä, mutta siitä huolimatta lähdemme voittamaan huomista ottelua. Mikäli pystymme esittämään samanlaista peliä kuin sarja-avauksen ensimmäisellä jaksolla, niin näkisin meillä olevan mahdollisuuksia voittaa myös Myllykoskella. Otteluun tulee varmasti katsojia ja tapahtuma on hieno molemmille joukkueille. Tsempit myös MYPA:n suuntaan, toivottaa Anttilainen vielä loppuun.
Jippo lähettää ottelusta livelähetyksen, johon pääset käsiksi tilaamalla Jipon uutiskirjeen täältä. Lähetystä on nyt hieman paranneltu, sillä kuvaan on lisätty juokseva aika sekä tulos.
 
MYPA – JIPPO la 5.5. klo 17 Kymenlaakson Sähkö Stadion, Kouvola.