fbpx

Kakkosen A-lohko saatetaan päätökseen huomenna lauantaina. Päätöskierroksen ottelussa Jippo kohtaa vieraskentällä Nurmijärven Jalkapalloseuran, jonka Jippo kaatoi kotikentällään kesäkuussa Jere Kähkösen ja Miko Mäkirinteen maaleilla 2-0. Voitolla Jippo voisi kaiken mennessä nappiin nousta lohkovoittoon, mutta se vaatisi sarjataulukossa edellä olevien joukkueiden kompurointia omissa otteluissaan.
NJS varmisti edellisellä kierroksella Kakkosen sarjapaikkansa ensi kaudelle voittamalla lukemin 0-1 PKKU:n, jonka putoaminen vastaavasti varmistui samalla. Nurmijärveläiset aloittivat kauden vahvasti, mutta tulostaso laski kesällä. NJS:n Kakkoseen nostanut päävalmentaja Marko Tukiainen irtisanottiin elokuun alussa, kun joukkue oli kahdeksan ottelun voitottomassa putkessa. Valmennusvastuun otti seuran valmennuspäällikkö Mikko Manninen, jonka johdolla “Palokärjet” nousivat kuiville otettuaan seitsemästä ottelusta neljä voittoa. Edellisessä kotiottelussaan NJS kaatoi MP:n 1-0. Joukkue päästi edellisen kerran kaksi maalia kotiottelussaan heinäkuussa, eikä valmentajanvaihdoksen jälkeen tappioita ole tullut kotikentällä yhtään.
Vaikeasta kaudesta huolimatta NJS:n puolustus on pitänyt hyvin, mutta maalinteko on ollut iso ongelma. Joukkue on tehnyt vähiten maaleja koko sarjassa. Parhaita maalintekijöitä ovat olleet hyökkääjä Markus Tukiainen kuudella ja keskikenttäpelaaja Bob Diasonama neljällä maalillaan. Puolustuspään viimeisiä lukkoja ovat olleet maalivahti Otso Knuuttila sekä topparit Lauri Bergström ja Ahmed Said Ahmed. NJS:n oman ennakon mukaan tämä ottelu on uransa lopettavien Iiro Laakson ja Mikko Wahlroosin jäähyväisottelu.
Jippo lähtee päätöskierrokselle neljän ottelun voittoputkessa sarjan viidenneltä sijalta. Matkaa lohkon kärkeen on kolme pistettä. Viime kierroksella varmistui, että joukkue sijoittuu sarjassa vähintään kuudenneksi ja enintään ykköseksi; kärkisijalle pääsy vaatisi viimeiseltä kierrokselta Jipon voiton lisäksi seuraavanlaisia tuloksia: MYPA häviää PKKU:lle, PEPO häviää FC Viikingeille ja JäPS pelaa korkeintaan tasapelin LPS:ää vastaan. Lisäksi jos MiPK voittaa FCV:n, Jipon täytyy voittaa oma ottelunsa paremmalla maalierolla. Jippo voisi teoriassa päästä PEPO:n ohi myös lappeenrantalaisten pelatessa tasan, mutta se vaatisi Jipolta heikomman maalieronsa vuoksi yhdentoista maalin voiton. Mahdollisuudet lohkovoittoon ovat siis erittäin teoreettiset.
Jippo hakee huomisen ottelusta voittoputken venymistä viiteen sekä positiivista päätöstä kaudelle. Puolustus on pitänyt loppukaudesta erinomaisesti, eikä viimeisen neljän ottelun aikana omissa ole soinut kuin kerran. Samaan aikaan hyökkäyspäässäkin on tullut onnistumisia.
Päätösottelun kokoonpanosta sivussa ovat Abdirahman Abdalle, Jere Kähkönen, Iiro-Pekka Naakka, Irakli Sirbiladze sekä kapteeni Antti Åke. Loistavan kauden pelannut maalivahti Jirko Sorsa on lepovuorossa, ja tolppien välissä seisoo uransa ensimmäisen Kakkosen sarjaottelun torjuva Paavo Jarva, joka on ollut väliin jääneestä peliajasta huolimatta loistavalla asenteella harjoituskentällä läpi kauden.
Ottelun myötä yksi aikakausi Jipossa päättyy. Kolme kautta joukkueen valmennusvastuussa ollut Jouni Lehtimäki tekee kauden jälkeen tilaa Jussi Leppälahdelle ja valmentaa huomenna Jippoa siis viimeistä kertaa.
– Yksi ottelu jäljellä, ja olen aivan varma, että joukkue haluaa voittaa sen. Meillä on ollut erinomainen loppukausi, mutta voimme vielä kruunata sen parantamalla sarjasijoitustamme. Hyvän fiiliksen taustalla on kuitenkin pieni harmitus siitä, ettemme pitkän kauden aikana onnistuneet kääntämään seitsemästä tasapelistä edes muutamaa voitoiksi. Meillä oli hyökkäyspään avainpelaajat käytännössä koko kauden sivussa. He olisivat terveinä ollessaan varmasti helpottaneet nimenomaan otteluiden ratkaisemisessa. Mutta tasaisen sarjan ansiosta jossiteltavaa riittää monella muullakin joukkueella, Jouni Lehtimäki huomauttaa.

Kakkosen A-lohko tiedettiin etukäteen kovaksi sarjaksi, jossa usea joukkue taistelee kärkisijoista, Jippo yhtenä näistä. Joukkue lähtikin keväällä sarjaan kovin tavoittein.
– Kauden alussa joukkue asetti tavoitteekseen olla sarjassa kolmen joukossa ja olla sarjan vähiten maaleja päästänyt joukkue. Vaikka välillä valuttiin aina sarjapaikkataisteluun saakka, niin pitää nostaa joukkueen sitoutumiselle hattua, sillä vaikeuksista huolimatta olemme päässeet ainakin äärimmäisen lähellä näitä asetettuja tavoitteita. Lisäksi olen äärimmäisen kiitollinen myös Jipon tämän kauden valmennustiimille, eli Sasha Anttilaiselle ja Jussi Nevalaiselle. Tämä ei ole ollut yhden miehen show, vaan jokainen meistä on päässyt kantamaan oman kortensa kekoon, Lehtimäki kiittelee.

Joukkue lähtee viimeiseen otteluun itseluottamusta puhkuen.
– Huomenna lyödään tämän kauden joukkueella vielä kerran kaikki likoon ja päätetään kausi viiteen perättäiseen voittoon, “Jone” päättää.

 
NJS – JIPPO lauantaina 29.9. klo 15.00 Klaukkalan nurmella
Jippo lähettää ottelusta livestreamin, johon pääset käsiksi tilaamalla Jipon uutiskirjeen täältä.
Kävitkö Jipon kotiottelu(issa) kaudella 2018? Vastaa katsojakyselyyn, vaikuta ottelutapahtuman kehittämiseen ja voita hyviä palkintoja. Kyselyyn pääset tästä linkistä.