fbpx

Moi Kaikki,
JIPPO B1 hävisi selvin numeroin YKKÖSEN sarjapelin Myyrmäen stadionilla VJS.n vieraana.
Tulos 5-0 (1-0) ei antaisi edes selittelylle sijaa, sillä kotijoukkue oli tänään selkeästi parempi.
Mutta otteluraportissa pitää kertoa faktat. Eli.
Ensimmäisen puoliajan alku oli VJS.n hallintaa ja pojat eivät päässeet peliin mukaan, vähän
pehmeästi mentiin tilanteisiin ja syötön tarkkuus oli huonoa. Sitten kulmasta VJS meni
johtoon, tosin maali merkattiin JIPPON omaksi maaliksi 17min. Tauolle mentiin siten 1-0 tilanteesta.
Toiselle puoliskolle pojat tulivat paremmin mukaan peliin, ylhäältä sovittu prässi ja liike toimi sekä paikkoja
alkoi tulla myös hyökkäys päähän mutta, sitten erotuomari katkaisi hyvän poikien peli vireen
Ja sitä kautta myös pelin kulun. 60min. 1v1 tilanteessa JIPPON puolustus purki palloa, tästä
pallo ajautui Mv Miikka Naumaselle käsiin. Tuomari vihelsi tämän aivan käsittämättömästi “palatukseksi”.
Vapari 14m.stä ja 2-0 tilanne taululla. Tähän ja varsinkin heti perään 64min.lla 3-0 tullut maali katkaisi poikien
“selkärangan”. Taistelusta huolimatta VJS onnistui melkein kaikista saamistaan tilanteista
kaunistelemaan vielä lopputulokseksi 5-0 (1-0). Eli ei siis jossitteluja VJS oli parempi tänään.
Ensi viikonloppuna on vastassa KoiPS (Vantaa) Mehtimäen tn. Su 18.9.Klo 17.30.
Pisteiden saalistus jatkuu silloin.
Peliryhmä:
Aleksi Honka Hallila (Mv) Miikka Naumanen (Mv)(41min.)
Arttu Lajunen (C)
Tuomas Kettunen
Samu Turunen
Eelis Korhonen(Alaso Cumar Yasir 41min.)
Niko Niemeläinen
Konsta Kokko
Arttu Hyttinen(Elias Niskanen 70 min.)
Tommi Rautiainen
Väinö Häkki
Aleksi Nissinen