fbpx

JIPPO avaa lauantaina kautensa Kakkosen A-lohkossa matkaamalla Helsinkiin sarjanousija PPJ:n vieraaksi. Alkavalla kaudella JIPPO taistelee pisteistä muutaman menneiltä vuosilta tutunkin joukkueen kanssa, mutta lauantain ottelun isäntä PPJ:tä joukkue ei ole kohdannut koskaan.

– On hienoa, että sarja alkaa ja pääsemme pelaamaan pisteistä, kilpailu motivoi! Vappuaattona vastaan juokseva PPJ on joukkueena minulle täysin uusi tuttavuus. Tunnemme kuitenkin joukkueessa pelaavia pelaajia, mainittakoon nyt yhtenä ex-JIPPOlainen Risto Kahelin. Lisäksi joukkueesta löytyy paljon muitakin pelaajia, joilla on kokemusta ylemmiltä sarjatasoilta, JIPPO-ikoni Sauli Kettunen tietää.

Joensuulaiset kohtasivat viime viikolla kenraaliharjoituksessaan Jyväskylässä FC Vaajakosken. Ottelu oli alusta asti JIPPOn hallintaa, mutta verkot saatiin tötterölle vasta toisella jaksolla, jonka aikana Niko Niemeläinen teki maalin ja Miro Turunen kolme, ja ottelu päättyi 0-4-voittoon. JIPPOn keskikentällä tuttuun tapaan raatanut Kettunen yllättyi joukkueiden tasoerosta, mutta on tyytyväinen sekä joukkueen esitykseen Jyväskylässä että yleisesti harjoituskauden viimeisiin viikkoihin.

– FCV oli yllättävänkin heikko, sillä yleensä meidän väliset väännöt ovat olleet tiukempia. Myös ottelusta keräämämme tilastot tukivat ottelun kuvaa, olisimme voineet laittaa pallon muutaman kerran useamminkin pussiin. Pystyimme joukkueena suorittamaan kohtuullisen hyvin niitä asioita, joita olemme harjoittelussamme nostaneet esille, ja erityisesti intensiteettiimme voimme olla tyytyväisiä. Edelleen pelissä on kuitenkin parantamisen varaa. Kevät on ollut joukkueelle rikkonainen, mutta viime aikoina olemme päässeet harjoittelemaan laadukkaammin ja isommalla ringillä. On ollut myös tärkeää, että olemme päässeet pelaamaan enemmän otteluja yhdessä, Kettunen pohtii.

Kettunen näkee sarjakauteen valmistautumisen menneen henkilökohtaisestikin kohtuullisen hyvin. 31-vuotias keskikenttäpelaaja missasi vuoden ensimmäisen harjoitusottelun Reipasta vastaan työkiireidensä vuoksi, mutta pelasi sen jälkeen kaikissa harjoituskauden otteluissa.

– Olen pysynyt ehjänä ja pystynyt sitoutumaan harjoitteluun. Toki työ- ja opiskelukiireet vievät välillä oman aikansa ja tuovat lisää kuormaa arkeen. Näillä pelivuosilla sitä on kuitenkin oppinut jo kuuntelemaan kroppaansa ja myös huoltamaan sitä. Olen saanut harjoitella ja pelata terveenä, ja vastuutakin on tullut, joten pre-seasoniin voi henkilökohtaisella tasolla olla melko tyytyväinen, Kettunen toteaa.

Lauantain ottelussa toisensa kohtaa kaksi ennakkoon varsin erilaista joukkuetta. Ykköstä viime kaudella pelanneesta JIPPOsta löytyy Kettusen kaltaisia kokeneita pelaajia, mutta runko on nuori ja vauhtia piisaa. Kolmosesta nousseessa PPJ:ssä on nuoriakin, mutta avainpelaajina on konkareita, joilla jalkanopeus kalpenee yksilötaidolle.

– PPJ:n vahvuudet ovat varmasti kokemuksessa sekä yksittäisten pelaajien taitotasossa. Oletuksena on, että he pyrkivät etenemään linja kerrallaan, pelaamaan palloa ahtaisiin väleihin ja hakemaan kombinaatioita pelaajien kesken. Meidän pitää pystyä vastaamaan osaltamme laadukkaalla pallonhallinnalla, toisaalta pitää pelin intensiteetti korkeana erityisesti tilanteenvaihdoissa, sekä pitää oma puolustusmuotomme kasassa. Muuten kokeneet ja taitavat pelaajat löytävät kyllä välit puolustuksestamme, Kettunen uskoo.

– Joukkueessa ja itsellänikin on kuitenkin hyvä ja luottavainen tunnelma. Edelliset ottelut ovat tuoneet joukkueelle lisää itseluottamusta, mutta toki pitää pitää mielessä, että vastustajien taso nousee, ja että pelkällä hölkällä tulosta emme Helsingistä kaiva. Jos pystymme pelaamaan tasollamme ja jopa kehittämään peliämme, uskon, että kairaamme pisteet JIPPOn punaisen bussin kyytiin, Kettunen sanailee.

 

Vastassa nimekäs sarjanousija

 

Vuonna 1935 perustetusta helsinkiläisseurasta Pallo-Pojista 1990-luvulla omaksi seurakseen erkautunut Pallo-Pojat Juniorit eli PPJ on pelipassien määrässä mitattuna Suomen kolmanneksi suurin jalkapalloseura. Vahvasta juniorityöstä huolimatta sen miesten edustusjoukkue on pysynyt matalalla profiililla alasarjoissa, mutta pelaa nyt kahden peräkkäisen sarjanousun jälkeen ensi kertaa historiassaan Kakkosessa.

Vaikka seuran nimestäkin löytyy sana ”juniorit”, on Mikko Hyppösen valmentama PPJ:n edustusjoukkue tunnettu viime kausien aikana sen ikämiesiässä olevista pelaajista. Heihin kuuluvat mm. joukkueen viime kauden paras maalintekijä, HIFK:sta ja Gnistanista tuttu hyökkääjä Tuomas Mustonen, ykkösmaalivahti Jaakko Wainikainen sekä satoja liigaotteluita pelanneet toppari Pyry Kärkkäinen ja keskikenttäpelaaja Tommi Kari. Reippaasti liigakokemusta löytyy myös 32-vuotiaalta puolustajalta Antto Tapaniselta.

Kakkoseen noustuaan PPJ on vahvistanut joukkuettaan mm. KäPasta siirtyneellä topparilla Touko Laakkosella, FCV:stä siirtyneellä laitahyökkääjällä Toni Järvisellä sekä töiden perässä Helsinkiin muuttaneella pitkän linjan JIPPO-hyökkääjällä Risto Kahelinilla.

 

Risto Kahelin hyökkää nyt vastapuolella (kuva: Mikko Kalavainen)

 

– Aloitin tammikuussa liikunnanopettajan työt Helsingissä, ja PPJ oli minuun yhteydessä. Koin joukkueen sopivaksi paikaksi jatkaa pelaamista töiden ohessa. PPJ on aidoimmillaan yhdistelmä kokemusta ja nuoruutta: runko muodostuu useammasta kokeneesta +30v ikäisestä pelaajasta sekä isona junioriseurana PPJ:n omista A- ja B-junioreista nousseista pelaajista. Täksi kaudeksi mukaan on lisäksi tullut muutamia iältään siinä välissä olevia pelaajia, joihin itsekin lukeudun 27-vuotiaana. Uskon, että olemme saaneet kasaan ihan hyvän nipun Kakkoseen. Tavoitteena olemme puhuneet lohkon puolivälin paremmalle puolelle sijoittumisesta, Kahelin kertoo.

PPJ kohtasi pari viikkoa sitten Suomen Cupin kolmannella kierroksella Kakkosen B-lohkon VJS:n omassa hallissaan Jätkäsaaressa. Ottelu eteni maalittoman varsinaisen peliajan jälkeen rangaistuspotkukilpailuun, jossa vantaalaiset vetivät pidemmän korren maalein 2–4, joten PPJ:n cup-taival katkesi lyhyeen. Nyt joukkue on kuitenkin päässyt hallista ulkokentälleen, jossa vappuaaton ottelu pelataan. Kahelin pelaa JIPPOa vastaan nyt ensimmäistä kertaa urallaan.

– Se on minulle iso juttu, vähän ehkä vaikeakin peli samalla. Nyt pääsee sitten näkemään toiselta puolelta sen, mikä minulle on tuttua, eli vastustajana hankala JIPPO. Toivottavasti paikalle saapuu myös JIPPOn kannattajia, kuten perinteisesti pääkaupunkiseudun vierasotteluissa on ollut tapana. Se tekisi pelistä entistä hienomman!

 

Tiesitkö

 

JIPPO pelasi maalis-huhtikuun aikana kolme harjoitusottelua ja yhden Suomen Cupin ottelun. Kotiottelut LehPaa ja KajHaa vastaan päättyivät 3-1 ja 3-0, ja vierasottelut NiemUa ja FCV:tä vastaan 0-4 kumpainenkin. Näin ollen kahden viime kuukauden ajalta JIPPOn sarjakauteen valmistaneiden otteluiden maalieroksi tuli yhteensä 14-1. Joukkueen selkeä maalikuningas näissä otteluissa oli Miro Turunen, joka heilutti verkkoja peräti seitsemän kertaa. Toni Tahvanainen ja Niko Niemeläinen osuivat tolppien väliin kahdesti mieheen, ja loput kolme maalia menivät Terrence Smithin, Santeri Saarenkunnaksen ja Niklas Sottisen nimiin.

PPJ ei ainakaan oman tiedottamisensa perusteella pelannut lainkaan harjoitusotteluita kevään aikana. Sen ainoaksi sarjakauteen valmistavaksi otteluksi jäi siten hieman ennen huhtikuun puoliväliä pelattu, varsinaisella peliajalla maalittomaksi jäänyt Suomen Cupin ottelu, jonka se hävisi VJS:lle rangaistuspotkukilpailun kautta.

 

 

 

PPJ – JIPPO lauantaina 30.4. klo 15.00 Jätkäsaaren liikuntapuiston tekonurmella, Helsingissä

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen