fbpx

Sunnuntaina pelattiin Joensuussa B poikien kakkosdivarin kärkikamppailu JIPPO B.n ja Komettojen kesken. Ottelun vie nimiinsa JIPPO B, joka jatkaa edelleen sarjaa puhtaalla pelillä.
Ottelun alkuminuutit olivat molemmilta joukkueilta tarkaa puolustamista ja kummallakaa joukkueella ei ollut selviä maalipaikkoja.
Noin kymmenen minuutin jälkeen Jippo otti hienoisen yliottteen pelistä ja Komeetta maalille luotiin muutamia hyviä maalintekopaikkoja Aleksi Nissisen ja Roni Takapuron toimesta. 12 minuutilla sai Roni Takapuro väliin hyvän vapauttavan syötön ja eteni Komeettojen rangaistusalueelle jossa Komeetta puolustus joutui kaatamaan hänet sääntöjen vastaisesti ja tuloksena tilanteesta oli rangaistuspotku Jipolle. Rankkaria asettui ampumaan Tuomas Kettunen ties monettako kertaa tällä kaudella ja myös tälläkin kertaa pallo löysi tiensä maaliin. Jippo siirtyi 1-0 johtoon.
Maalin jälkeen peli tasoittui taas ja Komeetat saikin muutamia hyviä tilanteita Jippo maalille lähinä pistämällä pitkiä juoksupalloja nopeille kärkimiehille.
27 minuutilla Jippo sai kulmapotkun vasemmalta ja kulman jälkitilanteesta pallo putosi Tuomas Kettusen jalkaa maalivahdin alueella josta oli helppo työ pistää pallo maaliin ja tilanteeksi 2-0.
Tauolle siirryttin myös samoissa lukemissa.
Toselle jaksolle tuli vastustaja agressivisemmalla asenteella ja Jipolla oli alussa vaikeuksia saada omaa peliään käyntiin.
Kun ottelua oli pelattu 46 minuuttia pääsi Aleksi Nissinen viemään koti joukkueen kuitenkin 3-0 johtoon.
Tämän jälkeen pelin luonne muuttui täysin. Komeetat alkoi prässäämään todella tuikasti ja peliä pelattiin seuraava vartti lähestulkoot Jipon kenttäpuoliskolla. Komeetat pääsikin kaventamaan tilanteeksi 3-1 60 minuutilla. Maali tuli hieman onnekkaan näköisesti päätyrajan tuntumasta lähteneestä potkusta, joka oli ilmeisesti tarkoitettu keskitetykseksi ja painui juuri ja juuri maalivahti Miikka Naumasen yli takanurkkaan.
Maalin jälkeen Komeetat jatkoi tiukkaa prässäämistä ja saivatkin luotua muutamia maalintekopaikkoja mm. läpiajon jonka kuitenkin Eelis Korhonen sai viimehetkellä pelattua kulmapotkuksi.
Kesken Komeetta painostuksen ja heidän kulmapotkun jälkeen pääsi Jippo kaksi vastaan kaksi vastahyökkäykseen. Pallo pelattiin Erik Eroselle joka pääsi läpi ja Komeettojen maalivahdin avustuksella hän pääsikin sijoittamaan pallon tyhjään maaliin tilanteeksi 4-1 71 minuutilla. Tässä vaiheessa katkesi Komeettojen kiri ja selkäranka. Viimeisille kymmenelle minuuteille pääsi Jippo taas pallon herraksi eikä Komeetat saanut enää juurikaan tilanteita Jippo maalille. Loppu vihellyksen soidessa taululla 4-1 Jipolle ja täydet sarja pisteet.
Kaiken kaikkiaan vaikea ottelu selvästä lopputuloksesta huolimatta. Seuraavan kerran joukkue pelaa viimeisen kakkosen ottelunsa Toivalassa 1.7. jonka jälkeen siirrytään pienelle ansaitulle kesätauolle.
Maalit:
1-0 2 Tuomas Kettunen
2-0 2 Tuomas Kettunen
3-0 11 Aleksi Nissinen
3-1 8 Aapo Hytönen
4-1 36 Erik Eronen
JIPPO B Kokoonpano:
2 Tuomas Kettunen
5 Elias Niskanen C (73′ Daniel Harakka)
6 Jesper Hokkanen (61′ Erik Eronen)
11 Aleksi Nissinen (61′ Otso Kosonen)
12 Miikka Naumanen (mv)
15 Oskari Koskinen (41′ Konsta Kokko)
24 Leevi Nupponen
26 Arttu Hyttinen
32 Matias Kellokumpu (41′ Tommi Rautiainen)
40 Roni Takapuro
64 Eelis Korhonen
Vaihdossa:
Joel Kempas mv