fbpx

Jippo matkaa huomenna Pohjois-Savoon, jossa Kolmosen kausi jatkuu Warkaus JK:n vieraana. Ottelu Varkauden keskuskentällä alkaa klo 18.30. Warkaus sijoittui viime kaudella sarjassa viidenneksi, kuusi pistettä kolmanneksi sijoittuneesta Jiposta. Joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa pisteet jaettiin 3-3: Joensuussa Jippo koki tappion, kun maalin johtoasema kääntyi vajaamiehisenä pelatessa 1-2:een toisen jakson aikana. Vierasottelussa osat vaihtuivat, ja Jippo haki 1-2-voiton.
Tällä kaudella varkautelaiset ovat pelanneet varsin ailahtelevasti. Keskikastiin povattu joukkue ylsi esimerkiksi hienoon vierastasapeliin FC Vaajakoskea vastaan, mutta hävisi sittemmin Äänekosken Huimalle 3-0. Viiden kierroksen jälkeen Warkauden sarjasijoitus on kuudes, seitsemän pistettä kärkeä ja neljä pistettä ottelun vähemmän pelannutta Jippoa perässä. Huima-tappiota lukuun ottamatta joukkueen puolustus on toiminut varsin mallikkaasti, sillä näissä peleissä omissa on soinut vain kahdesti. Toisaalta maalinteko on ollut varkautelaisille hankalaa, sillä viidessä ottelussa vastustajan maaliverkko on pöllynnyt vain neljästi, eikä yksikään pelaaja ole osunut useampaan kertaan.
Jippo koki edellisellä kierroksella kauden ensimmäisen pistemenetyksensä, kun FC Vaajakoski ylsi Joensuussa 1-1-tasapeliin. Ottelu oli kuitenkin selvästi kauden tähän mennessä vauhdikkain ja tasokkain, joten sunnuntain otteluun päästään lähtemään varsin hyvistä lähtökohdista, ja edelleen tappiottomana. Jipon riveistä puuttuu ainoastaan Aapo Makkonen, mutta sen sijaan kokoonpanoon uutena miehenä tulee eilen sopimuksen Jipon kanssa kirjoittanut Elias Palpatzis, sekä pitkään loukkaantuneena ollut Jussi Tolonen.

Jipon vasemmalla laidalla vahvan alkukauden tehojenkin valossa pelannut Teemu Hallikainen on valmiina huomiseen otteluun.
– Hyvillä mielin lähden pelaamaan. Ei ole helppo peli tulossa, mutta taas yksi sellainen peli, joka on vaan voitettava mikäli haluaa olla kauden päätteeksi sarjan kärjessä. Meidän oma hyvä peli riittää tällä hetkellä pitkälle, kommentoi Hallikainen huomista ottelua.
Warkaus JK – JIPPO, sunnuntaina 11.6. klo 18.30 Varkauden keskuskentällä.